Humppis                                                 Lauantai 22.3.2008


Koskapa oli luvattu iltaa kohti pilvistyvää ja jopa lumisadetta, varasin riittävästi aikaa Hattulaan menoa varten, kun kyytiä tiedustelleelle lähtöajan ilmoitin.

Vielä menomatkalla ei sitä lunta saatukaan, mutta toista oli jo takaisin tullessa.

Niin, paljon oli jo ehtinyt kulua aikaa siitä, kun entisen vakikyyditettäväni edellisen kerran olin mukaani saanut. Sama osoite oli silloinkin (siis molemmissa päissä).

Unettomana oli evästyskin liikkeellä ja epäili kuntonsa kestävyyttä kuten minäkin tein.
Molemmat tulimme kuitenkin ylittäneeksi itsemme, sillä vasta juuri ennen viimevalsseja vetäydyime pelistä (tai minä vain melkein).

Kun ei sitä uhkana ollutta lumisadetta vielä tullutkaan, oltiin Hämeenlinnaa halkaisemassa jo tosi aikaisin (puolelta). Niinpä tehtiin pikainen kieros keskustassa, jotta vanhoja muistoja sai hiukan herätellyksi. Eipä juuri ole Sirkuksen alamäen alettua tullut maakunnan pääkaupungin keskustassa pistäydyttyä. Lyhintä tietä vain moottoritielle olen aina huitaissut menemään jo vuosia.

Ennallaanhan tuo näkyi suurmiesten (Sibelius, Fredi, Irwin) kotikaupunki säilyneen.

Hattulassa päästiin parkkiin eturiviin ja juuri pysäköimässä olleen suursuosikkini auton viereen. Hyvin näytti alkaneen. Eteisessä tosin jouduttiin lyhyehköön jonoon.

Tuplalipun ostin, kuten olin suunnitellutkin. Niin teki muutama muukin sellainen, joille olin edellisiltana Järvenpäässä asiasta kertonut. Hämeessä sukulaisvierailuilla olevia pääsiäismatkalaisia nimittäin löytyi. Oivan sadon sain tuon tiedon levittämisestä nyt (ankarana tanssimisena) korjata.

Evään kanssa paineltiin ensimmäiset kuusi kappaletta. Sitten jo syöksähdin muiden lempitanssiettavieni kimppuun.

Hiukan huolestuneena seurasin suurimman (ei kooltaan toki) suosikkini tanssia evästäytyneenä. Toivoni jo menetin, että saisin kanssaan tanssia, vaan ihmeitä tapahtuu: varsinaisen naistetunnin loppupuolella astelikin tuo hetkeksi irtautunut papparaista hakemaan. Miestenhaun taas alettua kostin välittömästi. Myöhemmin olisikin jo ollut mahdotonta, sillä alkuperäinen asetelma astui taas voimaan. Jos oli välillä muuten huippufiiliksissä muutama notkahdus tullutkin, tuo korjasi tilanteen mainiosti.

Ennen naisten puolituntisen alkua hivuttauduin Hurmioon, missä sain hetken aikaa imeskellä ananasbreezeriäni ja katsella alakerran ilonpitoa. Sitten jo tupsahti pitkään kadoksissa ollut tunnelmointikumppani seurakseni. Pikkuparketille siis.

Hiukan huolestuttavan havainnon siinä tein: jostakin syystä oli parkettipaneelin kaksi pätkää siirtynyt niin, että niiden päiden kohdalle oli avautunut reilun sentin levyiset poikkiraot. Tavalliselle tanssikengälle (saati lenkkarille) ei noista haittaa ollut, mutta piikkikorko jos sellaiseen rakoon osuisi, olisi odotettavissa ikävänpuoleinen lankeemus. En kuitenkaan ryhtynyt asian suhteen toimenpiteisiin (tuomittavaa?), vaan jatkettiin tanssimista.

Sitten napanterit nopeasti naamariin ja alakertaan seuraavat kaksi kappaletta tanssimaan.

Siellä jo olikin täysi meno päällä ja naiset hakuaikein vielä liikenteessä.

Karuselli käynnistyi oikein kunnolla. Holtti meni ja suhteellisuudentajusta saati itsesuojeluvaistosta ei ollut enää kohta mitään jäljellä. Vettä sentään tajusin jonkin kerran käydä ryystämässä ja juuri ennen varsinaista naistentuntia kahvin kera viinerin nauttimassa.

Sinne sitä yläkertaankin piti uudelleen mennä, kun ryytyneen äijän kävi Mii, patistamassa (miestenhaulla) liikkeelle. Mielelläni lähdin. Suosikeillani on oikeus hakea vaikka teho-osaston sängystä.

