Humppis                                             Perjantai-lauantai 13.-14.6.08

Viikon mittainen flunssa hellitti viimein otettaan perjantaiaamuna, joten keräsin kimpsuni ja kampsuni autoon ja posottelin auringon paisteessa pohjoiseen -en tosin kauas, vaikka lämpötilasta olisi sellaistakin voinut päätellä.

Vaikka sateista viikkoa oli luvattu sekä kuluvasta että tulevasta oli tavoitteenani kesän käynnistys toden teolla.

Paatti piti laitettaman lopulta kuntoon ja vesille. Itsellekin olin asettanut samansuuntaisia tavoitteita. Pientä tanssintynkää taloudellisuusajon merkeissä oli pyrkimys myös päästä harrastamaan.

Silloin, kun vielä osasin olla jossakin määrin järkevä tuossa suhteessa, tein monena kesänä polttoainetta säästäviä reittivalintoja viikonlopputanssien suhteen (venytettyjenkin sellaisten).

Mökki välietappina saa vältetyksi huomattavan määrän edestakaisin ajoa.

Heinäkuun naistentanssitorstait Jenkalla vielä antavat lisämahdollisuuden säästöön: torstaina Vesivehmaan kautta Pulkkilanharjulle ja lauantaina saman pisteen kautta takaisin kotiin

Akselilla kotikaupunki - Hartola sijaitsevat sekä Jenkkapirtti (20 km) että mökkini (45 km) sopivasti reitin varrella, kun Krouvin lavalle on perjantaitansseihin tarvis mennä.

Mökiltä kahden eri reittivaihtoehdon valinta pohjoiseen tapahtuu mielialan ja vähän kyläilyvireenkin mukaan. Nimittäin viikonloppuliikenteestä ei tarvitse kärsiä, kun ajelee Kalkkisten kautta Nuoramoisiin ja sieltä peltojen halki pölyävää pikkutietä (4 km) Sahtikrouville. Tuon reitin alkupään varrelle sopivat monenkin sukulaiseni mökit, joilla joskus tulee poikettua tanssiretken meno-osuuden aikana (myös Jenkkapirtille Kopsuon museotietä ajettaessa noin).

Toinen, nopeampi, vaikka hiukan pidempi reitti kulkee Sysmän kautta ja loppupäässä hiukan tuon em. vaihtooehdon poikki kulkeva (Kalhon kierros), mutta perjantain menoliikenne on sillä, todella kauniilla vesistöjä halkovalla reitillä, melkoinen.

Nyt sitten kun aikaa oli päivän toimien päätteeksi körötellä rauhassa ja hissukseen, valitsin mutkaisemman korpivaihtoehdon molempiinkin suuntiin ajettavaksi.

Päivän mittaan sain jokseenkin kaiken sen tehdyksi, mitä olin suunnitellutkin, joten saunan jälkeen oli mukava lähteä leppoisin mielin ajelemaan.

Finlandershan se siellä oli odottamassa, ja sen myötä tiedossa melko monta hyvää tanssitettavaa ja muuta tuttua.

Niinhän siinä kävi, että jo pysäköintialueella sain katsella hiljakseen sisään virtaavan väen kulkua ja bongailla jokseenkin joka toisen tutuiksi.

Nopeasti piti kuitenkin sitten luikahtaa lippuluukulle, sillä samalla putkahti paikalle bussi täynnä tanssiväkeä.

Jonoon ei ollut syytä juuttua, sillä silloin olisi jo perinteeksi muodostunut avaus jäänyt tekemättä.

Tiesin nimittäin jo vanhastaan, että muuan Warsovassa jo vuosia leipäänsä tienannut pks:n tanssitaituri oli tänäkin vuonna osoittanut käyntinsä kotimaahan ja paikkakunnalle vanhempiensa mökille juuri Krouvinlavan finkkuiltaan.

Niinpä nytkin hiippailimme ensin nutut niskassa Finlandersin ensivalssit (hitaat) ja sitten lievän riisuuntumisen jälkeen niiden perään tulleet swingit. Perinteet kunniaan!

Joidenkin mielestä ehkä olisi tylsää aina aloittaa samalla tavalla, mutta jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Meille sopii tuo.

Muitakin tuttuja sitten pääsin sekä tanssitamaan että tapaamaan.

