01.07.2008 - 11:25
Tuleeko 200 euron valtionapu tanssilippua kohti?

Jos Suomi on oikeusvaltio, niin tasapuolisuuden nimissä jokaista myytyä tanssilippua kohti valtion tulisi avustaa yli 192 euroa. Tämän päivän HS:ssa Aki Petteri Lehtinen kirjoittaa sivulla C1, että tämän suuruisen avustuksen myytyä lippua kohti saa kansallisooppera, maksukykyisen eliittiryhmän vapaa-ajanviettopaikka. Teatteritoiminnan avustukset menevät siinä 50 euron pintaan, joten hätätapauksessa noin ensi alkuun sekin voisi olla valtion suunnalta positiivinen ele lavatanssin suuntaan ja asian voisi korjata sitten ensi vaalikauden aina oopperan tasolle.

Kuten toistuvasti olen tuonut esiin, lavatanssi hakkaa kulttuurillisesti ja kansanterveydellisesti eliittikulttuurit mennen tullen ja silti poliitikot pitävät lavatanssia pelkästään liiketoimintana, niin tuntuu, ettei vääryydellä ole mitään rajoja tässä maassa. Me vielä kaiken lisäksi äänestetään nuo 200 viisasta aina neljän vuoden välein musiikkitalon montun äärelle ihmettelemään ja kehumme kuinka edustajamme ovat erinomaisia siitä huolimatta, että joutuvat ajamaan asioitamme 8000 euron nälkäpalkalla lisättynä tietysti kaikki kulukorvaukset.

Jos eilen ei olisi ollut niin hyvä tanssi-ilta Iitin Saukonkalliolla, niin tässä voisi sanoa ilkeästikin, mutta vielä korvissa Martti Metsäkedon tanssiorkesterin hyvä tanssimusiikki, niin pitää laillista hallitusta kunnioittaa olematta liikaa totuudenmukainen. Oli hienoa tavat kasvokkain Kolina ja Aitomies. Näin yleisesti ei passaa tunnustaa, että olin yhdistänyt heidät mielessäni eri kasvoihin, mutta tulipahan asia nyt reilaan.

Saukonkallion lomakauden lopettajaispippalot ovat sitten maanantaina 28.7.08. Toivottavasti silloin on yhtä paljon väkeä kuin eilisissä lomanaloituspippaloissakin.

* Mutta muuten olen sitä mieltä, että on päästävä eroon radiokanavien soittolistoista ja ohjelmatoimistojen vuosisopimuksista.

Danielin lisälinkki samalta lavalta, saman orkesterin tansseista vuosi sitten. Sekä toinen lisälinkki samoista tansseista tasan saman orkesterin soittamana. Vielä kolmas lisälinkki Saukonkalliolta.

Vielä kun tähän alas saatiin uskomattoman tunnelmallinen kuva trumpetinsoittajasta rantakalliolla, niin raportti on kruunattu.

1699478.jpg


Hoperopikee on jo matkalla kuriirin välityksellä. Osoitteeksi on pantu "kuopus jossain päin suomea", löytänee kyllä perille.