Humppis Perjantai 8.2.2008
Sohjoista ja harmaata oli ulkonakin, mutta ei tilanne juuri valoisammalta näyttänyt Järvenpään tanssikeskuksessakaan, kun jo kymmentä vailla kahdeksalta aulaan astelin.
Penkkiä kuluttamaan sinne orkesterin oven pieleen siis vain. Ei näkynyt tanssitettavia vielä Helmen astuttua asemiinsa ja ensivalssit aloitettuaan.
Ounastelin epäinhimillistä iltaa. Eläimelliseksi kääntyikin sillä...
Sitten havaitsi haukansilmäni tutun, kirjavatukkaisen, ketterän hahmon livahtavan kärpän lailla alas luiskaa. Sutena perään.
Tiukkana tuijottamaan lähimmän pöydän ääreen. Siihen kuitenkin ilmaantui halaamaan ja juttelemaan tanssituttu vuosien takaa (TuSu ym.). Tylysti kuitenkin keskeytin, kun saaalis ilmaantui näkyville reustaurointitilojen käytävästä. Kävin kiinni kuin sika limppuun.
Kaksi ja puoli kappaletta viiletettiin parketilla. Sitten oli annettava tilaisuus toisille.
Siinä ohimennen olin havainnut vakiopaikalleen penkin päähän ilmaantuneen erään toisenkin suosituimmista vakitanssitettavani. Jonkun miehen kanssa vain siinä näkyi tiiviisti olevan keskustelussa.
Taas jo karkasi toivo, mutta palasikin samalla, kun nuo seuraavan kappaleen alkaessa nousivat ylös ja lähtivät eri suuntiin.
Siitä kiinni taas lujasti. Nyt vain tuli samalla tiukka rajoitussääntö: tänään ei nuljaskoida!
Oli nimittäin erikoisilta odotettavissa, joten oli hiukan sen mukaisesti skarpattava.
Minun tappioni kuitenkin: jälleen ilta ilman suukkoja!
Muutama tuttu sentään vielä ilmaantui yhdeksään mennessä. Puolet silti jäi normaalista perjantain vakitanssitettavien joukosta puuttumaan.
Niinpä en saanut taukojen ajaksi naisseuraa kahvioon. Lonkeron join ihan yksin, kahvin ja viinerin ajan sentään oli mies juttuseurana. Meni siitä tosin sinä aikana ohi entinen harjoitusparini (nyt ensikäynnillään Jäkessä) nykyisen treeniparinsa kanssa. Moikattiin.
Eivätpä nuo toisistaan irti päästäneet illan aikana kuin kerran. Naistentunnilla nimittäin olivat jo keskilattialle asettuneet, kun ex-parini havaitsi minut nyhjöttämässä penkillä. Riistäytyi irti jättäen tylysti parinsa seisomaan lattialle yksin. Ilmaantui eteeni niiaamaan.
Pitkästä aikaa päästiin tanssimaan yhdessä.
Erään nuoren ja hyvin hoikan (hennonkin) hovioikeuden auskultantin viereen istahdin jossakin vaiheessa juttelemaan. Pohjalaisia laittaa herran nuhteeseen vuoden ajan. Fuskattiin pari foksia.
Yhdenkään ihan vieraan kanssa en tullut tällä kertaa tanssineeksi, vaikka niistä tutuista pulaa olikin. Yhdet tangot tanssin pitkän ja ylvään, harvoin nähdyn kanssa. Taisi olla vasta toinen kerta.
Loppuillan viime minuuteilla alkoi pukata Oikeesti. Ei ollut niitä sille sopivia näkyvissä, joten uskalsin tarttua kohtalaisen tuoreeseen tuttavuuteen, kun ei tuota kukaaan muu näkynyt siitä korjanneen. Se tuo Oikeesti on niitä kappaleita, joiden kohdalla pitäisi vanhan äijän olla melkoisen tarkkana siinä, keitä haullaan häiritsee. Ihan suosiolla tuo nuo (sen lisäksi tietysti parin toinen puolikas) kanssani tanssi.
