Humppis                                              Lauantai 12.4.2008

PekkaNiskan Pojathan se sielläkin soittivat ja lauloivat Aitoossa.
thumb_15_pnp_1301.jpg

Erilainen ilta oli kuin viikkoa aiemmin.                                        "Kustantajalta"

Jo ennen puolta kahdeksaa olin paikalla -nyt kunnon teitä Tuuloksen keskustan ja Luopioisten kautta ajellen. Kauniit maisemat ja aurinkoinen ilta. Pari kurkeakin tepasteli tien vieressä pellolla.

Paluumatka sensijaan oli fiilisten mukainen (säätiedonkin), nimittäin lunta yritti puskea tulemaan muutamankin kerran. Onneksi evät kuurot olleet pitkiä. Kesärenkaat alla. No, hiljalleen ajelin jo senkin vuoksi, että tuon tien varrelle mahtui huomattavat määrät 60:n, 50:n ja jopa 40:n kilomertin nopeusrajoituksia.

Tyhjään taloon menin sisälle (alennetulla lipunhinnalla). Orkesteri siellä oikeastaan vasta oli -ei edes odotettua henkilökunnan jäsentäkään vielä.

Alkuun tanssin tyhjällä lattialla parinkin paikallisen naisen kanssa (ainoat haettavissa olleet siinä vaiheessa). Toinen tuli jopa kylmissään hakemaan vielä kahviosta ennen naisten ensimmäisen hakutuokion alkua.

Kohta oli kuitenkin mentävä alakertaan vetämään lonkeroa, kun ei muutakaan viihdykettä ollut tarjolla. Eipä se paljonkaan siitä illan kuluessa tilanne korjaantunut. Tungostakin oli toki tarjolla ja kaikenlaista tientukkoa hitaasti liikkumassa. Ihan erilainen yleisö kuin Sinitaivaan illassa viikkoa aiemmin.

Tulihan niitä tuttujakin, jopa aika paljonkin, mutta eipä noista oikeastaan kukaan ollut halukas kanssani tanssimaan (no, kymenlaaksolaiset ehkä lievästi). Pirkanmaalaisten suhtautuminen toki on ollut tiedossani jo kauan (samaa luokkaa kuin Kouvolan seudunkin väellä).

Niinpä hakuni jäivät varsin vähäisiksi, mutta vielä ohuempaa oli naisten innostus minun hakemiseeni: kuusi kertaaa vain haettiin naistetuntien aikana yhteensä ja se kerta ennen.

Niinpä jäi viimeiseksi käynnikseni Honkalassa tuo elinen. Ulkopuolisena saa vähemmällä vaivalla olla täällä lähempänä kotiseutuja, kuten nyt sitten taas tänään Järvenpäässä. Sinne sitä kuitenkin on silti mentävä katsomaan, kun hauskaa pitävät ne, joilla siihen katsotaan olevan oikeus.

Surkean illan onneton saldo: 12/7.

Kotiin kuitenkin vasta 00.30 viimeisetkin valssit tanssineena. Viisituntiselle illalle aivan mahdottoman matala tulos!