Humppis Lauantai 26.1.2008 Taikakuu ja Tommys & Charles Plogman
Pikkupakkanen, pilvet ja lyhyehkö lumipyrykin toimittivat talven tuntua näille maisemille, mutta jo iltapäivän alussa paistoi aurinko, ja ilme muuttui keväiseksi.
Televisiossa perjantaina uutena Luontoillan Neuvosena haastateltu Pirkka Pekka Petelius kertoikin lintuhavainnoistaan: Jo joulukuussa olivat tiaiset soitimella, ja nyt tammikuussa on jo täysi meno päällä
Minkähänlainen takatalvi mahtaakaan tulla?
Tuo nyt vain johdatuksena iltaa varten. Nimittäin, kuten jo Järvenpäässä ja sitten puhelimitsekin asiaa tiedustelleille vastasin, odottelin linnojen väliseen valintaan ulkopuolista apua.
Kohta puolen päivän jälkeen tulikin tutun tytön tiedustelu, joka johdatteli päätökseni, jo valmiiksikin sinne päin kallistuneen, tarttumaan Satulinnaan.
Niinpä sovittiin, että varttia vailla seitsemältä katsotaan tässä kotipihassani (puolimatkan krouvissa), miten jatketaan.
No, siellä Savossa ei ollutkaan kevät vielä saapunut, vaan lunta tuprutti kunnolla, ja kulkupelin alla olivat käyttöhistoriansa pään saavuttaneet talvigummit. Niinpä lopputulos oli, että tästä lähdettiin minun kärrylläni puoli tuntia aikataulusta myöhässä.
Tunnissa tuosta 84 km:n matkasta Hattulaan selvittiin ja ihan vahingossa löytyi pikkuitaliaanolle kolo kolmannen rivin päästä, melko läheltä ulko-ovea. Jonkinmoinen jono odotti vielä oven sisäpuolella, mutta nopeasti siitä päästiin.
Näytti kuitenkin siltä, että ei taida olla asiaa hakupuuhiin, joten ajattelin kiivetä Hurmioon samantien. No, ei se nyt ihan niin kuitenkaan käynyt: Kirppu nappasi takaapäin kiinni, ja niin mentiin vääntämään jenkkaa hybridinä Teehuoneen puolelle. Buggit päälle vielä.
Ahkerana tytteli hakutoimiaan taas harrastikin, sillä kolme kertaa (kahdet tuplat niihin sisällyttäen) tuo ehti asialle ennen kuin itse lopulta sain haetuksi kerran.
Typykkää riviin (sumppuun peilin eteen siis) saattaessa osuin ihan nenäkkäin varsin mieluisan Tampereen taiturin kanssa, joten tämän siitä korjasin mukaani. Tuplat tuo pyysi, ja kun samalla alkoikin naisten puolituntinen, en nähnyt syytä kietäytyä (vitsi, vitsi: minut saisi ampua, jos tuon neidon mihinkään pyyntöön vastaisin kieltävästi).
Jonniin verran myöhässä siis kiipesin siis yläkertaan tällä kerralla. Normaalistihan tähtään sinne jo juuri ennen naisten puolituntista, etten asettaisi ketään vakihaettavistani turhien hakupaineiden eteen, kun niitä prinssejä aina kuitenkin on riittävästi tarjolla.
No, takapenkkiläinen (matkaan houkuttelija) olikin näköjään tyttöporukassa siellä seurailemassa alakerran tarjouksia. Ilmeisesti ei ollut näkymä erityisen houkutteleva, koskapa breezerinjuontini keskeytyi melko nopeasti, ja siirryimme harrastamaan tanssiliikuntaa pikkuparketille neljän kappaleen ajaksi. Sitten jo ilmaantuikin paikalle Pohjois-Afrikasta aamulla palannut Kolmilammin lavaisäntä, Kimmo, joten menetin vasta saman maanosan rannikon edustalta, Kanarialta kotiutuneen tanssipartnerini rusketusten ja kokemusten vertailuun.
Jopa se ehti naisten puolituntinenkin päättymään, joten luikertelin alakertaan. Töihin!
Tuttuja oli jonkin verran vähemmän kuin Satulinnan illoissa yleensä -moni ilmoittautunutkin oli jättänyt tulematta. En tuota jäänyt itkemään, vaan nielin pettymykseni kuin mies ja kävin innolla niiden paikalle vääntäytyneiden, hyviksi jo kauan sitten kokemieni ja muutamien uudehkojen, mutta lupaavien kimppuun. Edellisillan Jäken väkeäkin tanssittelin jonkin verran.
Kohtapa se (naistentunnin uhatessa) alkoi nälkäkin vaivata, joten kävin täyttämässä tarjottimen kahviossa ja mutustelin jättimäisen neliöviinerin vatsaan syntynyttä aukkoa paikkaamaan. Sitten naamanpesun ja vesipisteellä pistäytymisen jälkeen istua nakittamaan vakiopaikalleni aulan ukkopenkkiin.
Ensimmäinen hakija oli vain näkötuttu. Hyvin kuitenkin tango taittui aulan lattialla.
