Kaminiitto

Humpalla

Ensimmäiset sävelet saattoivat ilmoille orkesteri Alfa Lohjan Tanhuhovissa. Jäi mieleeni, että cha chaat soittivat, muilta osin tiedostotallennus ei onnistunut. Heidän toisella setillään Lasse tuli mukaan laulamaan ja rumbat olivat ihan sopivia jäykistyneiden lantioiden irrottelemiseen.

Perinteitä noudattaen Taifun aloitti ilman solistia. Minun korvissani ainakin aluksi se kuulosti äärimmäisen täsmälliseltä ellei peräti konemaiselta. Juha Mäkinen astui kuvaan vasta parin kappaleen jälkeen. Kun sivistymätön yleisö ei taputtanut yhtään hänen iskelmäkappaleelleen, niin näytti kuin soittolavalla olisi ollut pikapalaveri, jonka tuloksena tuli sitten seuraavaksi hidasta valssia. Tämän yleisö otti plaksutuksista päätellen jo suopeammin vastaan. Rehellistä suomalaista humppaa ei tietenkään unohdettu. (Onko muuten kukaan koskaan kuullut orkesterin soittavan epärehellistä vastaavaa?)

Kun illan tähti saapui lavalle oli väkeä kertynyt jo tungokseen asti. Hanuristi oli vaihtunut ja kun ensimmäisenä Carmen Sylva ponkaisi ilmoille, niin sai tehdä mutkia, ettei tömähtänyt yksilöllisiä linjavalintoja tekeviä päin. Ensimmäinen setti päättyi 10 minuutin humppapotpuriin, minkä jälkeen humppakiintiö olikin sitten täynnä ja ilta pulkassa.