Mikko                                (mukana myös kuvat)

Tosiaan suoraan kurssilta tanssimaan. Kello 16.13 taajamajunalla ensin Lahteen. Junaan astuessani kävelin suoraan ravintolavaunuun. Nälkä ja jano oli ja ravintolavaunusta olisi paremmat näkymyät ulos, kun matkustajavaunusta. Hieman yli 30 min ja tulimme Lahteen. Sää oli puolipilvinen, mutta viileähkö. Siinä ehti pienen tovin asemalta katsella lahtelaista eloa ja oloa. Jatkoyhteyttä Kouvollaan ei tarvinnut pitkään odotella. Pari minuuttia yli klo 17 matka jatkui. Tässäkin tapaukessa aikaa hupeni junassa hieman yli puolituntia.

Kouvolassa aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Käväsin pikaisesti Kaisa-nimisessä pubissa vai oliko se sittenkin ravintola. Paikassa oli 5-6 biljardipöytää. Saattoi niitä olla paikan takaosassa lisääkin. En jäännyt niitä etsimään, vaan jatkoin matkaani.

Yöpaikan tarjoaja oli kertonut, että kaikkea muuta löytyy...paitsi aamupalaa. Pyörin ja etsin rautatieaseman pohjoispuolelta ruokakauppaa. Kaupan löytämisellä oli jo enemmän, kun pikku kiire, sillä aikaa ei voi tunnetusti pysäyttää. Aikarauta alkoi näyttämään jo lähemmäs varttia vaille 18. Hetken pyörittyäni pohjois-suunnassa silmiin osui Valtakadun Valintatalo. Sinne sutena ostamaan aamunaposteltavaa. Kaupasta lähti mukaan suolakeksejä, riisipiirakoita, tuoremehua ja tietty makeaa. Tässä tapaukessa riisisuklaata. Kassalla odottaessa vuoroani kassalla oleva nuorehko nainen kyseli pojanklopeilta, onko heillä riittävästi ikää pelata rahapelejä, jotka olivat siinä kaupan aulassa. Ostokset maksettuani kysyin, onko tässä lähellä mitään ruokapaikkaa. Kassaneiti kehotti etsimään kävelykadun varrelta.

Lähdin kävelemään jälleen kohti pohjoista. Varsin lähellä kauppaa löysin Amarillon. Ei muuta, kun sisään. Paikka oli kun Turusen pyssy siis lähes täysi. Eräiden katseista päätellen olin todellakin muukalainen siinä paikassa. Huolimatta, että tyhjät tuolit olivat vähissä astelin kassalle kysymään vapaata tilaa. Baarimikotar sanoi erään tilausryhmän tulleen paikalla ja kehotti katselemaan tyhjää paikkaa. Kiitin ja pikainen vilkaisu takarivin pöytiin riitti kertomaan, että olisin jälleen 0-pisteessä ruokapaikan suhteen. Jälleen lähdin kävelemään kävelykatua pitkin. Armas aika alkoi käymään vähiin. Vaikka tanssit alkavatkin klo 20, niin sitä ennen olisi luvassa täysi tunti foksitreeniä paikallisen tanssiseuran toimesta. Oli vielä luvattu pari kurssille ja samainen daami toimisi vielä lavakummina, joten ei soisi miehen myöhästyvän.

Kun on pieni kiire kannoilla, niin ei passaa olla turhan nirso mitä tulee ruokapaikkaan. Kadun vasemmalla puolella oli pieni etninen ruokapaikka. Ei muuta, kun ennakkoluulottomasti sisään. Hetken aikaa etsin niitä menuulistoja, kunnes äkkäsin ne kassapyödän yläpuolelta. Valinnanvaraa oli monen sorttista ja päädyin riisikebabiin ja veteen. Oletettu paikanomistajan tuodessa aterian pöytään kysyin, että missä Kuntotalo on? Hän ei tuntunut kyseistä rakennusta, mutta naapuripöydästä eräs perheenpää näytti kädellään, että 300 m tuohon suuntaan. Tuuria näytti olevan matkassa. Vaikka olin tulostanut kartan netistä, niin karttaan en ollut koskenut koko matkan aikana. Huonolla tuurilla olisin ollut lähempänä Nurmesta, kun Kuntsia.