Loput hakijat olivatkin sitten ihan sitä kiinteintä vakitanssitettavien kaartia. Joku hiukan harvinaisempi aarre sentään joukossa oli.
Miesten hakuoikeuden taas palauduttua päätin terhistyä sen verran itsekin, että hain yhtä ennen näkemätöntä, pientä ja sievää, vallan taitavaksi havaitsemaani typykkää buggille. Sepä menikin oikein hienosti!
Kiitoksen arvoisia olivat jälleen kaikki muutkin tanssittamani, joten illan voi sanoa alun tökkimisestä huolimatta sujuneen mallikkaasti. Illan orkesterit, Taikakuu ja Tommys & Charles Plogman olivat toki tuttuja kymmenien keikkojen ajalta, joten mitään uutta en odottanutkaan kuulevani.
Kaksi minulle tuntematonta onnistui Plogu kuitenkin esittämään.
Joku Taikakuun kappalekin kuulosti hiukan vieraalta. Se Jannen listakärkeä tavoitteleva jäi nyt kuulematta. Oli tullut jo sen ensimmäisen puolituntisen aikana, ja mehän olimme silloin vasta matkalla. No, nimenomaan tanssimatkoilla tuota on autoradiosta (Iskelmä) saanutkin varsin usein kuunnella.
Yhdeltä olivat jo jalat aivan finaalissa, mutta vielä piti muutama kappale ihan pakosti pinttää menemään (aivan huumaavan herkät slovarit ja niiden perään hitaanpuoleiset rokit fiilistellen).
Sitten jo kyytiläiset sattuivat yhtä aikaa näkökenttään. Tuli triangelin käsittävä merkki kolmikon välillä, joten narikkaa kohti oli sovittu lähdettäväksi.
Niinhän siinä kuitenkin kävi, että yksin sinne suunnistin, sillä toisen kyytiläisen nappasi mies vielä loppuhitaille, ja pikkupirtelöinen taas kohtasi sielunsiskonsa aulassa, mikä johti tyttöslowareihin hempeäst halaten ja hetkutellen.
Kävin kaapimassa kärryn laseista jääpeitteen ja ajoin kuin taksi ikään oven eteen poimiakseni kyytiläiset mukaan. Puoli kaksi oli jo ohitettu, kun liikkeelle lähdettiin.
Aika tavalla nukutti kotimatkan loppuosuudella, vaikka pulina etupenkeillä säilyi katkeamattomana. Takapenkkiläinen sensijaan simahti jo ennen Tuulosta.
Illan hakusaldo muodostui kohtalaiseksi, vaikka alkupää jäikin vajaaksi: 16/13.
Pikkupakkanen, pilvet ja lyhyehkö lumipyrykin toimittivat talven tuntua näille maisemille, mutta jo iltapäivän alussa paistoi aurinko, ja ilme muuttui keväiseksi.
Televisiossa perjantaina uutena Luontoillan Neuvosena haastateltu Pirkka Pekka Petelius kertoikin lintuhavainnoistaan: Jo joulukuussa olivat tiaiset soitimella, ja nyt tammikuussa on jo täysi meno päällä
Minkähänlainen takatalvi mahtaakaan tulla?
Tuo nyt vain johdatuksena iltaa varten. Nimittäin, kuten jo Järvenpäässä ja sitten puhelimitsekin asiaa tiedustelleille vastasin, odottelin linnojen väliseen valintaan ulkopuolista apua.
Kohta puolen päivän jälkeen tulikin tutun tytön tiedustelu, joka johdatteli päätökseni, jo valmiiksikin sinne päin kallistuneen, tarttumaan Satulinnaan.
Niinpä sovittiin, että varttia vailla seitsemältä katsotaan tässä kotipihassani (puolimatkan krouvissa), miten jatketaan.
No, siellä Savossa ei ollutkaan kevät vielä saapunut, vaan lunta tuprutti kunnolla, ja kulkupelin alla olivat käyttöhistoriansa pään saavuttaneet talvigummit. Niinpä lopputulos oli, että tästä lähdettiin minun kärrylläni puoli tuntia aikataulusta myöhässä.
Tunnissa tuosta 84 km:n matkasta Hattulaan selvittiin ja ihan vahingossa löytyi pikkuitaliaanolle kolo kolmannen rivin päästä, melko läheltä ulko-ovea. Jonkinmoinen jono odotti vielä oven sisäpuolella, mutta nopeasti siitä päästiin.
Näytti kuitenkin siltä, että ei taida olla asiaa hakupuuhiin, joten ajattelin kiivetä Hurmioon samantien. No, ei se nyt ihan niin kuitenkaan käynyt: Kirppu nappasi takaapäin kiinni, ja niin mentiin vääntämään jenkkaa hybridinä Teehuoneen puolelle. Buggit päälle vielä.
Ahkerana tytteli hakutoimiaan taas harrastikin, sillä kolme kertaa (kahdet tuplat niihin sisällyttäen) tuo ehti asialle ennen kuin itse lopulta sain haetuksi kerran.
