Humppis

Tieto Varjokuvan ilmestymisestä tasavallan parlamentin katveeseen (underground) teki itsestäänselväksi sen, että pääosin vallan muuta väkeä kertyisi Presidentti Clubiin kuin tallustelijoita.

Kahden kimpassa täältä lähdettiin pikkuhiivatilla (toinen auto oli ääriään myöten täynnä) ja napattiin matkan varrelta vielä pari neitosta, jotka olivat käyneet suorittamassa illan onnistumisen kannalta välttämättömien tarvikkeiden hankintaa läheisessä kauppaliikkeessä.

Helposti löytyi taskuparkkikolonen läheltä kohdetta (parikymmentä senttiä jäi tilaakin molempiin päihin).

Aulassa jo tavattiin ensimmäinen tanssieliitin edustaja ja muita sitten alhaalla sekä opettamassa että "opiskelemassa" illan aihetta. Alkeista kai siellä aloitettiin, mutta alkeistasoisia ei ollut näkyvissä.

Ilmaiseksi siis vielä päästiin, kun reilusti ennen yhdeksää paikalle ehdittiin.

Takakorokkeelta vallattiin paikat, jotka tosin illan kuluessa sitten menetettiin ja uudelleenvallattiin moneen kertaan.

Ensimmäisen tunnin aikana olivat nimimerkilliset tanssijat enemmistönä, vaikka parketti oli jo puolillaan. Sitä "vain" nimeltä tunnettua parhaimmistoa sitten melkein loput.

Ahnaasti kävin kimppuun aluksi, kunnes havaitsin, ettei kannata yrittää läheskään kaikkia must-luokankaan tapauksia yrittää, joten keskeytin jahdin ja keskityin oleelliseen eli niihin muutamiin, joiden kanssa kaikkein viihdyttävintä on tanssia.

Tupakkiterraarion ympäristössä oli loistavasti tilaa koko illan tanssahdella ja fiilistellä juuri kuten halusi. Samoin piti käydä kokeilemassa, miltä maailma näyttää katonrajasta tarkasteltuna. Parketti sieltä kierreportaiden päästä löytyvältä ylätasolta puuttuu, mutta hienosti kulki sekä tanssi että tunnelmointi matollakin. (Portaille pääsy edellytti voimisteluliikettä nimeltään "vatsa sisään".)

Yhden aikaan alkoi kimpan jäsenistö vaikuttaa kotiinlähtökuntoiselta (omatkin polvet olivat huutaneet jo tunnin). Niinpä jäivät viimeiset hitaat baaritiskin mittaisiksi. Koteja kohti lähdettiin 01.15.

Jännitysmomenttina paluumatkalla oli polttoainetilanteen tarkkailu: Ajotietokone rupesi vetämään pelkkää katkoviivaa Renkomäen ABC:n kohdalla. Korkeintaan kolme litraa taisi olla kotipihaan päästessä tankin pohjalla. Tunnettu tosiasiahan on, että kondenssivettäkin sinne kertyy helposti lähes tuon verran.

Illan saldo, vaikka aika kohdistettu olikin (9 henk.), kohosi ravintolaillalle kohtalaiseksi, etten sanoisi vallan mainioksi: 22/6.