...Honkalaan huristeltiin routavaurioista soratietä. No, vain kaksitoista kilometriä tuota -ja välillä pätkän verran katuvalojakin siinä.

Suunnistusta varten oli materiaalia kyllä riittävästi käytössä, mutta aika usein tulee kokeiltua silti muuta kuin ohjeenmukaista reittiä.

Eniron tarjoama lyhyin tie Tuuloksesta Luopioisten suuntaan olisi ollut entuudestaan tuttu muutaman vuoden takaisen Rönnin retken jäljiltä. Se kuitenkin ohitettiin sujuvasti.

Päätettiin valita nopein reitti Pälkäneen kautta. Evään navigaattori totteli nöyrästi, mutta itse emme niinkään me sitä. Äänikin oli suljettu pois. Oma keskustelu ja radion anti riittivät. Järjen ääntä sentään päätettiin seurata.

Sitten kuitenkin käännyttiin spontaanisti ensimmäisestä Aitoota tarjoavasta tienhaarasta. Soratietä harvoin enää tulee ajelluksi, joten seikkailun makuakin oli mukana. Jonkin verran oli routavaurioita, mutta siltikin enemmän nimismiehenkiharaa ja muuta kuoppaa edessä, mutkia ja mäkiäkin vallan nokko.

Kolme valkohäntäkauristakin seuraili ohiajoamme. Onneksi eivät yölläkään tulleet tielle.

Tulipahan Aitoo city koetuksi myös jokseenkin päästä päähän; korotettuja suojateitäkin useita suurten keskusten tapaan.

Perille päästiin ihan oikeaan aikaan. Tuttavamiehen auton eteen pysäköin. Muita tuttuja näkyi virtaavan taloon sisälle jonkin verran.

Illan kuluessa, kun väki oli kokonaan koossa, sain lasketuksi jo palstanicciäisiäkin lähes kaksikymmentä -toistakymmentä muuten tuttua siihen päälle.

Tuttujen kanssahan se sitten ilta enimmäkseen vierähtikin. Vain kolmea vierasta hain, ja minua haki yksi.

Tuttu joukko ol siis lauteillakin -Sinitaivas. Nyt olivat ahtautunen sosiaalisesti hyvin pieneen sumppuun orkesterikorokkeen toiseen päähän. Puolet tilasta oli varattu Helmelle, joka ei sitten kuitenkaan tullut. Pojille vain ei asiasta ollut ilmoitettu. Hyvin pärjäsivät lähituntumassakin, mutta aika erilainen oli näkymä kuin edellisiltana Järvenpäässä, missä levittäytyivät nelinkertaiseen tilaan, kaikki samaan riviin.

Hauskaa oli sekä soittajilla että tanssijoilla -kotoinen tunnelma vallitsi Honkalassa.

Kuulutuksiakin kimpoili illan kuluessa enemmänkin, kun muuan Mersu oli vajonnut pihassa mutaan, ja vetoapua kaivattiin. Ei löytynyt vapaaehtoista traktorilla tai maastoautolla johtotähteä ylös vetäisemään. Lopulta tuli tiukka käsky Pajeron omistajalle ilmoittautua lippuluukulla. Eiköhän se sillä irronnut kaara kurasta, koska ilmoitukset loppuivat.

Illan kulku oli muuten jokseenkin seuraavanlainen:

Eväs oli pyytänyt jo ennakkoon ensivalssit. No, niitähän ei ihan kohta tullut, sillä ensimmäinen jakso oli levymusiikkia. No, kolme biisiä siitä mentiin. Sitten typykkä jo siirtyikin nuoremmille käsivarsille lähes koko illaksi (ei nyt sentään kuitenkaan ihan).

Rohkeasti hain heti perään tuntematonta. Hyvin kulki. Sitten jo tuttuja alkoi olla riittävästi, joten vieraat jäivät vähemmälle.

Iloinen yllätys oli odottamassa jo narikassa, mutta siihen en tulotilanteessa ehtinyt kummemmin paneutua. Näytti touhua riittävän tiskin takana muutenkin.

Toinen ylläri, jokseenkin yhtä iloinen, oli kun pirteä pikkuruinen Humppilasta syöksähti hakemaan (miestenhaku meneillään) kuin luonnostaan. Luontevasti jatkui siinä kokoonpanossa tanssiminen pidempiäkin jaksoja illan kuluessa (pyynnöstään). Enimmäkseen kuitenkin pitäytyi tyttöparissa kaverinsa kanssa tanssimiseen.

