Joskus oikein havahdun kun jokin tapahtuma tai asia saa mieleeni vanhoja sattumuksia, jotka olen täysin unohtanut vähämerkityksellisinä. Nuorena ja vapaana poikamiehenä olin joskus aika hulivili, tein ajattelemattomuuksia ja jotakin sellaista jota nyt ajatellen jopa säpsähdän.

Kaarlo Merimaa vuonna 1961 Lounais-Hämeen joulussa kirjoitti Somerolla kiertävästä tarinasta nuoresta kartanonherrasta. Siinä se vasta oli ketkale. Paljon pahempi kuin minä nuorena tai Tuurin Keskinen laisin.

Tämä Someron nuori herra  oli niin komea, että maakunnan neidot kilpailivat hänen suosiostaan. Mutta komea nuorukainen oli luonnoltaan hurja ja tuli pian kuuluisaksi syntisestä menostaan.
Sen tähden iäkäs rovasti lähti hänen luokseen ja koetti saada nuorta herraa parannukseen. Suostuttelu oli kuitenkin turhaa. Herra vain pilkkasi vanhaa miestä. Kun pappi oli poistunut, kartanonherra ratsasti kylille ja kosi kolmea eri neitoa, jotka kaikki olivat kuuluja hurskaudestaan. Komealla ulkonäöllään mies lumosi heidät, ja niin kaikki neidot toisistaan tietämättä lupautuivat hänelle.

Samalla nuori kartanonherra kuitenkin vaati heitä jokaista vaikenemaan asiasta, koska muuten kateelliset ihmiset vahingoittaisivat heidän onneaan. Tytöt eivät tienneet toisistaan mitään, vaan jokainen heistä luuli olevansa varakkaan kartanonherran ainoa kihlattu.

Kohtalokas morsiuskylpy

Eräänä myrskyisenä syyspäivänä herra kutsui tytöt luokseen katsomaan tulevia rikkauksiaan. Illan pimeässä he saapuivat kartanoon, mutta eri aikoina ja niin, etteivät he tavanneet toisiaan.
Näytettyään neidoille ensin aarteitaan nuori herra ehdotti, että he jäisivät yöksi hänen luokseen, jolloin seuraavana päivänä kutsuttaisiin pappi ja vietettäisiin häät. Näin hän sanoi kullekin erikseen.
Tytöt empivät ensin, mutta suostuivat lopulta hänen pyyntöönsä. Silloin komea kartanonherra käski palvelijansa lämmittämään saunan tarjotakseen heille morsiuskylvyn.

Kylpy valmistui keskiyöllä, ja pilkkopimeässä herra saattoi kihlattunsa pirttiin, työnsi sisään ja salpasi oven. Saatuaan näin heidät kaikki teljettyä saunaan, hän sytytti rakennuksen ja poltti sen poroksi välittämättä vähääkään sisällä olevien surkeista avunhuudoista ja sydäntäsärkevistä rukouksista.
Koska tytöt olivat pitäneet kihlauksensa visusti salassa, eikä kukaan ollut nähnyt heidän saapumistaan kartanoon, ei nuorta herraa voitu edes epäillä surmista. Ja niin kauniiden neitojen katoaminen jäi ratkaisemattomaksi arvoitukseksi.

Nuoren herran karmea loppu

Nuori herra jatkoi yhä hurjasteluaan kunnes hänet pyhäinpäivän aamuna löydettiin kuolleena kartanonsa oven edestä. Vaatteet oli revitty hänen yltään, ja näytti siltä, kuin hänet olisi hirvittävällä voimalla viskattu läpi kartanon ovien. Ruumis oli yltyleensä mustelmissa ja irveeseen vääntyneet kasvot sinersivät mustanpuhuvina kuin kuristuksen jäljiltä. Rovasti oli kuitenkin armelias luonnoltaan. Vaikka kartanonherra oli elänyt jumalattomasti, hän päätti suoda hänelle kunniallisen hautauksen. Ja niin mies seuraavana sunnuntaina kätkettiin kirkkomaahan, tosin aivan aidan viereen.

Lukkari kohtasi ruumiin

Kun lukkarin piti varhain maanantaiaamuna mennä kirkkoon, huomasi hän kauhukseen ruumiin seisovan kääriliinoihinsa kiedottuna sen oven pielessä. Lukkari pakeni yli järven pappilaan, mistä rovasti lähti kiireellä kirkolle, hän tunsi vainajan ja totesi tämän leposijan avatuksi.
Nuoren kartanonherran ruumis haudattiin heti uudelleen. Mutta seuraavana aamuna ruumis seisoi taas kirkon oven pielessä, ja avattu hauta ammotti tyhjänä. Ja vaikka mitä olisi tehty hänen pitämisekseen maan povessa, oli kaikki turhaa. Lopulta ei enää kukaan uskaltanut kajota häneen.
Ja niin sai ruumis jäädä nojalleen kirkon oven pieleen. Siinä se vähitellen kuivui, ja kun rapistuneet liinat olivat kirvonneet sen yltä, seisoi se siinä yhä nahistuneena.
Pelästyneet ihmiset kertoivat kauhulla hänen jumalattomasta elämästään, hirmuisesta surmasta ja vielä hirvittävämmästä rauhattomuudestaan kuolemansa jälkeen. Mutta hänen nimensä unohtui, ja pian näivettynyttä kartanonherraa alettiin kutsua vain Pitkäksi Pienaksi.

Mahtaneeko olla totta?