Humppis                                                 Tiistai 26.2.2008

Selkeänä päivän jatkunut sää kääntyi yllättäen lumisateeksi, kun olin ehtinyt ajaa viisitoista kilometriä etelään. Onneksi kuitenkin siitä muuntui pian rännän kautta tihkusateeksi. Niinpä uskalsin jatkaa vanhaa tietä aina Kehä III:lle asti.

Juuri sovittuna aikana olin noutopisteellä. Siellä tosin olivat vielä valmistelut kesken, joten sen aikaa seurustelin kissaherrojen kanssa kahvittelun lomassa. Viihdyttävää viserrystä myös samalla oli kuultavissa (linnunlaulua cd:ltä).

Puolisen tuntia myöhässä saavuttiin Vantaan hotelliin, mutta mitään ei vielä menetetty.
Korttikin oli täynnä, joten pelkällä narikkamaksulla selvisin sisään.

Levyt soivat, ja tilaa oli vielä jopa nirppapöydässäkin. Se tila tosin hävisi aika nopeasti.

Sopivasti tuttuja oli ilmaantunut, kuten Finlandersin illoissa aina. Jonkin ajan kuluttua tosin oli sitten sekä tuttua että vierasta väkeä aivan liikaa.

Päälattialla oli kohtalaisen hyvä tanssia hetken verran, mutta myöhemmin enää vain orkesteritauon aikana.

Kaiteen luona, pöydän ääressä, pienellä mattokaistaleella oli mahdollista mennä ehkä paras tanssi koko illan aikana.

Enimmän aikaa oli sitten vain kulutettava sekä kengänpohjia että hermoja erilaisissa nahkeusasteissa olevalla lattian osuudella nirppiksestä rulettipöydän luokse. Hissien ovien edessä oleva kivilattia oli taaskin se paras noista nahkeista pinnoista, vaikka Bleyerin pohja siinä naukuikin kuin kolli maaliskuussa.

Täyttä tuppasi olemaan silläkin reitillä. Paras paikka oli oikeastaan se vihon viimeinen kolkka, juuri ja juuri yhdelle parille sopiva, takimmaisen kabinetin oven edessä.

Aivan muutaman sekunnin mittaista pätkää heti perinnepöytsään ehtiessä ja sitten toinen yhtä lyhyt toisessa pöydässä (nopeata odottaessa), olivat illan ainoa istutut hetket. Muuten meni joko tanssien tai yksin seisoskellen. Eipä juuri sosiaalisia kontakteja tapahtunut, vaikka tuttuja oli taaskin kymmenittäin paikalla.

Yhdenkään tuntemattoman kanssa en tanssinut.

Tutuistakin vaivasin vain aivan muutamaa. Noista saatan ehkä kahden katsoa tanssineen kanssani omasta halustaan (hakivat). Muuten piti kantaa huonoa omaatuntoa taas kaiken aikaa.

Plussaa sentään oli se, että nyt oli takaosaston seinien yläosiin ilmestyneistä kaiuttimista jokunen toiminnassa, joten siellä ihan peränurkassa kuului musiikki paremmin kuin nirppiksessä.

Ne hissien luona olevat eivät toimineet nytkään.

Samoin ei toiminut se tauluksi raamitettu monitorikaan siellä perällä, vaikka sen tarkoitus oli varmaan, samaan tapaan kuin Pressallakin, tarjota kuvaa orkesterikorokkeelta.

Harmittamaan jäi, että sekä ”Oikeesti” että ”Taas siinä kävi näin” jäivät tanssimatta, kun ei niihin kanssani vapaaehtoisia näkynyt olevan.

Hakusaldo jäi vaatimattomaksi: 15/2.

Paluumatka oli hiuksia nostattava, sillä tanssin aikana oli taas tulut talvi: paksu kerros lunta ja sohjoa sekä kaduilla että pysäköidyn auton ympärillä ynnä tietysti sen päällä.

Kengät kastuivat oitis.

Varsinainen kotimatka olikin ensin sohjossa ja sitten hangessa kahlaamista ankaran lumipyryn syödessä näkyvyyden lähes nollille.

Kehä III:n osuus oli ihan pelkkää tuppuraa.

Mäntsälään asti oli jonkinlaista aurausta moottoritiellä havaittavissa, vaikkakin jälki oli jo aika tavalla ehtinyt mennä tukkoon. Sitten tiepiirin vaihtuessa oli aura kääntynyt takaisin etelään. Niinpä se alkumatkan nopeus, 60-80 km/t, vaihtui tasaiseen kuuteenkymmeneen ja allekin. Varsinkin täällä Lahdessa sitten oli jo hyvinkin paksulti lunta tiellä. Kurveissa meni helposti käännös pitkäksi.

Kolmelta kuitenkin pääsin nukkumaan. Nyt ei sitten ennen perjantaita ole asiaa enää minnekään, jos silloinkaan.