Danielin Luola on noussut parissa kuukaudessa blogipohjaisten tanssivuodatusverkkojulkaisujen kärkikaartiin. Marraskuun lopulla 2007 aloittanut palvelu on kerännyt yhteensä yli 7800 kävijää.

Muiden blogien kävijätilastoja ei ole käytettävissä mutta omalla niche-segmentillään Danielin Luola on yksi suosituimmista.

– Vajaassa kolmessa kuukaudessa olemme nousseet pysyvästi tanssivuodatusblogien lukijoiden kärkikaartiin. Ei tätä blogia ole tietenkään kvartaalissa valmiiksi rakennettu ja kehittäminen jatkuu. Uusia kirjoittajia tulee, vuoropuhelua lisätään ja uutistoimintaan lisätään paukkuja. Tähtireportterimme Aitomies matkustaa lähiviikkoina kolmannelle sponsoroimattomalle kehittämismatkalle Espanjaan. Danielin Luola jatkaa panostuksiaan palkintoihin ja tukee vuonna 2008 tanssijoiden loppumatonta vaatebudjettia.

Yhteistoiminnassa sivuille tehty Humppis-tanssiraporttisivusto on ollut suuri menestys, sanoo päätoimittaja Daniel.

Sivuston lukijoista 87 prosenttia on tuoreen lukija-arvauksen mukaan yli 25-vuotiaita. Lukijoista 58 prosentilla on joko yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto. Suurin piirtein melkein kaikki ilmoittavat harrastuksekseen liikunnan, musiikin,  matkailun ja tanssin. Myös purjehtiminen, ruuanlaitto, pulinointi ja kinastelu ovat harrastuksissa kärkipäässä.


Vastaavaa menestystarinaa voi vain hakea.