Humppis Lauantai 7.6.2008
Edellispäivän helteestä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) onnistuin saamaan kurkkuni karheaksi ja nokkani niiskutuskuntoon.
Ulkona toki olikin lämmintä ja melko tuuletonta (sen +30 C varjossa ja melkein tyyntä), mutta kotiin tultuani viilentelin kai sitten liikaa ottaen huomioon, että tämän ylimmän (7.) keroksen kämppäni ovi on ollut auki yötä päivää jo jonkin aikaa. Niinpä sitten hikisen satamakiertueen jälkeen palloilu parvekkeella ja koneella istuminen vetoisessa kohdassa avoimen partsin oven edessä vailla villasukkiakaan varmaankin tuon saivat aikaan.
Oireita oli jo Tuulokseen ajellessa havaittavissa.
Täysin tukkoisena heräsin (kolmen tunnin unien jälkeen) lauantaiaamuun. Puolilta päivin kuitenkin mökille, missä puuhaa riittää.
Oli tarkoitus jossakin välissä napata kevyet nokosetkin ennen illan tansseihin Jenkkapirtille lähtöä, vaan haaveeksihan tuo jäi.
Saunan lämmityksen oheistoimintana heitin lenkin lähisaaren ympäri soutaen. Nyt ei tullut häiriöitä, ellei harmaalokin hyökkäyksiä oteta lukuun. Ei osunut.
Siinä myös saunan ja mökin väliä kuljeskellessa ihastelin kahden nuoren oriin valtapeliä. Kovasti laukattiin, hirnuttiin ja välillä noustiin potkimaan ja puremaankin. Melkoista ryntäilyä mustan ja raudikon välillä. Jälkimmäinen näkyi jääneen voitolle ja siis sai pitää lunastamansa aitiopaikan katsellakseen levottomana ja sieraimet suurina värähdellen vähän matkan päässä olevalle toiselle laitumelle, missä neljä tammaa laidunsi varsojensa kanssa.
Myös veneenpaikkuuta viimeistelin ja fillerin kuivumista odotellessa raivasin tuulen rantaan tuomaa siitepölyn ja rärviruokojen muodostamaa viisisenttistä -jo haisevaa- patjaa kompostintapaiseen.
Tottahan onnistuin siinä sotkemaan vaateukseni perusteellisen keltaiseksi, joten saunominen alkoi pyykinpesulla.
Terassilla auringon kuivateltavana ollen jatkoin projektia nimeltä: mikä olikaan se pub...
Jo keskiviikkona Mukkulan laiturilla tuli esiin, että Lahden ensimmäisen ja pitkälle 80-luvulle asti suosituimman kaljakapakan nimi oli kadoksissa sekä tanssitettavalta että minulta. Asiaa pähkäilin torstain, mutta ei valjennut. Perjantaina sitten Kapiksella jouduin tunnustamaan epäonnitumiseni. Lupasin jatkaa ponnisteluja.
Kaverille kilauttaminenkaa ei auttanut. Omasta pojastani aloitin, mutta tuo oli kännynsä sulkenut työvuoronsa ajaksi. Muutamat lahtelaiset tanssituttavat kävin läpi ilman tulosta. Siinä saunan terassilla vielä jatkoin urakkaa. Ei tunnu kukaan muistavan -eivät peruslahtelaisetkaan. Dementia-epidemia?
No, tanssimaan piti kuitenkin lähteä, joten asiat tärkeysjärjestykseen.
Hyvinkin lievästi oli väkeä vielä paikalla, kun juuri ennen kahdeksaa sisälle astelin.
Monen vuoden ajan paikallisissa ja vähän kauempanakin aloitusvalssikumppaninani olleen oitis havaitsin ja olinkin menossa varaamaan valssit, joita tosin ei vielä soitettu, kun ei Myrskylyhtykään ollut ihan valmiina.
Niin vain kuitenkin kävi, että viimeinen tiedustelukohteeni sattui kohdalle ja pyysi kanssaan kahville, kuten monasti kohteliaana miehenä tekee. Siinä menivät ensivalssit.
Tangolle ajattelin korjatakseni asian tuota tarkoitettua avaajaa hakea, mutta joku muu ehti ennen.
