Humppis

Tanssiväen valistuneimman ja kirkasotsaisimman osan (lue YKY) tarmokkaista ja sitkeistä, tanssiharrastukseen osallistumisoikeuttani koskevista huomautuksista ja konkreettisemmistakin toimista huolimatta olin päättänyt riskeerata ja mennä sittenkin tapaninpäivän iltana tanssimaan Satulinnaan FBI Beatin ja Volaren tahtiin.

Perin ajoissa olinkin jo -kelivaraa jätettyäni ja joululiikenteen paluuruuhkaan varautuakseni- paikalla ihan ensimmäisten joukossa -19.45. Siinäpä sitten nököteltiin kukin kärryissämme ja kymmentä vailla sisään, kun ovi viimein aukeni.

Hitaasti sitten muuta väkeä ilmaantui. Niinpä hetken näytti siltä, että ensivalssit jäävät tuttujen puutteessa tanssimatta. Kuitenkin, Fiibbareiden jo aloitettua, ilmaantui näköpiiriin Kaneli, jonka kanssa viime kevätkaudella kehittyi suoranainen perinne Järvenpään tanssi-iltojen avausvalssien osalta. Sellaiset hiippailtiin nytkin.

Vielä noita seuranneet foksit fuskailin erään lauantaina Pesiksellä tanssittamani kanssa. Sittenpä oli kiivettävä Huormioon tähystysasemiin. Siellä se sitten seuraava kolmevarttinen kuluikin -ihan yksin breezeriä siemaillen ja alakerran toimia tarkkaillen. Kylmä oli siinä istuskellessa haittana, sillä tupakoitsijat jättivät katolle kiivetessään yläoven auki.

Juuri ennen naisten puolituntisen alkua valahdin alakertaan. Sielläpä Jäkestä tuttu pitkä ja hoikka, ihan ahkerimpiin kävijöihiin kuuluva ja tanssiin lopullisesti hurahtanut, viehättävä au pair-tyttö kävikin rohkeasti kiinni, kuten on jo jonkin aikaa rohjennut useinkin tehdä. Mieluusti hänen kanssaan tanssinkin ja englannin puhumista treenailen. Tanssijana tyttö myös kehittyy kohisten. Huumorintajunsa sitäpaitsi on sopivaan laatua, joten mikäpä siinä, vaikka tuota ikäeroa pitkälti yli neljäkymmentä vuotta onkin. Nyt menivät haut 2+2.

Siitä pätkähti mieleen, että tuolla Satulinnassa tuli ilmi sellainenkin seikka, että lopulta olen syyllistynyt juuri siihen, mistä minua niin kauan ja ahkerasti on syytetty; tanssin lapsenlasteni ikäisten kanssa. Nimittäin Pesiksellä lauantaina tanssittamistani kaakonkulman neitosista viimeisenä samboille hakemani, salsaava tyttö kuulemma olikin vanhimman lapsenlapseni ikäinen. Poikani esikoinen nimittäin täytti juuri itsenäisyyspäivänä 14 vuotta.

Lisää samanlaista syntitaakkaa kertyi miesten haun taas alettua kapeille hartiolleni, kun muuatta myös lauantaina tanssittamaani hain cha challe. Siinä kappaleiden välissä yllättäenn ryntäsi Kirppu halaamaan pitkään ja kiihkeästi (takuulla kaikkein halaamisherkin tanssituttavistani), kuten tapanaan on. Partnerini oli aika ällistyneen näköinen ja kysyikin sitten tytön jo taas mentyä: Taisi olla tuttu, vai?

Kerroin, että kolme vuotta sitten olin, silloin 16-vuotiaan, pienen ja pirteän Kirpun ensi kertaa Pesäkalliolla tavannut, ja siitä lähtien ollaan yhdessäkin melkoinen määrä tanssiretkiä eri puolille maata tehty.

Jo nuo edellämainitut spektaakkelit ja lisäksi vielä sekin tieto, että illan kuluessa tulin tanssineeksi vain kahden yli 40-vuotiaan kanssa, saisivat automaattisesti aikaan sen, että raporttini tanssinetin palstalle ilmestyessään kokisi salamannopean äkkikuoleman, vaikka en niistä sanaakaan olisi maininnut. Sen verran tarkkailijoita YKY:llä aina näkyy tanssipaikoilla olevan, että näköhavaintojensa ja niistä vetämiensä virheellisten johtopäätösten perusteella katsovat olevansa suorastaan velvolliset lähettämään roskiin kaiken tuottamani materiaalin. Muodostanhan sekä jokaisen tanssijoiden käyttämän keskustelupalstan äänekkäimmän että myös piilossapysyvimmän joukon ynnä vielä tanssipalvelimen ylläpitäjän mielestä ehkä kaikkein vakavimman uhkan koko tanssiharrastuksen tulevaisuudelle.

Vielä tietysti sekin kaatuisi niskaani, että tanssin miestenhaulla buggit soolona aulassa tämän vuotisen pikku r'n's-komeettamme kanssa (hänen hakemanaan tosin, mutta sitähän tarkkailija ei voisi tietää).

No, musiikista sitten: Nyt soitteli FBI Beat jo enemmän totuttuja biisejään kuin Imatralla ennen joulua, jolloin oli joululevyn ajankohtaisuus enemmän esillä. Volaresta en juuri mitään muistanut vuoden takaiselta ensitapaamiseltamme Ruusulinnassa. Taisin olla Riikinkukkosalissa silloinkin koko esiintymisensä ajan. Nyt jäi varsin positiivinen vaikutelma.

Eväät alkoivat loppua jo heti puolita öin, mutta vielä hetken jaksoin ja vasta 00.20 poistuin.

Kehnon motivaation vuoksi alavireisesti alkaneesta illasta kehkeytyi kuitenkin ihan miellyttävä.

Saldoksi karttui 11/10.

Se istuskelu ylhäällä verotti omaa osuuttani, kuten sekin, että olin ensin ajatellut noudattaa enemmistön ääntä käyttävän YKY:n tahtoa ja jättää palstaniccien hakemisen kokonaan. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että tulin tanssineeksi kaikkiaan neljän nimimerkiltä tuntemani kanssa yhteensä 13 kappaleparia. Sorry!

J.K

Se atsalea vai mikä tauti se nyt olikaan, kun näin vanhaa jo vaivaa, niin jäi unohduksiin eräs jo vuosien ajan vakitanssitettaviini kuulunut: Merikukkaahan toki tanssitin myös, kun kerran Fiibbareiden ilta oli kyseessä.

Tuossa vasta juuri iltapäivänokosille kallistuessani muistin.

Korjattu saldo siis 12/11 ja se nicciläisten osuus olikin: viiden kanssa 15 paria. Sorry siis edelleen asianosaisille osoitettuna!