Kovin oli rankka kontrasti kahden peräkkäisen illan kulussa ja tunnelmissa.

Musiikki ja olosuhteet molemmissa korkeata tasoa, vaikkakin melkoisen erilaiset. Sensijaan oma asemani ja muun tanssiväen suhtautuminen olivat oikeastaan päinvastaiset kuin olisi olettettavissa.

Ensimmäistä kertaa johonkin paikkaan (Aitoo siis nyt lauantaina) tulevan luulisi olevan heikommassa asemassa kuin omassa suosikkipaikassaan vakiintuneen tanssitettavien joukon kanssa ilta illan jälkeen heiluvan. Järvenpäässä taisin nyt käydä jokseenkin kahdeksannenkymmenennen kerran.

Mikään ei kuitenkaan ole tanssimaailmassakaan itsestään selvää.

Upean Honkalan illan jälkeen oli sunnuntai Järvenpäässä täydellinen floppi minun osaltani.

Metsäkedon yhtyeessä ei vikaa suinkaan ollut. Lattiakin toimi hyvin -tilaakin löytyi riitävästi. Hiukan liian kuumaa ehkä tosin oli.

Vakitanssitettaviani muutama puuttui, mutta varsinaista pulaa ei pitänyt olla.

Kuitenkin kävi hyvin nopeasti ilmi, että juuri ketään heistä ei minulla olisi ollut oikeutta hakea. Jo naisten puolituntinen tietysti osoitti todellisuuden: Vain kerran haettiin ja silloinkin ikäänkuin tilanteen pakottamana -pöytäseurani katsoi sen velvollisuudekseen.

Suhteellisen ahkerasti yritin omalla vuorollani työskennellä, mutta hakuja oli jätettävä väliin, koska vastarinta oli kovin selvästi havaittavaa. Jokunen täsmähakukin epäonnistui kerran toisensa jälkeen.

Varsinainen naistetuntihan se sitten lopulllisen varmuuden asiasta antoi: Oikeastan vain Fräulein M von Berlin oli yhtä iloinen ja aktiiivinen kuin aina. Muut tekivät selväksi, että heidän mielestään papparaisen olisi kuulunut pysyä kotonaan.

Kaksi tuntematonta sentään haki. Nuorempi heistä, alkutaipaleella vielä, mutta jo mallikkaasti menevä, pyysi jopa jatkot. Toinen sensijaan -jivelle hakiessaan- ei tunnistanut lainkaan resurssiensa riittämättömyyttä ainakin kyseiseen lajiin.

Lohdutushakuna tosin teki velvollisuutensa epäonnistuneiden täsmähakujeni kohde. Takaisin en voinut häntä hakea, koska sitten jo taas olikin loppuillan varattuna.

Kello näytti 19.30, kun oli pakko tunnustaa, että minua ei paikalla tarvittu. Läksin kotiin.

Ehkä osaan jatkossa jättää nyt paikalla ollleet vakihaettavani rauhaan.

Takuulla tuli koko Järvenpään historiani kehnoin saldo: 9/7.

Kotimatka sujui sateen merkeissä, mutta vanhaa tietä silti rauhallisesti ajelin ja luonnon kevääseen heräämistä seurailin. Kaukalammellekin oli nyt lakeutunut parinkymmenen joutsenen parvi yöpymisvalmisteluihin. Menomatkalla siinä oli vain kolme yksilöä. Oletan kyseessä olleen sen vakituisesti pesivän parin ja niiden viimevuotisen poikasen, jolle vanhemmat varmasti antoivat kyytiä aamulla. Lähti ehkä parven mukana pois.

Nytpä sitten meneekin viikko notkahtanutta motivaatiota herätellessä Torstaiksi tosin jo Imatralle houkuteltiin (Finkut Kylpylässä).