Täytin juuri pyöreiden välivuosia. Niitä vuosia ei juhlita, tosin en ole juhlinut pyöreitäkään. Jossakin suositeltiin kaikille tämänikäisille työelämän ihmisille isojen juhlien järjestämistä. Kuulemma välivuosijuhlat sopisivat eri toimeliaisuuksien ketjuihin paljon paremmin kuin juhlat neli, viis- ja kuuskymppisyyden kunniaksi.
Olisi se kuitenkin outoa pitää juhlat vain vanhenemisen kunniaksi. Kesällä ne pitäisin vaikka olen syntynyt keväällä. Olisi oltava oikein juhlakaluna ja huomion keskipisteenä. Kutsun saaneet ajattelisi että mitä muuta mahdetaan ilmoittaa kun kutsu kävi ja olisivat varuillaan. Lahjojakin olisi vaikea keksiä, valmiista painetusta kortista puhumattakaan.
| Jos ajatellaan juhlia ylipäätään niin nelikymppinen on vielä raakile ja viisikymppinenkin on liian nuori juhlimaan uraansa. Niin paljon elämää on elämättä urakin on useimmilla vielä kesken. Joskus kyllä masentaa, minulla taitaa jäädä koko elämä kesken. Kuusikymppiselle juhla on vaikea, koska silloin viimeistään kuulemma on valjennut että mitään todellista uutta ei enää urallaan voi saavuttaa. Tietysti nostalgiaan pakahtumista voi yhteisesti juhlia ja potea. Sukulaiset tuo kävelykeppiä soittokellolla ja seinäkelloa isolla heilurilla. Punnukset roikkuu kellossa kuin omat vitjamunat. Neljävitonen ja viiskytvitonen on siinä välissä. He tietävät rajansa mutta eivät ole vielä menettäneet kaikkia mahdollisuuksiaan. On kokeneisuutta hyvin käsiteltynä ja sopivin annoksin oiva resurssi työyhteisöilleen. -No viiisvitonen -alasta riippuen on kylläkin ongelmajätettä joissakin työpaikoissa. Putkeen vaan ja viemäristä alas. Toisaalta jo viiskytvitoset muodostavat ensimmäisen pykälän kategoriassa: Ikääntyneet työntekijät. Ei mairittele yhtään moinen tkategoria. ET-lehden puhelinmyyjät alkaa soittelemaan kotiin. Isäntä täyttää nyt juuri vuosia oikeasti ja on saanut paljon aikaiseksikin. Nimi on tunnettu. Präntätty joka puomin varteen,ellei siinä lue Helaakoski tai Sjöman, niin siinä lukee "Pottumaan Isäntä". Hän kyllä ansaitsisi nostoneuvoksen arvonimen. Satun kuulumaan siihen ikäluokkaan jonka eläkkeenmaksajat ovat vielä hakusessa. Jaksaako nuoret painaa ja mistä saadaan vanhainkoteihin hoitajat, kun se aika tulee? Joskus oloni on kuin pahasti elähtäneen koppelon, tai vaahdolle ajetun vanhan valakan. On miljoona asiaa, joissa saan alati tuntea olevani vain ja ainoastaan vanhan liiton miehiä. Eli juuttuneeni 70-luvulle. En tajua stailausta, enkä muutakaan elämäntavan estetisaatiota. Minusta stylistit ovat omituisia uusjuntteja, jotka eivät tajua Lauri Tähkän syvällistä totuutta: Ei kaunis ole rumuutta kauniimpaa?. Toisaalta minkä takia sisustusuunnittelijoiden pitää olla homoja? Eikö raavas mies osaa valita keittiökaapin värejä tai vaihtaa kylppäriin oikeanlaiset kaakelit. Minä ne sinne kiinnitänkin ja turha niitä on värien takia vaihdella viiden vuoden välein. -koha jotain on. Sisustamiseen hurahtaneet ämmät on pahempia tuhlareita kuin TV:n homppelisisustajasarjojen palkolliset. Siirtolavalle pitää kärrätä kuranttia kalustusta niska väärässä jotta saadaan uutta piristystä arkeen. Ja pöh, minä sanon. -Saisinpa sanottua sen vaimolleni . Kutsuja kursseille ja seminaareihin satelee sähköpostiini jatkuvasti. Pitäisi opetella moderneja liikkeenjohdollisia esimiestyön tekniikoita. Skippaan kutsut suoraan roskikseen. Toisaalta ja pidän valtion tuottavuusohjelmaa absurdismin teatterina. Kun minulle puhutaan innovaatioyliopistosta, olen pois juokseva muutosvastarinta. Vaikka se asia ei minulle kuulukaan. Toistuvasti olen saanut todeta, että ei tämä aika ole minunlaiselleni. Pitää juosta kovaa koko ajan jotta pysyisi edes paikallaan. Se masentaa. Kvartaalitalous ja kaikki. Jostakin luin moton ja sekin on lainaa jostain toisesta kolumnista, niinkuin tämä aihekin ja kuuluu seuraavasti. Antakaa minun olla rauhassa, mutta älkää jättäkö minua yksin.? Sopii meikäläiselle jäärälle. En kestä kritiikkiä enkä ole kovin yhteistyöhaluinen. Yksinäinen olen ja joskus oikein itkettää. |
Kommentit