Perjantai-illan riennoksi Vantaan Pavi tarjosi ilmoituksessa seuraavaa: Tommi Soidinmäki & Petoman sekä Johanna Debreczeni & Jouni Keronen & Keidas. Tommi oli kuulemma syönyt liikaa lettuja eikä päässyt tulemaan.

Punainen viidakon peto siinä vaani portin pielessä syöksyyn valmiina olevan näköisenä. Isäntänsäkin löytyi jossakin vaiheessa parketilta. Vientiä näytti olevan niin, että hädin tuskin moro ehti huikkaamaan.

Jounin juontama aloitussetti lupasi hyvää. Hän oli valinnut sopivat tanssikappaleet, hän soitti ja lauloi hienosti sekä rytmi oli minun askelpituuteeni sopivaa. Joten ei voi kuin suitsuttaa ylistystä Jounin ja Keitaan yhteispeliä kohtaan. Kun serkkutyttö tuli Petomanin jälkeen mukaan kuvaan, olivat odotukseni pilvissä. Mutta niin ne poutapilvet haihtuivat kuin hellettä ennustavana kesäaamuna. Minun oli pakko todeta itselleni, ettei meillä ollut samanlaista tanssimusiikin kuvaa tänä iltana.

Joskus on niin, että esittäjälle rakkaat laulut eivät välttämättä yleisölle ole kaikkein helpompia tanssia. Sama koskee tulkintapuolta. Tanssijoille esitettäessä on tulkinnassa otettava huomioon miljoonan muun asian lisäksi myös ihmisen ominaisliikkeiden nopeus, kun venyttelee säkeitä. Lattareiden puolella kannattaisi ehkä tarkemmin miettiä esimerkiksi cha-chaan kuuluttamista, jos ne eivät oikein sitä ole. Itse siirryin salsaan, naapurista se näytti kuulostavan merenquelta ja foksaajista se oli yks' sun' hailee.

Petoman on hieno tanssiorkesteri. Se soittaa hyvää instrumentaalimusiikkia. Heidän ensimmäisellä setillään ehkä turhaankin yrittivät paikata omalla laulullaan Tommin poissa oloa.

Vieteri oikeni jo vajaassa kolmessa tunnissa, mikä oli itselle merkki siitä, etten oikein syttynyt tällä kertaa. Vertailun vuoksi viikkoa aikaisemmin viisi tuntia meni yhteen putkeen eikä väsyttänyt tippaakaan.


* * *
Mutta muuten olen sitä mieltä, että on kiellettävä soittolistat radiokanavilta ja vuosisopimukset ohjelmatoimistoilta.