Suoraan Rion karnevaaleistakin oli saapunut eräs ryhmä täydessä sambavarustuksessa. Kävin noutamassa obligatorisen Brown Ale of Housen krouvin perinteisimmästä osastosta, jossa oli melkoinen mekkala menossa siinä vaiheessa (hiljeni illan kuluessa kyllä) ja liityin juomineni värikkään juhlijajoukon seuraan.

Tosin kohta oli siirryttävä vilvoitteluosastolle yläterassin sekä ulko- että sisätiloihin, kun parit tanssit vauhtimimmin kanssa olivat nostaneet hien pintaan.

Siitäpä se eteni ilta pääosin mutterin puolella, vaikka siellä lattian laatu vaihteli häiritsevän paljon: alkuun oli hyvä, sitten nahkeutui, kirjavoituii ja lopuksi oli melkoisen hankala tanssittavaksi. Ajoittain oli varsin täyttäkin siellä myös. Pääsalin lattia oli tapansa mukaan liukas ja tukkoinen aina puoleen yöhön asti

Siellä ei juurikaan tullut viihdytyksi sen aloituksen jälkeen. Paitsi sitten Finkkujen salsat oli avauskokoonpanossa mentävä siinä orkesterikorokeen etukulmauksessa daamin toivomuksesta, jotta vuoropuhelu muusikoiden kanssa sujui tarvittavan välittömästi. Välittömiä veikkoja olivatkin, vaikka kesälomaan on vielä pari viikkoa aikaa.

Nyt suorastaan silmiähivelevä kukkaispoikien (Kunu ja Lasse) ruukkukasvikoreografia kirvoitti melkoiset aplodit ja sai muutenkin korkealla olleet fiilikset kohoamaan taivaisiin.

Niin, ja oman paikkakunnan vauhtitanssijattaren hakemana tanssittiin jo harventuneessa pääsalissa Finkkujen encoret: Rappiolla ja sille pariksi tullut hempeä hidas.

Illan kakkosorkesteri, Amorada, oli useimmille täysin tuntematon -minullekin.
Nuoretmiehet aloittivat hiukan epävarmasti, mutta petrasivat illan mittaan kiitettävästi. Mitään uutuuksia eivät soitelleet, hiukan omaa sovitusta oli joissakin kohdin, mutta vanhaa tuttua, hyvin tanssittavaa kaiken kaikkiaan oli tarjolla.

Kuten sanottua, tuttuja riitti, joten yhdenkään tuntemattoman kanssa en tullut tanssineeksi. Iloisia yllätyksiä putkahteli esiin tuon tuostakin.

Jo talvella Viihtariin tehdyn (ja monen muun) retken kimppakumppani ilmestyi suoraan töistä vasta kymmenen paikkeilla ja samantien hakemaan. Itsekin pääsin asialle kerran ihan loppuillasta.

Eräs sillä samalla Palokan retkellä ensikertaa tavattu Keski-Suomen neito on nyt kevään ja alkukesän aikana ollut taajaan tavattavissa näillä kulmilla. Ainakin neljällä lavalla ennen tuota perjantaita olen kanssaan näillä seuduin tanssahdellut: Kisaranta, Kapakanmäki, Kolmilammi ja Jenkkapirtti. Niinpä tanssittiin muutama kerta yhdessä taaskin, ja hauskaa oli.

Muuan oljenvaalea pajunvitsa oli kiiruhtanut poikki Suomen aina Pohjanmaalta asti, missä istuu tuomitsemassa eläviä -ei niinkään kuolleita.

Pari kertaa missasin hakuyritykseni, kun hänet, myös myöhään saapuneen, lopulta havaitsin. Näppäränä tyttönä paikkasi naistentunnilla, joten liitelimme hitaat valssit.

Luontohavaintoja vain sen verran, että mutterista avautuvalle peltomaisemalle laskeutui alkuillasta jokseenkin sadan lokin parvi hyvin tiiviiseen ryhmitykseen. Kokouksen aihetta en osannut arvata. Toisella puolen lavaa olisi ollut melkoisen iso tekojärvikin, mutta kaitpa olivat saaneet uinnista vähäksi aikaa tarpeekseen.

Yhsinäinen rusakkokin tempaisi intervalliharjoituksena sadan metrin pyrähdyksen ojasta ojaan tuon kokousväen ohitse saamatta aikaan minkäänlaista reaktiota.