Vielä onnistuin rumbille nappaamaan pikkuruisen suursuosikkini, joten aloituskokoonpanossa lopetettiinkin. Kello tarjosi ajaksi 00.03:a, kun suunnistin kohti narikkaa.
Helmen musiikki on minun mieleni mukaista, mutta parhaimmillaankaan ei illan väkimäärä noussut normaalille perjantaitasolleen.
Kaikkiaan tanssin 12 naisen kanssa yhteensä 21 (ja puoli) kappaleparia. Hakusaldo (14/7).
Yö meni kehnosti nukkuen -heräilin vähän väliä. Viimein, kun kuuden jälkeen yritin vielä kynsin hampain pitää kiinni unenrippeistä, alkoi olla selvää, että noustava on -tappion tunnustaminen oli paikallaan. Samalla jo sitten alkoi kännykin ränkättää. Muuan nostomies se töihin ajellessan taas tapansa mukaan soitteli.
Ellei tuo olisi ajanut ylös vuoteesta, niin kohta kuitenkin se, että erään tummankauniin lumoojattaren viestin saapumisesta kertova kilkatus sen olisi tehnyt.
Jonkin aikaa vaihdeltiin viestejä, mutta sitten oli annettava periksi: aamutoimet alkuun.
Nyt sitten on selvää, että minnekään kauemmas en taaskaan univelkaisena lähde ajelemaan.
Kotilavalla, Pesäkalliolla, taritsee huippumusiikkia Martti Metsäketo hilpeine kumppaneineen.
Hieno homma se, mutta viimeaikaisten paikan yleisön koostumuksesta saamieni kokemusteni perusteella luomani prognoosi on varsin kehno: istuttavaksi menee.
Vahinko masentava tieto (suorastaan musertava), ettei loistavaa musiikkia tulkitsemaan kykenevää tanssitettavien joukkoa juuri kannata odottaa tulevaksi.
Sohjoista ja harmaata oli ulkonakin, mutta ei tilanne juuri valoisammalta näyttänyt Järvenpään tanssikeskuksessakaan, kun jo kymmentä vailla kahdeksalta aulaan astelin.
Penkkiä kuluttamaan sinne orkesterin oven pieleen siis vain. Ei näkynyt tanssitettavia vielä Helmen astuttua asemiinsa ja ensivalssit aloitettuaan.
Ounastelin epäinhimillistä iltaa. Eläimelliseksi kääntyikin sillä...
Sitten havaitsi haukansilmäni tutun, kirjavatukkaisen, ketterän hahmon livahtavan kärpän lailla alas luiskaa. Sutena perään.
Tiukkana tuijottamaan lähimmän pöydän ääreen. Siihen kuitenkin ilmaantui halaamaan ja juttelemaan tanssituttu vuosien takaa (TuSu ym.). Tylysti kuitenkin keskeytin, kun saaalis ilmaantui näkyville reustaurointitilojen käytävästä. Kävin kiinni kuin sika limppuun.
Kaksi ja puoli kappaletta viiletettiin parketilla. Sitten oli annettava tilaisuus toisille.
Siinä ohimennen olin havainnut vakiopaikalleen penkin päähän ilmaantuneen erään toisenkin suosituimmista vakitanssitettavani. Jonkun miehen kanssa vain siinä näkyi tiiviisti olevan keskustelussa.
Taas jo karkasi toivo, mutta palasikin samalla, kun nuo seuraavan kappaleen alkaessa nousivat ylös ja lähtivät eri suuntiin.
Siitä kiinni taas lujasti. Nyt vain tuli samalla tiukka rajoitussääntö: tänään ei nuljaskoida!
Oli nimittäin erikoisilta odotettavissa, joten oli hiukan sen mukaisesti skarpattava.
Minun tappioni kuitenkin: jälleen ilta ilman suukkoja!
