Poikamiesboxeissa on tunnetusti vähemmän sohvatyynyjä ja ovikransseja kuin hameväen lukaaleissa.
Keräävät vain pölyä ja sijoitetun pääoman tuottoakin on vaikea laskea. Yhden ovikranssin hinnalla saa jo pari tuoppia olutta -ellei enemmän.

Armeija-aikanani ei kasarmien ikkunoissa ollut verhoja eikä sälekaihtimia. Ei niitä tainnut saada järkättyä sinne Elisbeth Rehnkään, vaikka eriöt vessanpyttyjen ympärille saikin. Naiset ei voi pissiä pitkässä rivissä etenkin jos miehet siinä vieressä torttua rutistaa samaan aikaan.

Olen saanut käsiini salaista aineistoa kun Häkämiehen pesti puolustusministerinä päättyy ja Anni Sinnemäestä tulee uusi puolustusministeri. Rumat ja kolhot tankitkin on silloin syytä hieman koristella, ovathan ne niin esteettisempiä katsella. Vihreäruskea naamioverkko on suttuinen ja niin rekkalaisen oloinenkin. Sodassakin pitää olla coloria.

1475057.jpg