Kaminiitto


Kirkkonummella tanhuporukka pitää hauskaa viikonlopun ajan tanssin ja soiton merkeissä yhdessä Uudenmaan järjestöjen kanssa. Gesterbyn koulukeskuksen juhlasaliin oli perjantain tilaisuutta varten levitetty varta vasten laminaattilattia (kertasilmäyksellä katsottuna yli 500 m2:ä). Yleensä vieroksun liukkaita laminaattilattioita, mutta hämmästyttävää kyllä tämä toimi erinomaisesti säämiskäpohjienkin kanssa. Mitä lie pinta ollut ja miten käsitelty? Ei ainakaan liukasteita.

Heti alkuun Kyrksätts Spelmän vetäisi parin tunnin setin samaan putkeen. Hienoa pelimannimusiikkia kerta kaikkiaan. Veteraaniviulisti Hans Öfverström jaksaa edelleen painaa täysillä mukana. Jospa vielä joskus saisi itsestään sen verran irti, että opettelisi hambon käännökset, niin ei tarvitsi ihailla toisten tanssia jäähypenkiltä.

Toisena soittoporukkana oli paikallinen Estrados tanssiorkesteri, jota nähdäkseni vetää musiikinopettaja Pasi Saarelma. Hänet ehkä laajemmin tunnetaan laulujana Savonlinnan oopperajuhlilta. Pasin tango d’amore on kai se, mikä jo yksistään vetää varsinkin naisväkeä paikalle jo pidemmältäkin. Enkä ihmettele.

Vaikka Kirkkonummella on parinkin tanssiyhdistystä ja väkirikas Espoo tuossa vieressä, niin jostain kumman syystä tänne ei ole eksynyt yhtään tanssiyrittäjää. Pitkin pitäjää on kyllä nuorisoseurataloja, mutta niissä vain hyvin harvoin on tanssitilaisuuksia.

* * *
Mutta muuten olen sitä mieltä, että on kiellettävä soittolistat radiokanavilta ja vuosisopimukset ohjelmatoimistoilta.