Typykkää riviin (sumppuun peilin eteen siis) saattaessa osuin ihan nenäkkäin varsin mieluisan Tampereen taiturin kanssa, joten tämän siitä korjasin mukaani. Tuplat tuo pyysi, ja kun samalla alkoikin naisten puolituntinen, en nähnyt syytä kietäytyä (vitsi, vitsi: minut saisi ampua, jos tuon neidon mihinkään pyyntöön vastaisin kieltävästi).
Jonniin verran myöhässä siis kiipesin siis yläkertaan tällä kerralla. Normaalistihan tähtään sinne jo juuri ennen naisten puolituntista, etten asettaisi ketään vakihaettavistani turhien hakupaineiden eteen, kun niitä prinssejä aina kuitenkin on riittävästi tarjolla.
No, takapenkkiläinen (matkaan houkuttelija) olikin näköjään tyttöporukassa siellä seurailemassa alakerran tarjouksia. Ilmeisesti ei ollut näkymä erityisen houkutteleva, koskapa breezerinjuontini keskeytyi melko nopeasti, ja siirryimme harrastamaan tanssiliikuntaa pikkuparketille neljän kappaleen ajaksi. Sitten jo ilmaantuikin paikalle Pohjois-Afrikasta aamulla palannut Kolmilammin lavaisäntä, Kimmo, joten menetin vasta saman maanosan rannikon edustalta, Kanarialta kotiutuneen tanssipartnerini rusketusten ja kokemusten vertailuun.
Jopa se ehti naisten puolituntinenkin päättymään, joten luikertelin alakertaan. Töihin!
Tuttuja oli jonkin verran vähemmän kuin Satulinnan illoissa yleensä -moni ilmoittautunutkin oli jättänyt tulematta. En tuota jäänyt itkemään, vaan nielin pettymykseni kuin mies ja kävin innolla niiden paikalle vääntäytyneiden, hyviksi jo kauan sitten kokemieni ja muutamien uudehkojen, mutta lupaavien kimppuun. Edellisillan Jäken väkeäkin tanssittelin jonkin verran.
Kohtapa se (naistentunnin uhatessa) alkoi nälkäkin vaivata, joten kävin täyttämässä tarjottimen kahviossa ja mutustelin jättimäisen neliöviinerin vatsaan syntynyttä aukkoa paikkaamaan. Sitten naamanpesun ja vesipisteellä pistäytymisen jälkeen istua nakittamaan vakiopaikalleni aulan ukkopenkkiin.
Ensimmäinen hakija oli vain näkötuttu. Hyvin kuitenkin tango taittui aulan lattialla.
Loput hakijat olivatkin sitten ihan sitä kiinteintä vakitanssitettavien kaartia. Joku hiukan harvinaisempi aarre sentään joukossa oli.
Miesten hakuoikeuden taas palauduttua päätin terhistyä sen verran itsekin, että hain yhtä ennen näkemätöntä, pientä ja sievää, vallan taitavaksi havaitsemaani typykkää buggille. Sepä menikin oikein hienosti!
Kiitoksen arvoisia olivat jälleen kaikki muutkin tanssittamani, joten illan voi sanoa alun tökkimisestä huolimatta sujuneen mallikkaasti. Illan orkesterit, Taikakuu ja Tommys & Charles Plogman olivat toki tuttuja kymmenien keikkojen ajalta, joten mitään uutta en odottanutkaan kuulevani.
Kaksi minulle tuntematonta onnistui Plogu kuitenkin esittämään.
Joku Taikakuun kappalekin kuulosti hiukan vieraalta. Se Jannen listakärkeä tavoitteleva jäi nyt kuulematta. Oli tullut jo sen ensimmäisen puolituntisen aikana, ja mehän olimme silloin vasta matkalla. No, nimenomaan tanssimatkoilla tuota on autoradiosta (Iskelmä) saanutkin varsin usein kuunnella.
Yhdeltä olivat jo jalat aivan finaalissa, mutta vielä piti muutama kappale ihan pakosti pinttää menemään (aivan huumaavan herkät slovarit ja niiden perään hitaanpuoleiset rokit fiilistellen).
Sitten jo kyytiläiset sattuivat yhtä aikaa näkökenttään. Tuli triangelin käsittävä merkki kolmikon välillä, joten narikkaa kohti oli sovittu lähdettäväksi.
Niinhän siinä kuitenkin kävi, että yksin sinne suunnistin, sillä toisen kyytiläisen nappasi mies vielä loppuhitaille, ja pikkupirtelöinen taas kohtasi sielunsiskonsa aulassa, mikä johti tyttöslowareihin hempeäst halaten ja hetkutellen.
Kävin kaapimassa kärryn laseista jääpeitteen ja ajoin kuin taksi ikään oven eteen poimiakseni kyytiläiset mukaan. Puoli kaksi oli jo ohitettu, kun liikkeelle lähdettiin.
Aika tavalla nukutti kotimatkan loppuosuudella, vaikka pulina etupenkeillä säilyi katkeamattomana. Takapenkkiläinen sensijaan simahti jo ennen Tuulosta.
Illan hakusaldo muodostui kohtalaiseksi, vaikka alkupää jäikin vajaaksi: 16/13.
Kommentit