Siinä toisen kappaleen aikana kävi ilmi, ettei tanssitettavani ollut koskaan Satulinnassa päässyt Hurmioon, joten asia piti oitis korjata. Niinpä siirryimme seuraavaksi tulleiden tangojen merkeissä yläkertaan.

Siellä sain huomata, että joku oli ollut fiksumpi kuin minä ja siirtänyt niitä karanneita parketinsiivuja lähemmäi oikeita sijaintejaan. Toinen rako oli käytännösssä kokonaan ummessa, eikä toisestakaan isoa vaaraa näyttänyt enää olevan,. Tosin siinä postimerkin kokoisella parketilla tangoili toinenkin pari, jonka daamipuoleisella jäsenellä näytti olevan sellaiset piikkikorot, jotka saattaisivat juuri ja juuri siihen leveämpään rakoon mahtua. Onneksi kuitenkin poistuivat sen toisen tangon aikana. Saimme koko lattia haltuumme.

Tosin samalla ilmaantui iloisesti yllättäen (myös sukulaisvierailulla Hämeessä oleva) Kirppu kaiteen ääreen. Niinpä siinä tangotessa tuli rikotuksi ankarasti etikettiä: huutelin vieraisiin pöytiin (siis juttelin tanssiessani kaiteen yli typykän kanssa). Anteeksi!

Tuosta kun alas asteltiin nappasi em. neito minut jo otteesseen. Niinpä muutaman kappaleen ajan viihdytimme sekä itseämme että toisiamme tanssien ja turisten.

Joskus puolen yön jälkeen alkoivat jokseenkin kaikki ruumiinosani (aivot ml.) olla käyttökelvottomassa kunnossa, mutta refleksinomaisesti painoin kuin sumussa. Mäkeläisen Mikon neljä viimeistä olivat jo melkein liikaa. Silti viedä niidenkin jälkeen jatkettiin. Olin jo ihan lopussa ja luovuttamassa, kun Mii vielä kerran herätti (pääsiäisen hengessä) melkein vainajan henkiin -kolmatta päivää ei odotettu.

Sitten jo sain evään kinni ja kysytyksi, jotta lähdetäänkö, kun nämä viimeiset ennen valsseja ensin tanssitaan pois. Sopi.

Sen verran kuitenkin tuli vielä viimeisillä voimilla tempaistuksi, että jo takki päällä ja kävelykengät jalassa havaitsin tilaisuuteni tulleen: Merikukkaa en ollut ehtinyt koko iltana lainkaan tanssittamaan. Nyt havaitsin tämän lähteellä, joten heitin hanskat ja kenkäpussin sivuun ja pokkasin tytön jälkimmäiselle, nopealle irkkuvalssille.

Hyvin kulki aulan laatoilla ulkokengilläkin. Tällä kertaa se lattia toimi koko illan, vaikka usein siinä on liiallisen tahmeuden takia ollut lähes mahdotonta tanssia. Olisi tullut hiki siinä toppatakissa, mutta onneksi jo olin niin märkä, ettei lisä missään tuntunut.

Tulipahan kosto suoritetuksi, sillä kyseinen neito teki samanlaisen tempun minulle viime vuoden lopulla ihan samassa paikassa. Tilit siis tasattiin.

Se luvattu lumisadekin sitten tuli paluumatkalla. Kanta-Hämeestä Päijät-Hämeen puolelle siirryttyä piti jo ajoittain ajaa umpihangessa.

Ai niin, ne musiikit: hyviä olivat, vaikka Mikon valikoima ei ihan kaikkein tanssittavinta koko aikaa ollutkaan.

Tanssitettavat olivat kiitoksen arvoisia laidasta laitaan. Viidentoista kanssa tulin tanssineeksi (yksi vieras haki).

Kun tuntui sitä, että tuota tanssia kertyi vallan mahdottomasti, rupesin oikein aprikoimaan, jotta onko yhtä paljon yhden illan aikana tullut tanssituksi.

Piti oikein tarkistaa kalenterista, miten asia todella on.
Siis näin:

Kolmenkymmenen paremmalle puolelle kohonneita saldoja näkyy tämän talvikauden aikana kertyneen ennen eilistä viisi kappaletta. Niistä kolme Järvenpäästä ja kaksi Satulinnasta. Korkein noista syntyi Järvenpäässä 24.2.08 -25/9 = 34.

Tämän lauantai-illan hakusaldo, se ennätyksellinen siis, kasvoi peräti lukemiin 22,5/17. Yhteensä siis 39,5. Eipä taida ylittyä aiemmankaan historiani tutkinnalla saati tulevaisuudessa.

(Se puolikas siis tuli jo pois lähtiessä klo 01.25 yhden kappaleen valssaamisesta.)

Tarkoittaa muuten sitä, että neljä tuntia tuli silkkaa tanssimista viiden ja puolen tunnin kokonaisajasta -kunnon kuntoliikuntaa siis.