Humppis
Pitkästä aikaa tuli taas kutsu, jota en voinut olla noudattamatta. Niinpä johti tieni valtakunnan pääkaupunkiin -maalina Wanhan tanssikellari. Kutsujan toivomuksesta olen tullut vuosien varrella taittaneeksi melkoisiakin taipaleita, ja mukavaa on aina ollut -niin nytkin.
Motivaatiotani matkaan vahvisti se, että esiintymisvuorossa ollutta yhdistelmää, Pekka Nebelung & Volga olen metsästänyt jo lähes kaksi vuotta -tuloksetta. Viimeksi Pekan näin Särkässä kesällä 2004, silloin vielä Unelmavävyjen nokkamiehenä. Volgaa siis en ole livenä aiemmin päässyt kokemaan lainkaan.
Mielestäni (ja asiantuntijaksi katsomani Wanhan monivuotisen levynpyörittäjän, Kirsin mielestä myös) Nebelung istuu paremmin tähän nykyiseen kokoonpanoonsa kuin aikanaan siihen poikamaisen temppuilevaan Unelmavävy-yhtyeeseen. Liian paljon kikkailivat ja tekivät jopa turhan lapsellisia temppuja, joilla närkästyttivät konsevatiivisinta tanssikansan osaa. Taitavia toki olivat, mutta tanssija kaipaa tanssittavaa musiikkia -silloin ei Sibelius-akatemia välttämättä tarjoa kaikkein parhaita neuvoja juuri siihen rakoon.
Mukavia poikkeamia tavanomaisesta oli nytkin (Aleksis Kiven Metsän Pojan tanssiversio oli mielestäni sillä sektorilla paras veto -subjektiivistakin syistä: isosetäni veistämä samanniminen patsas nimittäin jököttää Viipurin Torkkelinpuistossa). Entuudestaan ainakin minulle tuntemattomia kappaleita tuli illan kuluessa sekä livenä että levyiltä. Hyvät setit molemmilta -mitä nyt Kirsi sitten ihan loppuillasta (aamuyötä kai jo mentiin) laittoi tulemaan jytäpitoisempaa, kun varsinainen tanssikansa alkoi loistaa poissaolollaan. Hieno teko häneltä oli se, että tietynasteisesta salsavastaisuudestaan huolimatta hän laittoi -ihan pyytämättä lopuksi tulemaan kaksi salsakappalettakin, kun tiesi evääni sen alan friikiksi. Nepä vielä mentiin siinä käytävällä.
Alkuun taas: Rauhallista vauhtia ajelin lievässä vesisateessa vanhaa tietä Mäntsälään ja vasta sieltä moottoritietä perille.
Eduskuntatalon takaa löytyi nytkin kärrrylle paikka. Tällä kerralla ihan laillinenkin. Joku törppö vain oli ensimmäiseen ruutuun jättänyt autonsa eteen metrin tyhjää tilaa, joten muille jäikin sitten sitä varsin vähän. Juuri ja juuri hiivatin kokoinen aukko oli toiseksi viimeisen auton edessä. Aikani kun siinä sahailin jyrkässä alamäessä, sain pienokaisen asettumaan paikalleen. Vajaat parikymmentä senttiä jäi sekä eteen että taakse tilaa. Onneksi molemmista päistä olivat autot aamuyöhön mennesä kaikonneet, joten lähtiessä ei enää tarvinnut sahailla, vaan päästiin kyytiläisen kanssa kitkatta liikkeelle.
Puoli yhdeksäksi ehdin kellariin (ilmaiseksi, kun oli vielä viime talvena Kirsiltä saatu vapaalippu tallessa).
