Humppis

Valtava nimimerkkitulva minne menossa -palstalla jo antoi varman tiedon, siitä, minne kannattaa suunnistaa. Oli toki muutenkin selvää ollut jo pitkään -lupauksiakin olin antanut.

Kuudes kerta minulla siellä ( ja sunnuntaina tulee vielä seitsemäs -ja ilmainen, sillä kortti täyttyi), joten paikka alkaa olla tuttu -väki siellä onkin suurelta osin, pitkältä ajalta ja laajalta alueelta tuttua.

Kova tuuli jo menomatkalla, ja varsinkin lumisateen maustamana tullessa, antoi lisäpotkua tanssifiilikseen -vähän extremen tuntua.

Puitteet perillä lähes täydelliset: Infrastruktuuri, tanssijat, musiikki -kaikki huippuluokkaa ja toimi hienosti.

Väkeä todella oli paljon ja sen tanssitaidon taso (keskimäärin) varsin korkea.

Fiilistelen, hullutellen ja hurjistellen meni ilta että hurahti vain.

Klo. 00.50 olivat jalat lopussa. Niin melkein tanssitkin siltä illalta -viimeisiä valsseja vailla. Sunnuntaina taas tavataan.

Haikeita haleja sekä parketilla että narikan kulmilla.

Haut ja vuorot sekoittuivat iloisesti illan aikana, mutta jotakuinkin 16/9 on sinne päin.