Vinkelis
11.01.2008 - 12:32
Ethän sinä Humppis yksin matkassa ole. On olemassa myös Vinkeliksen vastainen rintama ja näköjään myös Dragon, Jerryjeen yms. nimimerkkien, jotka nyt vähänkin tuttuja hahmoja ja ihmisiä noilla tanssipaikoilla olemme.

Sananvapaus. Mitä se on? Oma elämä. Mitä se on?

Kukin tietysti elää, tanssii ja toimii siten kuten parhaaksi näkee, mutta kun tarpeeksi hakataan, niin toki se joskus alkaa sattumaankin.

Kuitenkin esimerkiksi sinä Humppis olet osannut pitää puoliasi antamalla yhtä napakasti takaisin ja sitten ikäänkuin nollaamalla tilanteen. Itse toimin eri tavalla. Minusta vastarinta vain voimistuu vastustamalla sitä, kun siihen pitäisi suhtautua vahvalla mielellä ja yhdentekevästi. Mutta kuten sanoin, kyllä se jossain vaiheessa alkaa sattumaan ja on ikäänkuin pakko reagoida.

Itsehän tiedät kuka olet ja kenen kanssa liikut / tanssit ja vain se merkitsee. En kuitenkaan kiellä sitä, etteikö karkea teksti keneltä tahansa kirjoitettuna tai sanottuna tee syvempää vaikutusta kuin esimerksi oma tyylini koettaa käyttäytyä kaikkia ihmisiä kohtaan kunnioittaen, vaikka he juuri sillä hetkellä eivät sitä ansaitsikaan. Paha satuttaa aina.

Meillä kaikilla on varmasti ystäviä, ja meillä kaikilla on varmasti myös näkymättömiä enkeleitä matkassa. He eivät ota kantaa asioihin, koska ovat fiksuja. Valitettavasti on niin, että minäkin saan puolestani kärsiä niistä, jotka haluavat "vahvana" ilmaista tyytymättömyyttään, kun hekin voisivat olla viisaita ja filmaattisia, eivätkä toisi sitä koskaan edes esille. En minä halua kuulla sellaista, en varsinkaan kun en koskaa loukkaa ketään tai käyttäydy muutekaan sopimattomasti. Mielestäni on varsin sivistymätöntä käyttäytymistä syytellä, jopa haukkua ihmisiä tai käyttäytyä heitä kohtaan vihamielisesti, elleivät he toiminnallaan satuta TARKOITUKSELLA.

Hyvät asiat minua piristävät ja päiväni pelastavat. Samaa toivon ihan kaikille lukijoille, tanssijoille, ihmisille kautta kuuluvuuden ja näkyvyydenkin.

Ja mikä pahinta. Yleensä ottaen, ainakin minua kohtaan syytökset tulevat aina täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Sen sijaan pieni ja vaatimaton huomionosoitus jää erittäin usein sanomatta. Asiat voivat ja saavat ns. riidellä, mutta kaikenlainen henkilökohtainen taistelu ja nahistelu (vaikka joidenkin mielestä onkin viihdyttävää) oikean ja väärän välillä on täysin tarpeetonta ja yksi jos toinenkin siitä mielensä pahoittaa.

Tiedättekö...porukat? kaverit hei. Minä olen joka tapauksessa oma itseni ja omassa mielessäni oikeassa, koska elän omaa elämääni. Itseä tai muita vahingoittamatta. Ei sitä voi nujertaa. Keep on going, Humppis ja jokainen joka on tekemisissä toisten ihmisten kanssa.

Olen edelleenkin sitä mieltä ,että kyseessä on Tanssiperhe ja minäkin olen sen itsenäinen osa.

Hauskaa viikonloppua toivoo Vinkelis