Kaminiitto www
26.12.2007 - 22:00
Tapanintanssit Puistokulmassa

Tapanintanssit Vantaan Puistokulmassa on ollut minulle lähes perinne. Johtuisiko se siitä, että Martti Metsäkedon orkesteri on ollut siellä silloin soittamassa. Tuttuja vilisi niin, ettei meinannut tanssimaan keritä.

Koska paikalla käy keskimäärin varttuneempaa väkeä, oli järjestäjä kuulemma antanut vinkin, että paino voisi olla perinteisessä kotimaisessa tanssimusiikissa. Aluksi settiä kohti kuultiin yksi yhdet lattarit joko rumba tai cha chaa. Illan kypsyessä tanssijoiden keski-ikä alkoi selkeästi pudota, mistä saattoi johtua, että yleisöltä alkoi tippua lattaripyyntöjä tiheään tahtiin. Koko lailla tyylikkäästi toiveet myös toteutettiin.

Puistokulma on siitä metka paikka, että siellä tanssitaan kahdessa kerroksessa. Alakerrassa tosin kuuluu vain kovaäänisen kautta yläkerrassa soitettu tanssimusiikki, joten alakerrassa yleensä mahtuu tanssimaan. Naistentunnin jälkeen yläkerrassakin ruuhka hellittää, jolloin alakerta tyhjenee melko tarkkaan eli jää rauhallisempaa ympäristöä arvostavien käyttöön.