Kaminiitto

Tähän alkuun pari opettavaista tarinaa tangon synnyinmaasta.

Ollessani aikoinani tangouskovainen keräilin mm. opetusvideoita argentiinalaisesta tangosta. Eräässä niistä haastateltiin lähes 80-vuotiasta tangueroa. Mennessään naimisiin oli luvannut hätäpäissään, ettei tanssi tangoa ennen kuin tulevat lapset ovat täysikäisiä ts. hän eli tangoselibaatissa ikävuodet 35 –55. Sen jälkeen piti ottaa menetetyt vuodet takaisin.

Kaksi tangoavaa nuorta muuttivat yhteen ja sopivat vapaailloista kuitenkin siten, että tansseissa käydään yhdessä. Jonkin ajan kuluttua alkoi tapahtua pientä lipsumista eikä mennyt kauaakaan kun jo molemmat kävivät myös yksikseen jatkuvasti milongoissa ja lakanathan siitä menivät uusjakoon.

Nämä tarinat osoittavat sen, kuinka vaarallisena tangon synnyinmaassa edelleen tätä tanssia pidetään tangofanaatikkojenkin piirissä. Kärjistäen voi melkein sanoa, että mies saa ryypätä, pelata ja käydä huorissa, kunhan ei käy tanssimassa tangoa. Tango vie niin miehen kuin naisen, siitä tulee ylitsepääsemättömän riippuvaiseksi.

Juttelin tässä muutamana päivänä erään nuoren teatteriohjaajan kanssa. Hän korosti kovasti sitä, että nykyään yleisö vaatii enenevässä määrin muutakin kuin pelkkää istumista. Pitää saada osallistua ja pitää saada koskettaa. Häneltä lavatanssi sai voimakasta ymmärrystä, vaikka emme monessa muussa asiassa YKY-toimintaa harrastaneetkaan. Sain sen vaikutelman, että teatterikorkeakoulussa panostetaan tositarkoituksella tämäntyyppisiin sosiaalisiin asioihin.

Nykyään varsinkin työpaikoilla on oltava melko tarkkana, ettei sano mitä ajattelee, ettei vahingossakaan hipaise saatikka kosketa vastakkaista sukupuolta eikä anna katseen levätä liian pitkään missään orgaanisessa. Myös kahdenkeskiset työasioita koskevat keskustelut voi unohtaa, aina on oltava esiliina läsnä. Helpommalla pääsee ja turvallisinta on, kun eroottiset innovaatiomielikuvat googlaa free porn –sivustoilta. Lavatanssi antaa vielä pientä joustoa asialle eli mielikuvituksen täydentämiselle, mutta kyllä helposti limanuljaskaksi palstoilla pääsee.

Se mitä tässä yritän sanoa ja muistella on, että kun ns. siveellisyydessä mennään liiallisuuksiin, niin pornoteollisuus hieroo käsiään. Siirtyminen helppoon virtuaalisuuteen mielestäni vääristää maailmankuvaa eroottisella alueella eikä voi pitkällä tähtäyksellä olla yhteiskunnankaan etu. Kyllä lavatanssi tässä eroottisen mielikuvan luomisessa ja ylläpitämisessä hakkaa laudalta kaikki muut nykyiset viritykset. Se miten näitä mielikuviaan itse kukin purkaa, on taas sitten oma messunsa.


PS. Vielä ne entiset tyttöystävät sentään muistavat tekstareillaan:
"Metsiköstä Ämmässuon kaatopaikan läheltä on kuulemma löydetty kuollut mies, jolla on huono iho, rumat hampaat ja pieni kulli. Huolestuin. Oletko kunnossa?"