Kaminiitto

Jo ilmoituksen perusteella saattoi aavistaa, että loppiaslauantain karkeloista Järvenpään Tanssikeskuksessa oli tulossa hieno lattaripainotteinen tanssi-ilta. Kun Kukka-Maria Ahonen on Martti Metsäkedon orkesterin solistina, niin lattarifanin poisjääminen siitä tilaisuudesta muun syyn kuin omien hautajaistensa takia on mahdoton ajatus.

Kun tavallisesti tätä yhdistelmää on päässyt kuuntelemaan lähinnä eräässä helsinkiläisessä tanssiravintolassa, niin olo oli ihan eri tasolla, kun kerrankin oli myös tilaa tanssia näitä kappaleita. Välttääkseen Saddamin kohtalon Metsäketo piti huolen, että myös muita tanssilajeja oli tasapuolisesti tarjolla.

Seppo on ottanut käyttöön Järvenpään Tanssikeskuksessa minusta hyvän systeemin, kun hän käyttää illassa vain yhtä orkesteria. Hänen rautainen kokemuksensa kilpatanssijana, tanssin opettajana ja tanssiyrittäjänä näkyy väliaikalevyissä. Tuskin missään muualla välilevyjen aikana tanssilattia on niin kansoitettu kuin Tanssikeskuksessa, missä ei silloin biitti pauhaa eikä ole epäselvyyttä, mikä tanssilaji on menossa.

Viehättävä Pöllöneitikin sai illan aikana kasvot. Kertoi siirtyneensä tänne etelään vilvoittavien vetten äärelle. Kaikenpuoleista onnea ja menestystä taistelussa metsän petoja ja villieläimiä vastaan!