Humppis                                                Sunnuntai 25.5.2008

Päivä meni melkein helteisessä säässä hiippaillen.

Perhepuistossa iso, lapsille suunnattu liikunnallinen happening -Urheilukoulukin asialla. Siinä pikkunatiaiset ammuskelivat ihan oikean rynnäkkökiväärin laser-versiolla Nasun kupeelta pikku tauluihin varusmiesten ohjauksessa.
Kansassa kasuavassa...

Kyytipyyntö Kolmlammille tuli yhden lenkin aikana. Mieluusti otin vastaan. Muutaman sadan metrin päässä esikoiseni kodista sattui noutopiste olemaan. Sainpa samalla jonkinlaisen tekosyynkin käydä tapaamassa viimeksi renkaanvaihdon varjolla tavattua poikaani ja puolikasta perhettään (vanhempi naisväki eli miniä ja teinitytär olivat ratsastamassa kilpaa länsirannikolla). Tuli havainnoiduksi pojan aloittaman remontin vaihe: puolet sisäseinistä purettu.

Naapurissa oli tulipalo, joten hälytysajoneuvoille piti antaa tilaa.

Rauhallisesti kuitenkin päästiin matkaan.
Kesäisissä tunnelmissa ja tauotta höpöttäen riensi aika. Niinpä ihan yllättäen oltiinkin jo pöllyttämässä kuivaa soratietä ja sukeltamasssa suonreunaan Kolmiksen parkkiin.

Kovin oli saman näköistä porukkaa sekä hakeutumassa portista sisään että lavan laitamilla. Finkkuväkeä taas tulollaan. Kolmas kerta noita jo samalla viikolla minulle.

Viikkoa aiemmalle avajaisillalle oli leimallista koleus. Nyt oli toisin. Kahvitauko terassilla laskevan auringon säteiden lämmittäessä ei kaivattua viilennystä tuonut. Seuraksi saapuneen ihanaisen olemus lämmitti myös kummasti lisää.

Takaportaiden luota se jäähdyttelyalue taas aiempien kesien tapaan löytyi. Sama joukko sinne myös kokoontui kuin aina.

Luonnollista oli, ettei nyt tullut tanssituksi ainoankaan tuntemattoman kanssa -ei sellaisia edes juuri näkynyt olevankaan, vaikka pääosan ajasta oli talo aivan täynnä.

Finkkujen osalta nyt ei enää juuri muuta ole mainittavaa kuin melkeinpä tunnuksekseen muodostuneen encorekappaleensa, josta esittivät laivakeikalla ex tempore tekemänsä fuskusovituksen. Itse kuitenkaan en sitä suostunut fuskaamaan, vaan slowarina fiilistellen (hiukan tietysti musiikin osien erilaisuutta seuraillen) mentiin.

Juuri ennen viimevalsseja tulleet, sykkeen korkealle nostaneet rokit riittivät ainakin minulle kuuman illan vauhtilopuksi.

Viikon päätöksen saldo kasvoi vähintään kohtalaiseksi, vaikka juoma- ja naamanpesutaukoja olikin pideltävä tuon tuosta: 28/7. Nyt saalistusaikaa ihan tapista tappiin: 19-23.

Tanssin pohjimmaisiin motiiveihin kuuluu, on aina kuulunut sanottiinpa mitä tahansa, tuo ikuinen lajin jatkumiseen tähtäävä lisääntyminen. Niinpä oli luonnollista, että kahden hengen suuruinen kimppammekin kasvoi illan lopussa nelihenkiseksi.

Toisesta autosta käytiin nurmikkoisesta rinteestä koukkaamassa takakontillinen tavaraa ja sitten (märäksi jo illan viileydessä muuttuneella nurmella luistellen) syöksähdettiin liikenteen sekaan.

Takapenkin turvavyöjärjesteyt eivät kuitenkaan oikein ottaneet onnistuakseen, joten seurojentalon kohdalla oli pysähdyttävä vyönpäiden etsintään. Oli yksi mutikka jäänyt piiloon renkaidenvaihdon yhteydessä. Sen verran kompromissia kuitenkin tehtiin, että lähennettiin takapenkkiäiset kiinni toisiinsa, kun eivät uros- ja naaraspuoliset päät tuntuneet laidoilla sopivan yhteen.

Rupatellen taittui vajaan seitsemänkymmenen kilometrin taival. Yksi kyytiläinen pudotettiin Kauppiksen kohdalla pois ja jatkettiin lähtöruutuun.

Sieltä lähtivät seuraavat vankkurit kohti Keski-Suomea. Itse palailin kotiin -nyt ilman kosketusta järjestyksen valvojiin (vastaan kyllä tuli parikin pandaa).