Lihariisiruoka katosi nopeasti maarunpohjalle. Ruoka oli hyvää, vaikka jo hieman haaleaa lautasen reunoilta. Syötyäni vilkaisu kelloon ja aikaa oli vielä viime hetken laittoon. Vaihdoin lyhythihaisen hoperopaidan pidemmillä hihoilla varustettuun versioon. Seuraavaksi muuta puunaamista ja mansikka- kakussa on  pinssi rinnuksessa -tietty. Poistuin Sip Sakista ja käännyin kävelykadulta vasemmalle. Hetken aikaa käveltyäni oikeassa kadunkulmassa näkyi tiilirakennus. Kevyenliikenteen kaistaa pitkin minua kohti tuli nuori poika pyörällä. Kaveri näytti olevan innoissaan, kun talven jälkeen pääsee pyöräilemään. Osoitin rakennusta kohden, että onko tuo se Kuntotalo? Poika kertoi paikan olevan juuri se.

Ensimmäisenä rakennuksesta löysin teatterin. Oletin alussa, että siitä pääsisi sisään tanssipaikkaan, mutta epäilys oli sen verran suuri, etten mennyt ovesta sisään. Menin rakennuksen taakse, josko sieltä löytyisi se mihin olin tullut. Ei löytynyt ja takasin lähtöpisteeseen. Aikansa, kun siinä katseli, niin oikea ovi löytyi ja olihan siinä selvästi kirjoitettu, että Kuntotalo.

Kun ovenpielessä oli illan esiintyjen mainosjulisteet, niin nyt alkoi Lyyti kirjoittamaan. Ostin siinä 12€ kurssiin ja tanssiin oikeuttavan lipun. Tanssimenokkaat jalkaan ja takin sekä kassin narikassa otti vastaan heppu, joka ilmeisesti oli ottanut hetki sitten päiväunet. Kaverin letti oli, kun lentoon lähdössä. Ihme, ettei kukaan ollut siitä hänelle maininnut. Hetken siinä taasen menoa ihmettelin. Oletin, että foksiharkat olisivat alakerrassa. Kurkistin liikuntasaliin ja kukilla/viherkasveilla sekä värivalolampuilla siitä oli saatu yllättävänkin viihtyisän näköinen. Kaakonkulman näkemys Järvenpään tanssikeskuksesta tuli välittömästi mieleen. Näin tutun daamin ja kuulin, että hänen pitämänsä kurssi onkin kerrosta ylempänä. Ei muuta, kun raput ylös tilaan , minkä pitkällä seinällä oli koko pituudelta peili. Kyseinen huone taitaa palvella voimistelijoita, siinä missä tanssinharrastajiakin.

Ensin näytti varsin vähäiseltä tämä treenaajien määrä ja vielä porukka oli hyvin miesvoittoista. Pariani/lavakummiani ei vielä näkynyt missään. Mukana taisi olla ainakin pari Sinitaivas-orkesterin jäsentä. Miehillä oli miestreenari ja daameilla puolestaan nainen. Oli hyvin mielenkiintoista vertailla kahta eri foksin opetustilannetta samana päivänä. Perusta on samaa, mutta vivahde-erojakin toki löytyy. Ennen eteneviä askeleita poljettiin jalkoja vuoronperään lattiaan. Mielenkiintoista...sano. Epäilys, että menee sooloharjoitukseksi oli onneksi perätön. Sanansa pitävä daami ilmeistyi peilihuoneeseen. Siinä pitkä tovi harjoiteltiin miehet ja daamit erilleen, kunnes opettajat kysyivät, joka kokeillaan parin kanssa. Odotin, että parini olisi ollut foksin suhteen hyvinkin vihreä, mutta hän oli vähintään yhtä kokenut, kun minäkin. Tosin itse ennen tätä iltaa vain kerran koittanut sitä tositoimissa. 3+1 askeleet, sekä puoli ja kokokäännös olivat tuttu juttu jo Karalta. Uutta tässä kurssissa oli suora eteneminen kasvot menosuuntaan päin. Miehen vaan pitää tässä muistaa antaa kädellään merkki, koska tämä kasvot-kasvot eteniminen alkaa ja päättyy. Siinä kurssin loppupuolella Sinitaivaan jäsen huikkasi, että taitavat tänään aloittaa settinsä foxrotilla.

Siinä alakertaan tullessa sain lavakummiltani vinkit Kuntotalon tansseihin. Hakuajat olisivat kuulemma hieman muista poikkeavat. Ennen varsinaisia tansseja sain vielä teksarin henkilöltä, joka oli luvannut yöpaikan Kouvolassa. Kertoi millä tuntomerkeillä hänet löytäisin.