Joskus puolen yön tietämissä nuo sitten olivat häipyneet -ilmeisesti takaisin järvensä rantamille.


Yhdeltä alkoivat jalkapohjat huutaa vastalauseitaan sen mutterin nahkeuden vuoksi, joten vähitellen oli annettava periksi. Niinpä etsin pusakkani, kun lopulta muistin, minne sen olin jättänyt ja hipsin portista pihalle klo 01.20.

Illan aikana sain tanssituksi yhteensä viidentoista naisen kanssa. Näistä kertyi hakuja seuraavasti: 17/11.

Valoisassa sain nyt ajella koko kotimatkan (37 km), niin lähellä juhannusta jo ollaan. Eipä juuri ollut muuta liikennettä. Yksi taksi tuli peltotiellä vastaan ja pari autoa pyyhälsi ohi Nuoramoisten suoralla.

Valoisaan amuun heräsin vain viiden tunnin nukkumisen jälkeen. Viileätä vielä oli, kun auringonkilon kirjomalle Päijänteen pinnalle tuuppasin soutupaattini ja kävin kiertämässä lähisaaren. Ei ketään hereillä vielä niin aikaisin -paitsi linnut.

Hyvä tuuri säiden suhteen jatkui, sillä purjeveneen sain auringonpaisteen avustamana purjehduskuntoon ja iltapäivän lopulla jo pääsin ensipurjehdukselle. Hyvin toimi vanhus, vaikka talven oli säiden armoilla taaskin viettänyt.

Lopulta myös heittelin talviturkit omastakin niskastani ja pulahdin jääkylmään Päijänteeseen. Sekunnin sukellus ja nopeasti pois.

Jälleen rauhallisesti Pulkkilanharjun kevyenliikenteen työmaiden halki pujotellen sompailin Vesivehmaalle.

Siellä oli Lavarien fuskuopetus menossa. Tuota tuttujen daamien seurassa vähän aikaa seurailin ja sitten opetuksen päätyttyä ex-harjoitusparini nappasin sekaan fuskailemaan.

V.I.P: oli aloitusvuorossa. Sinitaivas astui parrasvaloihin vasta yhdeksältä.

Taattua tanssimusaa tarjoilivat molemmat yhtyeet. Annelin tultua (ja Anittan myös) muuttui V.I.P:n osuus vähän iskelmällisemmäksi. Anitta olikin siihen asti tanssinut vallan ahkerasti. Hyvin pärjäsi taas omissa osuuksissaan myös lauteilla.

Ihan pelkästään tuttujen kanssa en nyt tanssinut, vaikka samaakin väkeä oli viljalti kuin edellisiltana Kalhossa.
Pääsali oli enimmän aikaa pahastikin tukkoinen. Onneksi oli takasalissa useimmiten tilaa. Ulkolavallakin ehdittiin pari kertaa käydä, mutta sitten alkoi sade, ja siinä meni ulkoilumahdollisuus.

Nirppiksessä sai tanssia melko lailla rauhassa kuten orkesterikorokkeen toisenkin pään lokerossa sekä tietysti lautalattiaosuuksilla eri puolilla taloa. Musiikin sanoituksen osuudenkin tulkintaan nuo sopivat hyvin.

Edellisillan jäljiltä aroiksi jääneet jalkapohjat ehdottelivat kotiinlähtöä jo puolen yön aikaan. Niinpä 00.37 tottelin ja läksin tihkusateen sekaan. Sitä ennen juuri piti kipittää menemään Mattilan tyttöjen encoret tosi lujalla vauhdilla.

Lyhyehkön illan saldo jäi perjantaita matalammaksi (13/10).

Kaikkiaan vain kymmenen kanssa nyt tanssin. Noista tuntemattomia oli peräti kaksi. Iloisten yllätysten joukossa oli sekin, että Vierumäen salsaleiriläisiä oli tullut hetkeksi tanssimaan Vesivehmaalle ennen kuin taas palasivat omin bileisiinsä. Pääsinpä jälleen nauttimaan oikein kunnolla tuostakin annista.

Heikohkosti nukutun yön jälkeen sateiseen aamuun heränneenä yritän koota tahdonvoimaani mm. noihin seikkoihin vedoten, jotta jaksaisin olla syöksymättä sateen sekaan ja kohti Kolmilammia. Pelkäänpä, etten onnistu.