Me olemme kaikki kateellisia ja se aiheuttaa paljon mielipahaa.


Folkloristiikan dosentti Helena Saarikoski on kirjoittanut teoksen Kateus, juoru, kiusaaminen - esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta. Kirja kuvaa myös Saarikosken omaa ahdinkoa Helsingin yliopistolla. Kirjan on lukenut ja siitä kertoo myös punahousuinen orava.


Saarikoskea ja hänen kirjaansa siteerattiin juuri paikallislehdessä. Siitä selviää mm: (lainauksia ja otteita paikallislehden sivuilta, kirj. Jaakko Kyrö)

Saarikoski ei ymmärtänyt, että painostuksen ja pahan puhumisen takana oli pohjimmiltaan kateus.
- Silmäni aukenivat vasta, kun työtoveri väitti minun olevan kateellinen. Olin hämmästynyt, koska minulla oli pullat hyvin uunissa, mutta hänellä tuolloin vaikeaa.
On yleistä, etteivät kadehtija ja kateuden kohde ymmärrä taustalla piilevää kateutta.
Kadehtija on hyvä kieltämään todelliset vaikuttimet, jotka olisivat omalta kannalta vähemmän mairittelevia.
- Kateutta ei huomata, koska se haavoittaisi itsetuntoa. Vika nähdään vain toisessa ihmisessä ja kateus kääntyy vihamielisyydeksi, Saarikoski sanoo.
Kateus ja viha ovat Saarikosken mukaan erittäin lähellä toisiaan.
- Kateuden perustana on käsitys rajallisen onnen periaatteesta. Kateudesta tulee vaarallista, koska toisen onnen katsotaan olevan toiselta pois.

Rakentavaa ja tuhoavaa

Kateus on jotain ihmisluonteelle ominaista, ja se jaetaan tuhoavaan ja rakentavaan puoleen. Rakentava kateus saa kilvoittelemaan kohtuuden rajoissa: kitkenpä minäkin pihani yhtä koreaksi kuin naapuri tai jopa hieman koreammaksi.
Tuhoava kateus kääntyy mustamaalaamiseksi - kateus onkin yksi seitsemästä kuolemansynnistä.
Syntilistalle kateus pääsi, koska sen katsottiin olevan erityisen vahingollista ihmisyhteisöille.
Kateus on myös yleistä, koska olemme kiinnostuneita toisten tekemisistä.
- Mutta osaamme olla myös ilkeitä, tutkija Marja Holmila Stakesista viittaa kateuden tuhoavaan puoleen.
Pahimmillaan naapurikateus kasvaa kiusanteoksi ja uhkailuksi. Eräs kateuden kohteeksi joutunut kertoo, kuinka naapurit tehtailivat valituksia viranomaisille ja haukkuivat isää ja äitiä lasten kuullen huonoiksi vanhemmiksi.
- Suhteellisuudentaju on vaarassa kadota, kun kaikki asiat tulkitaan ikävän suotimen läpi. Pahinta oli, kun aloin luulotella, olenko todella niin paha ihminen, "uhri" toteaa.

Kuka auttaisi kiusaajaa?

On syytä olla huolissaan kiusaajasta. Kaikki negatiiviset tunteet ovat vahingollisia.
- On tärkeää löytää elämästä ilonaiheita ja vähentää vertailua.
Naapureitaan kadehtiva ihminen ei oleta, että tilanne naapurustossa muuttuu nopeasti parempaan suuntaan.
- Olen tullut siihen tulokseen, että näillä ihmisillä on liikaa aikaa. Se, että naapurin kyttääminen on elämäntapa, kertoo oman elämän tyhjyydestä.
Hän uskoo, että naapurin sietämistä auttaisi erilaisuuteen tutustuminen.
- Suosittelen myös vapaaehtoistyötä. Näkisivät, että on olemassa myös todellisia ongelmia.



Daniel