Melko unelias päivä oli meneillään, kun sunnuntain ainoalle lenkilleni läksin ennen lounasta. Kännyhän se taskussa rupesi soittelemaan melkein heti.
Eräs vakikimppakyytiläisistäni (lähimpänä asuva) siellä kyseli kyytiä. Ei tosin tällä kertaa itselleen, vaan erikoiskuljetusta pikkusiskonsa tyynylle, joka oli unohtunut juhannushulinoissa mökille Nastolaan.

Transportit toimivat, joten noukin arvoesineen hellään huomaani viideltä ja jatkoin kohti länttä ja hädin tuskin vasta laskevaa aurinkoa kohti. Ensimmäinen pitkä ilta Kolmiksella siis, joten kuudeksi lavan parkkiin nukkumavälineen luovutukseen tähtäsin. Onnistuihan tuo. Pari pussia lakua sain vastineeksi (ja halit tietysti). Namut olivat arvokas lisäenergian lähde illan aikana. Kävin niitä pariinkin otteeseen suullisen nappaamassa.

Olin toki jo lauantaina lupautunut olemaan varalla kotiin (itse asiassa pyytäjän isän kotiin) kuljettamistehtävässä eräälle toiselle hyvinkin paljon kimpassa kanssani kulkeneelle.

Kaksoisoperaatio siis, ja tietysti se tärkein eli tanssi siihen päälle.

Kovin suuria odotuksia ei kylläkään ensimmäisen pitkän illan esiintyjiin ja heidän tuomaansa tanssiväkeen ollut syytä asettaa.

Olihan tietysi joukossa juuri niitä Tulipunaruusujen paikalle aina tuomia vanhempia tai muuten vähemmän tanssillisia pariskuntia, joita Kolmilammilla erittäin harvoin näkee, mutta muutama hyvinkin odotettu ja tervetullut mielitanssitettavakin sentään oli ilmaantunut.

Vallan maittava ilta siis kuitenkin syntyi. Tosin jalat olivat (molemmillakin Hämeenlinnan suuntaan lähtevillä) ihan finaalissa jo yhdeltätoista, joten puolentoista tunnin osuus loppupäästä jäi hyödyntämättä. Kyllä viisi tuntia tanssimista ainakin minulle juhannuksen Jenkkariekkumisen jäljiltä oli ihan riittävästi.

Orkestereista:

Anneli on aina yhtä viehättävä ja kaunisääninen. Takuuvarmat suosikkibiisitkin taas tulivat (Louie ja Jambalaya). Anitta myös hoiteli tanssin ohella hienosti hommansa.

V.I.P:n kiipparistin hento ääni ei oikein kantanut etuoven seutuville asti, kun taas vastaavasti Ruusujen puhemiehen spiikit olivat halkaista rumpukalvot (siis korvien). Muutamat vanhemman polven artistit eivät jaksa uskoa, että nykymikrofonit antavat ääntä huutamattakin (Reijo Taipale on yksi vastaavanlainen tapaus).

Vähän tuppaa roikkumaan menneessä se tuo sinänsä taitavien soittajien ohjelmisto. Onkin tietysti suunnattu pääosin juuri sille ihka omalle yleisölleen, jota edustavat nytkin siellä hiukka olivat haittana kömpiessään ja harhaillessaan sekä muita huomioimattomalla liikkumisellaan vaarantaen kiusaksi asti.

Jo menomatkan lopulla katselin lännestä lähestyvää pientä, mutta tiivistä pilvimuodostelmaa, joka roikutti allaan sankan sateen merkkejä. Muualla oli laajalti sinistä taivasta, mutta juuri Kolmilammia kohti se oli tuo pirulainen suunnistamassa.

Kuitenkin ainoastaan muutaman pisaran sitten pudotti juuri lippuluukun auetessa ja saman verran sitten hiukan myöhemmin. Terassin ja muun ulkotilan käyttöä ei siis sade haitannut. Sensijaan jo päivällä perusteellisesti kastunut hake- ja lastupäällysteinen piha-alue aikaansai melkoisesti luistamattomuutta kengänpohjiin, kun ulkopiipahtamisia terassiakin kauemmas oli tehtävä. (Lammen rannallakin istuskelin tovin naistentunnin alussa).

Pieniä haittoja nuo.

Keidenkään ihkaoutojen kanssa en tanssinut, mutta paria ennen hakematonta, vaikka usein nähtyä nyt sentään kokeilin.

Mitenkään mainittavan suuruista saldoa en saanut aikaan, mutta laatua kyllä taas oli siinä ihan riittävästi: 17/6 (jokunen tupla tuossa sisällä).