Alhaalla vain yksi tuttu (nainen siis -miehissä tuttuja oli kyllä) näkyvissä. Tuonpa (nimimerkki Katti) nappasin palautuksesta kiinni ja vielä kahden kappaleparin ajaksi. Myöhemmin hain vielä toisenkin kerran. Sitten jo kutsujakin ilmaantui paikalle, joten aika vähän muiden kanssa tuli tanssituksi. Oikeastaan noiden kahden lisäksi vain yksi vakitanssitettava oli saavutettavissa. Kirsi kun nimittäin tuli työvuoroon, hain häntä ensin rokeille, jotka tanssittiin siinä pelikoneille johtavan kaarioven edessä. Myöhemmin sitten, kun evääni oli viety tangolle, hain Kirsin samalle taipaleelle myös. Tosin risteilimme melko laajalti ihan muualla kuin tanssilattialla -käytävät ja takabaari ovat oivaa tanssitilaa, sillä Wanhan parketilla ei mahdu tekemään mitään. Pyysi jatkot niitä seuraaville rokeille, joten "Rappiolla" tanssittiin käytävällä kantapöytämme edessä ja sen paikan eväälle ja parilleen luovutettuamme siinä orkesterikorokkeen ja baaritiskin pään välissä sitten Pekan K18-kappaleeksi kuuluttama "Tahdon rakastella sinua".
Muutama tuntematon nainen onnistui minut nappaamaan evään poissaollessa lattialle. Pakittamaan en ruvennut, vaikka tiesin, ettei aina niin ruusuilla tanssimista ollutkaan odotettavissa.
Kahdelta siten alkoivat paukut olla lopussa, joten kiipeilimme katutasolle ja vielä kohtalaisen vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien molemmin puolin kohti parlamentin viitanlievettä, missä kärryni uskollisesti odotteli matkustajiaan.
Hiukan kyllä jo nukutti, kun Kumpulasta kohti kotia lähdin suunnistamaan evään kyydistä jätettyäni. Hereillä kuitenkin pysyin (konkreettisia eväitä -keksejä ja pähkinöitä) mutustellen.
Illan saldo jäi hiukan epäselväksi sen evästelyn vuoksi, kun ei aina ollut selvillä kumpi haki vai hakiko kukaan.
Jotakuinkin näin meni (itse hain neljää, ja minua haki kuusi): 12/7.
Pitkästä aikaa tuli taas kutsu, jota en voinut olla noudattamatta. Niinpä johti tieni valtakunnan pääkaupunkiin -maalina Wanhan tanssikellari. Kutsujan toivomuksesta olen tullut vuosien varrella taittaneeksi melkoisiakin taipaleita, ja mukavaa on aina ollut -niin nytkin.
Motivaatiotani matkaan vahvisti se, että esiintymisvuorossa ollutta yhdistelmää, Pekka Nebelung & Volga olen metsästänyt jo lähes kaksi vuotta -tuloksetta. Viimeksi Pekan näin Särkässä kesällä 2004, silloin vielä Unelmavävyjen nokkamiehenä. Volgaa siis en ole livenä aiemmin päässyt kokemaan lainkaan.
Mielestäni (ja asiantuntijaksi katsomani Wanhan monivuotisen levynpyörittäjän, Kirsin mielestä myös) Nebelung istuu paremmin tähän nykyiseen kokoonpanoonsa kuin aikanaan siihen poikamaisen temppuilevaan Unelmavävy-yhtyeeseen. Liian paljon kikkailivat ja tekivät jopa turhan lapsellisia temppuja, joilla närkästyttivät konsevatiivisinta tanssikansan osaa. Taitavia toki olivat, mutta tanssija kaipaa tanssittavaa musiikkia -silloin ei Sibelius-akatemia välttämättä tarjoa kaikkein parhaita neuvoja juuri siihen rakoon.
Mukavia poikkeamia tavanomaisesta oli nytkin (Aleksis Kiven Metsän Pojan tanssiversio oli mielestäni sillä sektorilla paras veto -subjektiivistakin syistä: isosetäni veistämä samanniminen patsas nimittäin jököttää Viipurin Torkkelinpuistossa). Entuudestaan ainakin minulle tuntemattomia kappaleita tuli illan kuluessa sekä livenä että levyiltä. Hyvät setit molemmilta -mitä nyt Kirsi sitten ihan loppuillasta (aamuyötä kai jo mentiin) laittoi tulemaan jytäpitoisempaa, kun varsinainen tanssikansa alkoi loistaa poissaolollaan. Hieno teko häneltä oli se, että tietynasteisesta salsavastaisuudestaan huolimatta hän laittoi -ihan pyytämättä lopuksi tulemaan kaksi salsakappalettakin, kun tiesi evääni sen alan friikiksi. Nepä vielä mentiin siinä käytävällä.
