Se oli taas vuorossa vuotuinen Joulupukin apulaisen tehtävän hoitelu. Tahtoo sanoa: Kaakonkulma kutsui.

Jo pimenneessä illassa ajelin ensin poikani kodin kautta saman kaupungin pohjoiskulmalla koukaten pakettikuorman mukaani (kotonani jo olleet sitä ennen tietysti heitin autoon).

Tyttären kanssa oli treffit Lappeenrannan asemalla 20.20. Turusta tulija oli 5 minuuttia myöhässä.
Heitin pakettikuorman kärryynsä sain avaimen ja karautin kohti itärajaa.

Rekkaparkin häntä tuli vastaan jo Lauritsalan kohdalla. Kilometrien pituinen tuo ja samaa luokkaa seuraavakin ennen Joutsenoa. Ankea on vennäänpojan osa talvisessa tiemaisemassa yöpyessään. Mitenkähän pitkään joutunevatkaan kököttelemään nyt tulevana viikoloppuna, kun joululiikenne on pahimmillaan. Pirullinen se on tuo tsaarinvallan ajoilta periytynyt lahjuksiin perustuva byrokratia siellä. Orjuuttaa ihmisiä muutaman ruplan tähden.

Perillä parkkialue sielläkin täynnä venäläisiä autoja. Henkilösellaisia nuo kuitenkin, ja kuskit perheineen sisätiloissa kylpemässä. Paksun huurun peitossa kaikki kärryt, kun Saimaasta nouseva kosteus kattoi maisemaa.

Tanssiravintolan puolella ei sitten itänaapureita näkynyt. Vaan eipä montakaan tuttua naamaa myöskään ollut havaittavissa.

FBI Beatin pojat tulivat tervehtimään heti, kun heille jo varsin tutun pärstäni näkivät ilmaantuneen.

Paikan tapoja kun en tuntenut (6 v edellisestä kerrasta, ja sen jälkeen kaikki on muuttunut aivan toisenlaiseksi) asetuin vapaaseen pöytään.

Virhe! Heti ilmaantui paikan isokokoisin (arviolta 170/150) hakemaan tangolle. Ei tullut mieleenkään yrittää taivutuksia tai muitakaan tuolle tanssilajille ominaisia temppuja.

Onneksi seuraava hakija oli Kettu (vajaa kolmannes edellisen painosta). Muutenkin helpotti, kun tajusin ruveta liikkumaan ravintolan alueella, jotta tavoittaminen olisi vaikeampaa. Naistentanssit siis.

Varsin paha ruuhka syntyi aina baaritiskin vieritse kulkevaan käytävään kappaleparien välille. Liikenne täysin jumissa.

Muutenkin sekavaa menoa. Kapeahkolla tanssilattialla liikkuminen oli hankalaa, kun lavatasoista väkeä oli vain murto-osa, ja muut kulkivat täysin arvaamattomiin suuntiin ja hyvin erilaisin nopeuksin. Keittiön oven editse takasalin kivilattian pläntille piti välillä humpaten kulkeutua.

Aina ei väistely onnistunut (aulan puolellakin oli piileskeltävä välillä, mutta sieltä onneksi hakivat vain osaavat). Niinpä yllätyksen tuotti eräs hyvin pienikokoinen seniorikansalainen, joka viime kesänä Kallioniemessä kaappasi minut miestenhaulla kahviosta ja vaati samballe, kun kuulemma piti näyttää exälleen, että hän vielä muillekin kelpaa. No, ei tullut niistä samboista mitään, eikä kyllä seuraavistakaan (taisivat olla slowareita), joille tämä vielä halusi jäätävän.

Nyt haki cha challe. Tiedustelin, miten sujuu kyseinen laji. Väitti olevan hallussa. Ei onnistunut edes ensimmäinen askel. Näytin perustan ja kokeiltiin taas. No, ei! Niinpä hiippailtiin.

Muutama ihan kelpo tanssijatar kuitenkin pelasti illan. Noista kahden kanssa yhteensä seitsemän kappaleparia tanssinkin ja puoli yhdeltä poistuin jokseenkin tyytyväisenä ensivisiittiini. Ehkä vielä joskus toistekin tulee mentäväksi.

Fiibbarit soitteliva muuten vakio-ohjelmistoaan, mutta uudelta joululevyltäänkin tietysti esittivät muutaman kappaleen, kun heti tuon keikan jälkeen jäivät joululomalle.

Illan saldo naistentanssi-illalle kohtalainen: 15.

Kotimatka kulki Taipalsaaaren kautta, minne hiippailin tyttäreni vierashuoneeseen nukkumaan ja aamulla varhain taas kohti läntisempiä maisemia jatkamaan.

Jatkuvissa rekkajonoissa ajaminen (vastaan samanlaista tulossa kaiken aikaa) kuivasi pikkuitaliaanon pissapojan ennen Luumäkeä, joten piti käydä huoltoasemalla näyttämässä kärrylle vesikannua. Kivikin tuli kimakasti tuulilasiin Törölän kohdalla jättäen matkamuistoksi sentin läpimittaisen tähtikuvion.

Yhteensä 390 km:n mittaisen tanssiretken jälkeen olin valmis aloittamaan joulutauon itsekin. Kuitenkin iltapäivän alussa muuttui mieli, ja kirjasin itseni Pressaan lähtijäksi. Kyytitarjouskin tuli varsin pian, joten sinne sitten...