No, onneksi oli viikolla jo parissa paikassa ennemmin tanssittamani pulman esittäjäkin ilmaantunut, joten tangosimme tutussa kokoonpanossa. Ei ollut hänellekään nimi valjennut. Veneiden pärinään oli taas jättänyt työtoverinsa ja karauttanut karkuun Vesivehmaalle.
Löytyihän se lopulta ensin yrittämänikin. Sitten jo tuttuja tuli ovista ja melkein ikkunoistakin Samaa joukkoa kuin Kapiksella perjantaina, vaikka Pub Jounista tähystellessäni havaitsemani keskisuomalainen hiukan väen outoutta ihmettelikin.
Meni se naisten puolituntinen yläsektorista katsellen melkein kokonaan.
Varsinaisen naistentunnin antikaan ei päätä huimannut, sillä nirppapenkistä ei kuka tahansa käynyt haeskelemassa. No tuo em. ja muutama muu tuttu sekä eräästä puolitutusta tyttöparista se melkein vieraskin haki cha challe. Pyyteli anteeksi muka osaamattomuuttaan. Hah -hienosti meni!
Kaikkea muuta kuin hienosti sensijaan oli mennyt erään toisen minua hakeneen (jokseenkin ikäiseni, täysin tuntemattoman) cha cha. Kysyi osaanko. Näin jo heti että hän ainakaan ei osaa. Yritin väittää itsestäni samaa, mutta lähdin sitten kuitenkin. Olipa taistelu: Toinen hokee numeroita puoliääneen seuraamatta lainkaan vientiä tai ottamatta ainoatakaan cha chan askelta. Pysäytin vähän väliä ja näytin eteen sekä askelrakenteet että jalkaterän asennot ynnä polven oikaisut. Humppaaminen jatkui ennallaan ja ihan eri rytmiin kuin muusikoilla.
Kahden tanssin ajan siis yritin estää ”seuraajan” innokasta ennakointia ja liikkeiden ylimenoja sekä saada perille edes muutaman viennin. Turhaan. Huh!
Olin jo tuosta selviydyttyäni valmis lähtemään kotiin, mutta onneksi tuli pelastaja, joten notkahduksen vaikutukset jäivät vähäisiksi. Jäinkin siis vielä naistentunnin loppuun ja kolme varttia ylikin.
Taikakuusta ei mainittavaa -taito on tallella ja äänitasot kohdallaan.
Myrskylyhdylläkin meni hienosti, kunnes Mikko asteli kuvaan. Kuten on kauan tiedetty, pitää siinä vaiheessa hakeutua kauas ämyreistä ja varautua suuren osan ajasta pinttämään kovalla vauhdilla tikattavaan eikä juurikaan vaihtelua sisältävään menoon.
Muutama sellainen vanha kappale taaskin tuli, jotka alkuperäisessä muodossaan ovat olleet aivan tanssittavia. Nyt oli rumpali pääosassa ja tanssikin yhtä tasaista mättämistä.
Tuli toki jokunen herkkäkin ja encoreistakin toinen oli oikein illan myöhäiseen vaiheeseen sopiva.
Lattiat toimivat hyvin kaikki: Pääsalin, takasalin, n-kulman, sivukäytävien ja ulkolavan sekä näköjään myös vessakäytävän, vaikka sitä en nyt itse tullut kokeilleeksi J&H siellä näkyivät ajoittain pistäytyvän.
Ai, niin: Tilaa oli sen verran hyvin, ettei kenelläkään ollut tarvetta kiivetä takasalin orkesterikorokkeelle tanssimaan (minullakaan).
Niinpä erään palstan neurootikot eivän nyt joudu ainakaan siltä osin menettämään yöuniaan.
Omat yöuneni sensijaan eivät nytkään (erään tanssituttavan antamasta nukahtamislääkkeestä huolimatta) pitkiksi venyneet, vaan puoli seitsemältä oli noustava aamuteelle.
Mitäpä tuosta, kun tänään ei ole tanssipäivä, vaan alkaa petankkikausi, joten nukkumaan pääsen jo alkuillasta (ehkä). Kotimatkaakin on vain 30 km.
Hyvin niukaksi jäi eilisen tanssisaldo. Hakuja vain14/7. Pitkälti toistakymmentä vähemmän siis kuin perjantaina. Vaan olipa iltakin tuntia lyhyempi.
