Jaakolan Pirkon rippipuvusta tai sen käypäsyydestä ei löydy tuoretta tietoa, mutta Someron Virtasesta oli juuri juttua.

Somerollahan noita Virtasia riittää. Huonekalukauppias Arvo Virtanen tuli tunnetuksi koska alkoi tuoda italialaisia huonekaluja rekkalasteittain suomeen. Taitaa tuoda vieläkin.

Tämä toinen Virtanen, -Olavi Virtanen kerää tavaroita, häntä sanotaankin paikkakunnalla romu-Virtaseksi. Melkein jokaiseen Virtasen esineeseen liittyy myös tarina, ne eivät ole pelkkiä esineitä. Jos käyt kylässä niin valmistaudu kuuntelemaan se tarina, muuten loukkaat miestä. Olavi on aina innoissaan päästessään kertomaan kokoelmansa esineiden taustoja.

Yksi kokoelman aarteista on yli 200 vuotta vanha vihreä lasipurkki, jonka mies löysi lasinkeräysastiasta. Mieshän tonkii myös niitä, mutta jättää kauppaan kelpaavat silleen. Lasinkeräysastialta kuului helähdys kerran kun Olavi oli sitä lähestymässä. Joku nainen oli etsimässä Alkon pulloja, ja heitti vihreän purkin palasiksi, kun se oli hänen tiellään.

Olavi sanoo sanoneensa, että kyllä sulle kymmenen sentin pullot kelpaa, muttei kymppitonnin purkki. Olavi keräsikin palat ja liimasi purkin kokoon. Tosin harmiksi yksi pala jäi uupumaan.
Liimatun purkin arvo ei tietenkään ole lähellekään ehjän tasoa, mutta intohimoinen keräilijä ei mittaakaan kokoelmansa esineitä rahassa.

 
Virtanen sanoo, että harvinaisillakin esineillä on arvoa vain antiikkihuutokaupoissa ja äveriäitten keräilijöiden keskuudessa. Ei toreilla kummoisiakaan hintoja saa. Ihmiset tulevat sanomaan, että meillä on kotona samanlainen, mutta parempi. Ja onhan se minustakin outoa kun pelkkä purkki on niin arvokas, tai vielä oudompaa kun joku viallinen postimerkki.

Paikallislehden toimittaja oli paikalla ja tämän tästä Virtanen otti käteensä jonkin esineen ja arvuutteli sen alkuperää. Toimitin ei varmaan tiedä, mikä tämä on.
Ei tiedä toimitin, eikä tiennyt paikalla ollut valokuvaajakaan.

Se kyseinen esine oli kupparin kirves, jolla tehtiin haavoja selkään. Terä on lapion muotoinen ja niin pieni, ettei sillä voi tehdä liian suuria haavoja.

Olavi Virtasta kiinnostavat erityisesti sellaiset vanhat esineet, joita kukaan ei tunnista. Mies hämmästelee sitä, että edes antiikkikauppiaat eivät välttämättä tiedä kaupittelemiensa esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia.

Olavi Virtaselle vanhan esineen taustan selvittäminen on suorastaan kunnia-asia.
Viitisentoista vuotta sitten hän sai Kiikalan kaatopaikalla käsiinsä rautaesineen, jonka nimen ja käyttötarkoituksen selvittäminen vei neljä vuotta. Lukuisat asiantuntijat ja auktoriteetit joutuivat levittelemään käsiään pähkinän edessä, kunnes lahtelainen tutkija Eero Naskali tiesi kertoa, että kyseessä on kaviohöylä eli kavionpuhdistusrauta. Selvitystyönsä aikana Virtanen oli löytänyt kolme muutakin kaviohöylämallia, jotka Naskali niin ikään tunnisti.

Tämä pätkä on kirjoitettu paikallislehden sivuilta ja toimitin joka Olavia haastatteli oli Järvisen Mikko. (Ei tämä luolan Mikko kumminkaan, Pilpalan Elvis). Hassu nimi tuo Pilpala, vähän niinkuin pilipali. Semmosia ne on nimet sielläpäin, Vuotinainen ja Läyliäinen. Tavatkaapas se jälkimmäinen puhelimessa ulkomaalaiselle.(Could you spell it?) Somerollakin on Häntälä muttei Palpan Killi asu sentään siellä päinkään.