Muutama tuttu sentään vielä ilmaantui yhdeksään mennessä. Puolet silti jäi normaalista perjantain vakitanssitettavien joukosta puuttumaan.
Niinpä en saanut taukojen ajaksi naisseuraa kahvioon. Lonkeron join ihan yksin, kahvin ja viinerin ajan sentään oli mies juttuseurana. Meni siitä tosin sinä aikana ohi entinen harjoitusparini (nyt ensikäynnillään Jäkessä) nykyisen treeniparinsa kanssa. Moikattiin.
Eivätpä nuo toisistaan irti päästäneet illan aikana kuin kerran. Naistentunnilla nimittäin olivat jo keskilattialle asettuneet, kun ex-parini havaitsi minut nyhjöttämässä penkillä. Riistäytyi irti jättäen tylysti parinsa seisomaan lattialle yksin. Ilmaantui eteeni niiaamaan.
Pitkästä aikaa päästiin tanssimaan yhdessä.
Erään nuoren ja hyvin hoikan (hennonkin) hovioikeuden auskultantin viereen istahdin jossakin vaiheessa juttelemaan. Pohjalaisia laittaa herran nuhteeseen vuoden ajan. Fuskattiin pari foksia.
Yhdenkään ihan vieraan kanssa en tullut tällä kertaa tanssineeksi, vaikka niistä tutuista pulaa olikin. Yhdet tangot tanssin pitkän ja ylvään, harvoin nähdyn kanssa. Taisi olla vasta toinen kerta.
Loppuillan viime minuuteilla alkoi pukata Oikeesti. Ei ollut niitä sille sopivia näkyvissä, joten uskalsin tarttua kohtalaisen tuoreeseen tuttavuuteen, kun ei tuota kukaaan muu näkynyt siitä korjanneen. Se tuo Oikeesti on niitä kappaleita, joiden kohdalla pitäisi vanhan äijän olla melkoisen tarkkana siinä, keitä haullaan häiritsee. Ihan suosiolla tuo nuo (sen lisäksi tietysti parin toinen puolikas) kanssani tanssi.
Vielä onnistuin rumbille nappaamaan pikkuruisen suursuosikkini, joten aloituskokoonpanossa lopetettiinkin. Kello tarjosi ajaksi 00.03:a, kun suunnistin kohti narikkaa.
Helmen musiikki on minun mieleni mukaista, mutta parhaimmillaankaan ei illan väkimäärä noussut normaalille perjantaitasolleen.
Kaikkiaan tanssin 12 naisen kanssa yhteensä 21 (ja puoli) kappaleparia. Hakusaldo (14/7).
Yö meni kehnosti nukkuen -heräilin vähän väliä. Viimein, kun kuuden jälkeen yritin vielä kynsin hampain pitää kiinni unenrippeistä, alkoi olla selvää, että noustava on -tappion tunnustaminen oli paikallaan. Samalla jo sitten alkoi kännykin ränkättää. Muuan nostomies se töihin ajellessan taas tapansa mukaan soitteli.
Ellei tuo olisi ajanut ylös vuoteesta, niin kohta kuitenkin se, että erään tummankauniin lumoojattaren viestin saapumisesta kertova kilkatus sen olisi tehnyt.
Jonkin aikaa vaihdeltiin viestejä, mutta sitten oli annettava periksi: aamutoimet alkuun.
Nyt sitten on selvää, että minnekään kauemmas en taaskaan univelkaisena lähde ajelemaan.
Kotilavalla, Pesäkalliolla, taritsee huippumusiikkia Martti Metsäketo hilpeine kumppaneineen.
Hieno homma se, mutta viimeaikaisten paikan yleisön koostumuksesta saamieni kokemusteni perusteella luomani prognoosi on varsin kehno: istuttavaksi menee.
Vahinko masentava tieto (suorastaan musertava), ettei loistavaa musiikkia tulkitsemaan kykenevää tanssitettavien joukkoa juuri kannata odottaa tulevaksi.
Kommentit