Edellispäivän helteestä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) onnistuin saamaan kurkkuni karheaksi ja nokkani niiskutuskuntoon.
Ulkona toki olikin lämmintä ja melko tuuletonta (sen +30 C varjossa ja melkein tyyntä), mutta kotiin tultuani viilentelin kai sitten liikaa ottaen huomioon, että tämän ylimmän (7.) keroksen kämppäni ovi on ollut auki yötä päivää jo jonkin aikaa. Niinpä sitten hikisen satamakiertueen jälkeen palloilu parvekkeella ja koneella istuminen vetoisessa kohdassa avoimen partsin oven edessä vailla villasukkiakaan varmaankin tuon saivat aikaan.
Oireita oli jo Tuulokseen ajellessa havaittavissa.
Täysin tukkoisena heräsin (kolmen tunnin unien jälkeen) lauantaiaamuun. Puolilta päivin kuitenkin mökille, missä puuhaa riittää.
Oli tarkoitus jossakin välissä napata kevyet nokosetkin ennen illan tansseihin Jenkkapirtille lähtöä, vaan haaveeksihan tuo jäi.
Saunan lämmityksen oheistoimintana heitin lenkin lähisaaren ympäri soutaen. Nyt ei tullut häiriöitä, ellei harmaalokin hyökkäyksiä oteta lukuun. Ei osunut.
Siinä myös saunan ja mökin väliä kuljeskellessa ihastelin kahden nuoren oriin valtapeliä. Kovasti laukattiin, hirnuttiin ja välillä noustiin potkimaan ja puremaankin. Melkoista ryntäilyä mustan ja raudikon välillä. Jälkimmäinen näkyi jääneen voitolle ja siis sai pitää lunastamansa aitiopaikan katsellakseen levottomana ja sieraimet suurina värähdellen vähän matkan päässä olevalle toiselle laitumelle, missä neljä tammaa laidunsi varsojensa kanssa.
Myös veneenpaikkuuta viimeistelin ja fillerin kuivumista odotellessa raivasin tuulen rantaan tuomaa siitepölyn ja rärviruokojen muodostamaa viisisenttistä -jo haisevaa- patjaa kompostintapaiseen.
Tottahan onnistuin siinä sotkemaan vaateukseni perusteellisen keltaiseksi, joten saunominen alkoi pyykinpesulla.
Terassilla auringon kuivateltavana ollen jatkoin projektia nimeltä: mikä olikaan se pub...
Jo keskiviikkona Mukkulan laiturilla tuli esiin, että Lahden ensimmäisen ja pitkälle 80-luvulle asti suosituimman kaljakapakan nimi oli kadoksissa sekä tanssitettavalta että minulta. Asiaa pähkäilin torstain, mutta ei valjennut. Perjantaina sitten Kapiksella jouduin tunnustamaan epäonnitumiseni. Lupasin jatkaa ponnisteluja.
Kaverille kilauttaminenkaa ei auttanut. Omasta pojastani aloitin, mutta tuo oli kännynsä sulkenut työvuoronsa ajaksi. Muutamat lahtelaiset tanssituttavat kävin läpi ilman tulosta. Siinä saunan terassilla vielä jatkoin urakkaa. Ei tunnu kukaan muistavan -eivät peruslahtelaisetkaan. Dementia-epidemia?
No, tanssimaan piti kuitenkin lähteä, joten asiat tärkeysjärjestykseen.
Hyvinkin lievästi oli väkeä vielä paikalla, kun juuri ennen kahdeksaa sisälle astelin.
Monen vuoden ajan paikallisissa ja vähän kauempanakin aloitusvalssikumppaninani olleen oitis havaitsin ja olinkin menossa varaamaan valssit, joita tosin ei vielä soitettu, kun ei Myrskylyhtykään ollut ihan valmiina.
Niin vain kuitenkin kävi, että viimeinen tiedustelukohteeni sattui kohdalle ja pyysi kanssaan kahville, kuten monasti kohteliaana miehenä tekee. Siinä menivät ensivalssit.
Tangolle ajattelin korjatakseni asian tuota tarkoitettua avaajaa hakea, mutta joku muu ehti ennen.
