Olen monen monituista kertaan miettinyt, mikä saa ihmisen ryhtymään kunnallisvaaliehdokkaaksi. Jokaisella on omat ajatuksensa mutta seuraavassa muutamia vaihtoehtoja:

1. Vallanhimo.
Halu olla parempi kuin muut tulla tunnetuksi paikkakunnalla ja ehdokkaaksi asettautumisen jälkeen saattaa olla, että pääsee jopa Arkadianmäelle harrastamaan tissien katselua hississä.

2. Rahanhimo.
Kuntatasolla tuskin motiivina, mutta sitten joskus valtakunnan kaapin päällä palkkakin alkaa olla ainakin kohtuullinen. Kaiken maailman lautakuntiin ja komiteoihin myös pääsee ja siellä on omat kokouspalkkionsa ja ulkomaanmatkat.

3. Puolueuskollisuus.
Tämä on ehkä monella se pakollinen juttu. Puolueen on laitettava listoille nimiä, ja jos olet puolueessa sinun nimesi ehkä myös ehdokaslistoilla.

4. Halu vaikuttaa. Tämä on samaa sarjaa joulupukin ja Kippari-Kallen kanssa. Taruolentoja ei kerta kaikkiaan ole todellisessa elämässä. Yksi ihminen ei voi vaikuttaa, koneisto voi junnata.

5. Julkisuudenkipeys ja narsismi. Jokainen haluaa saada nimensä lehteen muulloinkin kuin hautajaisilmoituksessa.

Eilen katsoin eduskunnan välikysymyskeskustelua ja täydet pisteet esiintymisestä Timo Soinille. Tuo leppoisa pyknikko osaa vetää oikeista naruista ja kerätä julkisuuspisteet. Herättelee Beniä ja puhuu jääkelkkakokoomuslaisista.  Eduskuntavaaleissa perustuslailliset sai kolme lisäpaikkaa kun Timo mainitsi TV:ssä kuinka demarit ovat unohtaneet karvaperseduunarit.

Sopivan huomaamatonta populismia jotta politiikkaan kyllästyneet antavat äänensä. Ei niin ärsyttävää kuin Vennamon mutta kuitenkin.

Alan nyt kirjoittamaan tämän höperöpuolueen puolueohjelmaa ja valita ehdokkaita kunnallisvaaleihin. Kymenlaaksosta kutsun ehdokkaaksi Aitomiehen, hän voi olla puoluesihteeri.
Samaa sarjaa Mikkeliläisen kapitulantin pojan Sam Inkisen kanssa. Kerää  intellektuellisenioreiden äänet.

Äitivainaani sanoi Sam Inkisestä kun näki hänen puhuvan informaatioyhteiskunnasta TV:ssä joskus 80-luvulla: "En ymmärtänyt mitään mitä hän kertoili mutta viisaita tuntui puhuvan."

Minulla on hieman sama juttu tuon Identin ja Sosioosin kanssa, mutta syy on pelkästään omassa huonossa keskittymiskyvyssäni.

Kolinaa aion pyytää Kymivirran hoperoehdokkaaksi, -taitaa kuitenkin kieltäytyä. Hänelläkin kuitenkin oma vankka kannattajakuntansa ja eilen katsoin TV-dokumenttia Margaret Thatcherista.