Alkuun taas: Rauhallista vauhtia ajelin lievässä vesisateessa vanhaa tietä Mäntsälään ja vasta sieltä moottoritietä perille.
Eduskuntatalon takaa löytyi nytkin kärrrylle paikka. Tällä kerralla ihan laillinenkin. Joku törppö vain oli ensimmäiseen ruutuun jättänyt autonsa eteen metrin tyhjää tilaa, joten muille jäikin sitten sitä varsin vähän. Juuri ja juuri hiivatin kokoinen aukko oli toiseksi viimeisen auton edessä. Aikani kun siinä sahailin jyrkässä alamäessä, sain pienokaisen asettumaan paikalleen. Vajaat parikymmentä senttiä jäi sekä eteen että taakse tilaa. Onneksi molemmista päistä olivat autot aamuyöhön mennesä kaikonneet, joten lähtiessä ei enää tarvinnut sahailla, vaan päästiin kyytiläisen kanssa kitkatta liikkeelle.
Puoli yhdeksäksi ehdin kellariin (ilmaiseksi, kun oli vielä viime talvena Kirsiltä saatu vapaalippu tallessa).
Alhaalla vain yksi tuttu (nainen siis -miehissä tuttuja oli kyllä) näkyvissä. Tuonpa (nimimerkki Katti) nappasin palautuksesta kiinni ja vielä kahden kappaleparin ajaksi. Myöhemmin hain vielä toisenkin kerran. Sitten jo kutsujakin ilmaantui paikalle, joten aika vähän muiden kanssa tuli tanssituksi. Oikeastaan noiden kahden lisäksi vain yksi vakitanssitettava oli saavutettavissa. Kirsi kun nimittäin tuli työvuoroon, hain häntä ensin rokeille, jotka tanssittiin siinä pelikoneille johtavan kaarioven edessä. Myöhemmin sitten, kun evääni oli viety tangolle, hain Kirsin samalle taipaleelle myös. Tosin risteilimme melko laajalti ihan muualla kuin tanssilattialla -käytävät ja takabaari ovat oivaa tanssitilaa, sillä Wanhan parketilla ei mahdu tekemään mitään. Pyysi jatkot niitä seuraaville rokeille, joten "Rappiolla" tanssittiin käytävällä kantapöytämme edessä ja sen paikan eväälle ja parilleen luovutettuamme siinä orkesterikorokkeen ja baaritiskin pään välissä sitten Pekan K18-kappaleeksi kuuluttama "Tahdon rakastella sinua".
Muutama tuntematon nainen onnistui minut nappaamaan evään poissaollessa lattialle. Pakittamaan en ruvennut, vaikka tiesin, ettei aina niin ruusuilla tanssimista ollutkaan odotettavissa.
Kahdelta siten alkoivat paukut olla lopussa, joten kiipeilimme katutasolle ja vielä kohtalaisen vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien molemmin puolin kohti parlamentin viitanlievettä, missä kärryni uskollisesti odotteli matkustajiaan.
Hiukan kyllä jo nukutti, kun Kumpulasta kohti kotia lähdin suunnistamaan evään kyydistä jätettyäni. Hereillä kuitenkin pysyin (konkreettisia eväitä -keksejä ja pähkinöitä) mutustellen.
Illan saldo jäi hiukan epäselväksi sen evästelyn vuoksi, kun ei aina ollut selvillä kumpi haki vai hakiko kukaan.
Jotakuinkin näin meni (itse hain neljää, ja minua haki kuusi): 12/7.
Kommentit