Sukupuolien välinen taisto

Solinan ansiokas ja ajatuksia herättävä kirjoitus, jossa pohdittiin mm (kursivoitu teksti):

Olen monesti miettinyt, että mistähän se viemiseen ja seuraamiseen liittyvä arvottaminen oikein juontaa juurensa. Keskustellaan (ja joskus väitelläänkin) siitä, että kumpi se nyt sitten oikein onkaan vaikeampaa viedä vai tulla viedyksi.

Hoperon täytyy tässä todeta että, hieman muna tai kana pohdintaa ja monella tanssinohjaajalla on kokemusta paljonkin opetustilanteessa kummastakin roolista, sukupuolesta riippumatta.Mahtaneeko heistä kukaan antaa hyvää palautetta?

Solina jatkaa vielä:

Usein seuraaja on sitä mieltä, että hänen hommansa on aivan erityisen haastavaa. Heti ensimmäisestä tanssireissusta lähtien pitäisi osata (vähintään) sata erilaista tyyliä (jokaiseen lajiin erikseen) ja uusia (mitä mielikuvituksellisempia) pitäisi pystyä omaksumaan yhtä nopeasti kuin ripsiään räpäyttämään. Niitä ripsiä pitäisi osata (ainakin hiukan) räpyttelyn sijaan myös räpsytellä ja hyvä olisi iloisesti hymyilläkin (ainakin vieraammalla maaperällä), koska kilpailu on kovaa. Ja sisko vieressä hymyilee kuitenkin koko kalustollaan. Ja sitä on sitten mentävä, mitä kortit kohtalon antavat. Valittaa saa kyllä, mutta vasta kotimatkalla kavereille.

Viejä tämän (vuodatuksen) kuullessaan alkaa kertoa, miten haastavaa on olla viejä. Vaikka itse pääseekin usein valitsemaan tanssitettavansa, niin ei se niin helppoa ole. Toiset eivät kerta kaikkiaan anna viedä. Yrittävät joko viedä itse tai sitten luikkivat koko ajan viennin edellä pakoon (etteivät vaan olisi vaivaksi). Toisia pareja pitäisi väistellä (juntit junnaavat edessä, varmaan samat tyypit kuin kehätiellä), tahdissa pitäisi pysyä (vaikka bändi tekisi mitä), kuvioitakin täytyisi muistaa (tai ainakin perusta). Keskustellakin pitäisi (sivistyneesti ja hauskasti mielellään). Viejä katsoo, että hänhän siinä suurimman osan työstä tekee. Seuraaja vain nautiskelee tilanteesta (jos nautiskelee).

Että ei ole helppoa mulla, jos ei ole vaikeata sullakaan.

(Jos minulla olisi lopullinen RATKAISU käsillä olevaan asiaan, kertoisin sen tässä kohtaa. Keskustelunaihe voitaisiin siirtää RATKAISUN löydyttyä ratkaistujen hyllyyn, niin kuin poliisisarjoissa ja seestynyt ilmapiiri leviäisi kaikkialle. Minulla ei valitettavasti ole RATKAISUA.)

Lopuksi hän tekee yhteenvedon.

Olen ollut tanssihistorian varrella jonkin verran kummassakin roolissa ja minusta ne ovat molemmat olleet haasteellisia. Ja antoisia myös. Näppituntumalla heitänkin, että edellä kuvailemiani (karkeita ääripään) esimerkkejä harvoin kuulee sellaisilta, jotka ovat olleet ainakin jossain määrin molemmissa rooleissa.

Miten on?