Toisaalla bittieetterissä on otettu käsittelyyn väliaikalevyt. Se on tärkeä juttu. Itsellänikin aina silloin tällöin käy mielessäni, että missä nyt oikein mennään. Järvenpää tekee esimerkillisen poikkeuksen. Siellä välilevyt ovat aina tanssittavaa ja vielä siitä paremmasta päästä sekä usein mukavasti täydentävät orkesterin kappalevalintaa. Mutta miksei sitten muualla ole näin asian laita?

Sellainen yleiskuva minulle on syntynyt, että orkesterit, jotka ovat joko huonoja, epävarmoja tai kokemattomia tanssiorkestereita sekä jäsenistöltään tanssitaidottomia, pistävät soimaan sellaiset väliaikalevyt, jotka varmasti ovat vielä epäsopivampia tanssimiseen kuin heidän oma musiikkinsa. Näin muka yleisölle tulee sellainen kuva, että heidän musiikkinsa olisi jossakin mielessä tanssittavaa. Valitettavasti yleisö itseäni lukuun ottamatta ei keskimäärin ole tyhmää eikä mene tähän ansaan. Kelvottomat välilevyt vain entisestään huonontavat orkesterin mainetta ja yleisön muistiin kaivertuu kuva, ettei ainakaan kyseisen orkesterin iltamiin mennä.

Jos välilevyt ovat orkesterin vastuulla, niin hyvän tanssiorkesterin eräänä tunnusmerkkinä on se, että uskalletaan soittaa aitoa tanssimusiikkia, mieluiten jopa ikivihreitä, joita ei esimerkiksi radiossa enää kuule. Tulisi suosia myös sellaisia tanssilajeja, joita orkesteri ei soita esimerkiksi instrumenttijakautumastaan johtuen. Tiedän sellaisiakin orkestereita, jotka näin tekevät ja jotka jopa miettivät näitä asioita yleisön kannalta.

* * *
Mutta muuten olen sitä mieltä, että soittolistat on kiellettävä radiokanavilta.