Pirkkalan raamikas turvatarkastaja (about 45 kg) oli myös käsissäni monen monta kertaa (hauskaa oli). Tsemppiä kopelointiin työn merkeissä!

Aika alkuvaiheessa iltaa päätin käydä tsekkaamassa alakerran. Pikkulonkeron siellä hätäisesti imaisin (halvalla: 2,50 €). Rokkia olisi tullut ämyreistä, mutta tanssitettavia ei.

Hölmöydestäni kärsin siinä, että en havainnut (lähes) ilmaista vesipistettä, joka sentään oli erittäin näkyvässä paikassa kahvion seinustalla. Jo sen olisi pitänyt johtaa viimeistään jäljille, että kahv&tortunpala-annoksen hinnasta jäi mukimaksuun tarvittava 10 sentin kolikko kilisemään kaverinsa, kaksikymmensenttisen, kanssa taskun pohjalle.

No onneksi en ihan kuollut janoon, vaan lopulta (yhdentoista maissa) havaitsin evään mukeineen juomassa ja osasin hakeutua lähteelle itsekin. Kyllä vettä tarvittiinkin. Hikistä oli nimittäin meno -ja hektistä.

Vaikka paikka on vanha ja lattiatkin erilaiset (Humppilan tytön Bleyereille ei löydetty lipsumatonta aluetta), oli sekä tila että tunnelma kaiken aikaa vähintäänkin hyvällä tasolla.

Sinitaivaan Juhiksenkin pääsin illan loppupuolella pelastamaan kiusallisesta tilanteesta, kun tämä oli pakkoraossa antamaan pakit eväälleni (oli jo hakenut itse erästä tyttöä). Nappasin nimittäin Kirpun kyytiini, ja sitten taas mentiin vauhdilla.

Vauhtia illassa tosiaan piisasi, mutta herkempiäkin fiiliksiä ihan riittävästi myös.

Se yli vuodentakainen lämmin muisto Satulinnasta oli jossakin määrin ollut helpottamassa päätöstä lähteä kotiPesän asemesta kymmenkertaiselle matkalle. Pientä aavistuksenpoikasta oli, että kohtaamiseen voisi olla mahdollisuuksia. Tuolloinhan ihan illan viimesille hitaille tuli hakemaan nainen, jota en sillä kertaa muistanut (hän kyllä kertoi, että ollaan kerran Kerholassa ennen yhdessä tanssittu). Jotenkin tuntui heti ensi askeleesta, että nyt sujuu tanssi kuin taivaassa.
Niinpä se slowaripari venyikin ilman sanallakaan asiaan puuttumista automaattisesti neljän kappaleen mittaiseksi. Ikävä jäi, mutta asialle en tullut sitten koskaan mitään tehneeksi.

Nyt sitten viimevalssien soidessa kun noudin kamppeitani narikasta, sain muutakin kuin vain takkini ja kenkäpussini. Ei ollut todellakaan turha reissu Aitooseen tuo.

Yhdeltä lähdettiin koteja ohti.

Paluumatka oli tarkoitus tehdä sen Luopioisten tien kautta (Peterin neuvon mukaan), mutta lipsahdettiin kuitenkin sille samalle soratielle.

Nyt oli maakunnan yli kulkenut illan kuluessa sadekuuro tai kaksi. Niinpä routineen tien savet olivat liettyneet ja levinneet paikoitellen, ja tienpinnan joustokin oli lisääntynyt. Luistellen ja baunssaten siis edettiin Nopeus oli pudotettava enimmäkseen kuudenkympin alle.

Valtatielle päästyä olikin sitten tuttua ja melkein pitkästyttävääkin ajoa edessä seitsemänkymmenen kilometrtin verran. Vaan sepä meni rattoisasti rupatellen kuin siivillä. Puheesta ja puheenaiheista ei ollut puutetta. Namusiakin naposteltiin posket pullollaan.

Sumusukeltajina mentiin ajoittain.

Kotipihassani vielä halattiin, ja sitten oli Kirpun lähdettävä toiselle yhtä mittavalle taipaleelle omaan kotiinsa. Toivottavasti oli silmä auki senkin matkan.

Niin, se illan saldo: Vieraaseen paikkaan tehdylle ensivisiitille vallan mainio 20/10.