Humppis Perjantai 23.5.2002
Ennalta jo oli tiedossa, että valtakunnan parasta tanssimusiikkia oli tarjolla perjantaina Tuuloksessa.
Samalla lavalla yhtä aikaa Finlanders ja Martti Metsäkedon yhtye oli jo melkein liikaa.
Alkuillasta näyttikin siksi hyvin oudolta, että tilaa oli viljalti. Sitä oli jopa naisten puolituntisen alkuun asti, jolloin sain tilaisuuden taluttaa yllättäen paikalle tupsahtaneen aarteen läntiselle terassille nauttimaaan janojuoman lisäksi horisonttiin laskeutuvan auringon viimesäteistä.
Siinäpä se hupenikin naistenhaku viimeistä minuuttia myöten.
Ahkerasti haeskelin aivan liian suuresta tuttujen joukosta jonkinlaista priorisointia yrittäen jokseenkin joka kappaleelle jonkun (polkat, jenkat ja masurkat jätin väliin).
Liian likkaasta lattiasta oli useimmille daameille jonkin verran haittaa (kerran lipsahti omankin lenkkarini pohja). Paras pito oli miesten vessaan johtavalla reitillä sijaitsevan alkovin lattialla -eikä kukaan töninyt. Siinä menivät cha chat täysin häiriöttä.
Pahemmin ei kyllä muuallakaan törmäilty, vaan melko siististi ja sovusssa mahduttiin, vaikka välillä olikin koko lattia seinästä seinään täynnä stand-tanssijoita, joiden välistä foksailijat pujottelivat.
Varsinaisella naistentunnilla oli sitten huomattava määrä (varsin suosittujakin) tanssimiehiä seinäkoristeina. Liekö ollut tavallista valikoivampi naisväki nyt paikalla.
Alkuun oli tietyusti viileätä, mutta aika pian lämpeni (jopa kuumenikin). Ihan loppuillasta oli juomapisteellä trooppinen tunnelma kuin savannin ainoalla keitaalla. Ehkä hiukan olisi jo voinut lämmitystä lieventää.
Illan ehdoton huippu oli, kun Finkkujen encoren alkaessa tulivatkin Metsäketolaiset jo paikalle.
Aivan mahtavat olivat soundit, kun kaksi huippuyhtyettä päätti vetäistä ex tempore yhdentoista miehen voimin yhteissoittona herkän ikivihreän (olikohan Päivien kimalluksen sound track).
Tuollaista tunnetta tansseissa en ole ennen päässyt kokemaan. (Joskus muinoin soittivat tosin samansuuruisena combona Finlanders ja Seinähullut Länsiauto-areenalla, mutta kappale ei ollut yhtä sykähdyttävä.)
Illan viimeinen kymmenminuuttinen menikin sitten läheisyysterapian merkeissä. Mukava oli siitä ponnistaa melkein pakkaseen (yksi aste lämmintä Tuuloksessa) ja kohti kotia (Lahdessa jo neljä astetta).
Illan saldo kohosi siitä terassitauosta huolimatta ihan kelpo lukemiin: 23/11.
Ennalta jo oli tiedossa, että valtakunnan parasta tanssimusiikkia oli tarjolla perjantaina Tuuloksessa.
Samalla lavalla yhtä aikaa Finlanders ja Martti Metsäkedon yhtye oli jo melkein liikaa.
Alkuillasta näyttikin siksi hyvin oudolta, että tilaa oli viljalti. Sitä oli jopa naisten puolituntisen alkuun asti, jolloin sain tilaisuuden taluttaa yllättäen paikalle tupsahtaneen aarteen läntiselle terassille nauttimaaan janojuoman lisäksi horisonttiin laskeutuvan auringon viimesäteistä.
Siinäpä se hupenikin naistenhaku viimeistä minuuttia myöten.
Ahkerasti haeskelin aivan liian suuresta tuttujen joukosta jonkinlaista priorisointia yrittäen jokseenkin joka kappaleelle jonkun (polkat, jenkat ja masurkat jätin väliin).
Liian likkaasta lattiasta oli useimmille daameille jonkin verran haittaa (kerran lipsahti omankin lenkkarini pohja). Paras pito oli miesten vessaan johtavalla reitillä sijaitsevan alkovin lattialla -eikä kukaan töninyt. Siinä menivät cha chat täysin häiriöttä.
Pahemmin ei kyllä muuallakaan törmäilty, vaan melko siististi ja sovusssa mahduttiin, vaikka välillä olikin koko lattia seinästä seinään täynnä stand-tanssijoita, joiden välistä foksailijat pujottelivat.
Varsinaisella naistentunnilla oli sitten huomattava määrä (varsin suosittujakin) tanssimiehiä seinäkoristeina. Liekö ollut tavallista valikoivampi naisväki nyt paikalla.
Alkuun oli tietyusti viileätä, mutta aika pian lämpeni (jopa kuumenikin). Ihan loppuillasta oli juomapisteellä trooppinen tunnelma kuin savannin ainoalla keitaalla. Ehkä hiukan olisi jo voinut lämmitystä lieventää.
Illan ehdoton huippu oli, kun Finkkujen encoren alkaessa tulivatkin Metsäketolaiset jo paikalle.
Aivan mahtavat olivat soundit, kun kaksi huippuyhtyettä päätti vetäistä ex tempore yhdentoista miehen voimin yhteissoittona herkän ikivihreän (olikohan Päivien kimalluksen sound track).
Tuollaista tunnetta tansseissa en ole ennen päässyt kokemaan. (Joskus muinoin soittivat tosin samansuuruisena combona Finlanders ja Seinähullut Länsiauto-areenalla, mutta kappale ei ollut yhtä sykähdyttävä.)
Illan viimeinen kymmenminuuttinen menikin sitten läheisyysterapian merkeissä. Mukava oli siitä ponnistaa melkein pakkaseen (yksi aste lämmintä Tuuloksessa) ja kohti kotia (Lahdessa jo neljä astetta).
Illan saldo kohosi siitä terassitauosta huolimatta ihan kelpo lukemiin: 23/11.
Kommentit