CAMINITO sävel: Filiberti; sanat: Peñaloza

 Oscar Juan de Dios Filiberti (F) * 8.3.1885 k.11.11.1964 Säveltäjä ja orkesterin johtaja
F syntyi Buenos Airesissa La Bocan kaupunginosassa (Pikku-Italia) eräässä vuokra-asunnossa. Hänen isänsä Juan "Mascarilla" (pikku naamio) oli alueensa yksi parhaista tangotanssijoista. Suku oli lähtöisin Italiasta Genovan alueelta.
jdfiliberto.gif

Huonon käytöksen vuoksi hänen koulunkäyntinsä katkesi 9-vuotiaana. Työura alkoi kengänkiilloittajana ja jatkui sitten katukaupustelijana, päätyen jossakin vaiheessa kauppa-apulaiseksi. Pelätty ja kunnioitettu poikasakin johtaja hän oli siinä 13 -14 vuoden iässä. Myöhemmin hän meni lastaus- ja purkaustöihin satamaan ja sieltä kirvesmieheksi myöhemmin metalliasentajaksi Mihanovichin telakalle. Kirvesmieskaveri oli hänellä ensimmäisenä musiikin opettajana. Hänen aatemaailmansa muuttui samalla anarkistiseen suuntaan sekä siinä sivussa hän oli mukana jätkäbändissä.

Eräs kaveri antoi F:lle lipun oopperaan (Ponchielli: LA GIOCONDA). F:n mielestä laulu ja soitto eivät oikein kohdanneet. Kaveri totesi, ettei F ymmärrä musiikista mitään, mikä totuutena loukkasi F:n itsetuntoa siinä määrin, että se muutti hänen tulevaisuuttaan. Hän meni laiteapumieheksi Colon-teatteriin ja siellä hän tutustui jumaloimaansa Beethovenin 9. sinfoniaan. Teatterista hän meni 25 vuotiaana konservatorioon, missä pääinstrumenttinaan olivat urut. Koskettimien soittaminen työn jäykistämillä ja suurentamilla sormenpökäleillä ei ollut aluksi vallan helppoa.

Telakka purkaamoineen oli niitä saastuneimpia alueita ja sairastuminen muutamassa vuodessa oli lähes vakiota. Terveydellisistä syistä myös F muutti noin 1000 km BA:sta länteen olevaan Guaymallénin kaupunkiin Mendozan maakuntaan Andien juurelle. Ensimmäinen tangosävellyksensä nimeksi tuli siten Guaymallén (1915). Aikanaan kuuluisin lienee kuitenkin "Malevaje" (alamaailma). Aihe oli tuttu poikavuosilta.

Telakalla ollessaan työmatka kulki La Bocassa erään korttelin poikki pitkin kapeaa oikotietä, jonka varrella eräästä talosta tulevat sievän tytön iloiset tervehdykset inspiroivat Caminiton ensi tahdit. Sävellys oli valmis vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin eli1923. Sanat löytyivät vasta vuosia kolmen vuoden päästä erässä teehuoneessa Floridankatu 300, missä säveltäjän ystävä vuosien varrelta runoilija Gabino Coria Peñaloza antoi 1903 kirjoittamansa runon sävellyksen sanoiksi suostumatta F:n pyytämiin pikku muutostoivomuksiin.

Gabino Coria Peñaloza (P)*19.2.1881 k.31.10.1975 kirjailija ja runoilija
 426.gif

Ollessaan 21 v vanha P vieraili tuttavansa luona Mendozan maakunnassa. Emäntänsä luona hän tapasi Maria-nimisen nuoren musiikinopettajan ja ihastus oli molemmin puoleinen. Emäntänsä luota Marian asunnolle johti pieni apiloiden reunustama polku, jota nuoripari usein kulki käsi kädessä. Eron hetki koitti aikanaan, kun P:n piti lähteä San Juaniin, mutta hän lupasi tulla pian takaisin. Ero kesti kuitenkin yli vuoden ja ikävöivän Marian vanhemmat lähettivät tämän sillä välin toiselle paikkakunnalle. Kun P palasi Maria oli poissa. Hän ei tiennyt Marian sukunimeä eikä sitä, minne tämä oli mennyt. Oli vuosi 1903 ja P purki surunsa runoksi:

Desde que se fue / nunca más volvió, / seguiré sus pasos, / Caminito, adiós...
(Hän meni pois / eikä koskaan enää palanut / seuraan hänen jalanjälkiään / pieni polku, näkemiin)

Caminiton ensiesitys tapahtui kansallisissa laulukilpailuissa 1926 (Concurso de Canciones Nativas del Corso Oficial de Buenos Aires). La Nacion-lehden mukaan
tango sai lämpimän vastaanoton, mutta F tulkitsi vihellykset buuakseksi ja oli hyvin loukkaantunut. Sanojensa mukaan tapahtui sama mitä Bizetin Carmenin ensiesityksessä. Mutta pian tämän jälkeen Caminito alkoi valloittamaan maailmaa ollen nykyisin "La cumparsitan" ja "El choclon" jälkeen menestyksekkäin tango. 
Caminito que el tiempo ha borrado,
que juntos un día nos viste pasar,
he venido por última vez,
he venido a contarte mi mal.

Caminito que entonces estabas
bordado de trébol y juncos en flor,
una sombra ya pronto serás,
una sombra lo mismo que yo.

Desde que se fue
triste vivo yo,
caminito amigo,
yo también me voy.

Desde que se fue
nunca más volvió.
Seguiré sus pasos...
Caminito, adiós.

Caminito que todas las tardes
feliz recorría cantando mi amor,
no le digas, si vuelve a pasar,
que mi llanto tu suelo regó.

Caminito cubierto de cardos,
la mano del tiempo tu huella borró...
Yo a tu lado quisiera caer
y que el tiempo nos mate a los dos.