No, onneksi oli viikolla jo parissa paikassa ennemmin tanssittamani pulman esittäjäkin ilmaantunut, joten tangosimme tutussa kokoonpanossa. Ei ollut hänellekään nimi valjennut. Veneiden pärinään oli taas jättänyt työtoverinsa ja karauttanut karkuun Vesivehmaalle.
Löytyihän se lopulta ensin yrittämänikin. Sitten jo tuttuja tuli ovista ja melkein ikkunoistakin Samaa joukkoa kuin Kapiksella perjantaina, vaikka Pub Jounista tähystellessäni havaitsemani keskisuomalainen hiukan väen outoutta ihmettelikin.
Meni se naisten puolituntinen yläsektorista katsellen melkein kokonaan.
Varsinaisen naistentunnin antikaan ei päätä huimannut, sillä nirppapenkistä ei kuka tahansa käynyt haeskelemassa. No tuo em. ja muutama muu tuttu sekä eräästä puolitutusta tyttöparista se melkein vieraskin haki cha challe. Pyyteli anteeksi muka osaamattomuuttaan. Hah -hienosti meni!
Kaikkea muuta kuin hienosti sensijaan oli mennyt erään toisen minua hakeneen (jokseenkin ikäiseni, täysin tuntemattoman) cha cha. Kysyi osaanko. Näin jo heti että hän ainakaan ei osaa. Yritin väittää itsestäni samaa, mutta lähdin sitten kuitenkin. Olipa taistelu: Toinen hokee numeroita puoliääneen seuraamatta lainkaan vientiä tai ottamatta ainoatakaan cha chan askelta. Pysäytin vähän väliä ja näytin eteen sekä askelrakenteet että jalkaterän asennot ynnä polven oikaisut. Humppaaminen jatkui ennallaan ja ihan eri rytmiin kuin muusikoilla.
Kahden tanssin ajan siis yritin estää ”seuraajan” innokasta ennakointia ja liikkeiden ylimenoja sekä saada perille edes muutaman viennin. Turhaan. Huh!
Olin jo tuosta selviydyttyäni valmis lähtemään kotiin, mutta onneksi tuli pelastaja, joten notkahduksen vaikutukset jäivät vähäisiksi. Jäinkin siis vielä naistentunnin loppuun ja kolme varttia ylikin.
Taikakuusta ei mainittavaa -taito on tallella ja äänitasot kohdallaan.
Myrskylyhdylläkin meni hienosti, kunnes Mikko asteli kuvaan. Kuten on kauan tiedetty, pitää siinä vaiheessa hakeutua kauas ämyreistä ja varautua suuren osan ajasta pinttämään kovalla vauhdilla tikattavaan eikä juurikaan vaihtelua sisältävään menoon.
Muutama sellainen vanha kappale taaskin tuli, jotka alkuperäisessä muodossaan ovat olleet aivan tanssittavia. Nyt oli rumpali pääosassa ja tanssikin yhtä tasaista mättämistä.
Tuli toki jokunen herkkäkin ja encoreistakin toinen oli oikein illan myöhäiseen vaiheeseen sopiva.
Lattiat toimivat hyvin kaikki: Pääsalin, takasalin, n-kulman, sivukäytävien ja ulkolavan sekä näköjään myös vessakäytävän, vaikka sitä en nyt itse tullut kokeilleeksi J&H siellä näkyivät ajoittain pistäytyvän.
Ai, niin: Tilaa oli sen verran hyvin, ettei kenelläkään ollut tarvetta kiivetä takasalin orkesterikorokkeelle tanssimaan (minullakaan).
Niinpä erään palstan neurootikot eivän nyt joudu ainakaan siltä osin menettämään yöuniaan.
Omat yöuneni sensijaan eivät nytkään (erään tanssituttavan antamasta nukahtamislääkkeestä huolimatta) pitkiksi venyneet, vaan puoli seitsemältä oli noustava aamuteelle.
Mitäpä tuosta, kun tänään ei ole tanssipäivä, vaan alkaa petankkikausi, joten nukkumaan pääsen jo alkuillasta (ehkä). Kotimatkaakin on vain 30 km.
Hyvin niukaksi jäi eilisen tanssisaldo. Hakuja vain14/7. Pitkälti toistakymmentä vähemmän siis kuin perjantaina. Vaan olipa iltakin tuntia lyhyempi.
Kommentit