Tosiaan se daamirivistö oli alussa outo hahmottaa, kun osa oli kaiteen edessä ja osa takana. Vielä oli populaa penkelläkin, sai tosiaan kahdesti miettiä ketä hakea. Ikäjakautuma oli samaan suuntaan, kun olen tottunut näkemään Järvenpäässäkin. Nuoria valtaosa. Varttuneempaa vähemmän.

Hetken aikaa kävelin salin takaosassa, kunnes istahdin tuoliin täkäläistä tanssimenoa ihmettelemään. Sinitaivas heitti vakiosettiään. Kuntotalolla oli ainakin sinä iltana huomattavasti parempi äänentoisto, kun Satu-/Ruusulinnassa tai Järvenpäässä. Volyymit ei olleet korvia rikkovia. Sävelet ja sanat tuntuivat selvänä perille asti. Eivät kaurapuurona.

Oman urakan aloitin humpalla. Jos se on joskus mennyt kohtuu hyvin, niin tänä iltana sen kanssa oli vaikeuksia....lievästi sanottuna. Parin ensimmäinen meni jotenkuten, mutta jälkimmäinen otetiin sitten varmuudeksi kävelyhumppana. Askeleet ne eivät tahtoneet löytyä. Daamin takaisin vietyäni vietin pitkän ajan penkissä tai kahvion puolella. Olen hukannut sen tanssifiiliksen. Siinä sitten hain kummiani. Oli muistaakseni foksia. Tämä tanssi oli ehdottomasti illan parasta antia. Tanssin muutaman kanssa foksia, mutta nämä foksit, eivät tuntuneet kulkevan yhtä vaivattoman sulavasti. Kun olimme parin kanssa foksin vetäneet, niin silloin alkoi naistenhaku. Humppaa tuli seuraavaksi ja sama askelongelma oli ja pysyi. Ei kovinkaan mieltä ylentävää.

Tämä ilta todisti myös senkin asian, ettei ehkä kannata hakea daamirivistön sitä viimeistä daamia. Lajina taisi olla jive. Yritin ensin buggin ns. vapaalla viennillä. Metsään meni. Sitten ehdotin hänelle, että jos foksina mennään. Sama lopputulos ja daami etuajassa hakuriviin. Illan ikävin muisto. Erästä daamia houkuttelin sieltä kaiteen takaa lattialle. Lähti kyllä mieluusti tanssimaan. Foksilla mentiin. Tässä ongelmana oli daamin mielettömän pitkät kädet. Tuntui, ettei niitä saanut vientiin millään. Käännökset akselin ympäri eivät onnistuneet millään. Onneksi nurkassa käännös onnistui. Ainakin yhdessä foksiparissa oma vienti rytmiin oli pielessä. Liian nopeaa musiikkiin nähden. Erään palstalaisen kanssa tanssimme valssia. Oli muuten ainoa tanssimani valssi. Sitä ei tullut kovinkaan paljoa illan aikana. No joka tapauksessa alku oli aika vaatimaton. Siirryimme sitten tanssimaan neliöetenemistä siihen orkkalavan vasempaan kulmaan. Menihän se niinkin. Pääsin nyt rytmiin, vaikka askellus olikin vaatimaton. Sinne kulmaan mentäessä meinasin liukastua kunnolla. Mikäköhän sen lattian sai juuri siinä kohtaan niin liukkaaksi? Toisella nastenhaulla tanssin huomattavasti itseäni nuoremman ja lyhyemmän daamin kanssa. Oli käynnyt tanssimassa Satulinnassa ja sen jälkeen intoa oli vielä riittänyt Kolibriin asti.

Orkestereina Sinitaivas oli jo tuttua tutumpi. Olihan se nähty jo kahdesti ennen tätä iltaa ja talvikauteni tulee myös päättymään Sinitaivaaseen. En tiedä oliko syy tekniikan, mutta Kouvolassa heittivät tosi laatukeikan.

Sunset oli ennen tuntematon tanssittaja. Orkesterin ehdoton suola on naisvokalisti. Todella persoonallinen ääni ja tulkinta hänellä. Mikäs on Sunsetin loistaa, kun Sinitaivas on ensin pyyhkäissyt sadepilvet pois.

Lähes loppuun asti oltiin paikalla. Siinä tuli paria nikkiäkin moikattu illan aikana.

Tanssitähtösiä yksi ja puoli.