Humppis Torstai 17.7.2008

Mökillehän sitä oli mentävä kokeilemaan, josko työmaana oleva puutavara pääsisi pressun alta vapauduttuaan kuivumaan höylälle sopivaksi. Ei päässyt, sillä aurinko näyttäytyi vain himmeänä kiekkona pilviverhon läpi ja sitäkin vain ajoittain. Tuimana tuivertava tuulikaan ei mökkini pihaan pöllejä kuivattamaan osu.


No, ainahan sitä kaikenlaista ähräämistä löytyy, niin nytkin.


Pari luontohavaintoakin tähän alkuun: lintuja väärissä paikoissa!

Aamulla heti herättyäni kuulin parvekkeen avoimen oven kautta sisään kantautuvan korpin ronkuntaa. Sinänsä ei mitään merkillistä, mutta korven lintua ei ihan keskustan tuntumassa olevalla alueella osaa odottaa. Muita varislintuja täällä kyllä pyörii jopa kiusaksi asti. Satapäiset naakkaparvet, suuri joukko harakoita (kerran pari valkeatakin mukana), variksia tietysti ja jopa muutaman närhen ja kerran pähkinähakinkin täällä olen tavannut. Kuukkeli nyt siis enää kotimaisista varislinnuista puuttuu. Ai, niin mustavarista ei myöskään ole näkynyt, vaikka se kaupunkienkin asukkina elelee.


Toinen lintu oudossa ympäristössä tuli vastaan asfaltointityömaan läpi pitkään punaisissa jonottamisen jälkeen päästyäni Asikkalan kirkonkylän peltoaukealla. Siinä nimittäin katsoin, että onpa iso lokki lentämässä kohti tien viertä matalalla seuraillen. Kohdalle kun tuli, niin kalasääskeksihän tuo osoittautuikin. Eihän siitä kohdasta tietysti Päijänteelle ole kuin kilometri sääksentietä, mutta se vain ihmetytti, jotta ruokavalion muutosko oli meneillään. Kalat lopussa järvestä? Vai saalistaako tuokin mestarikalastaja myös myyriä ja töyhtöhyypän poikasia, joita silläkin aukealla kyllä riittää?

Soudun, saunonnan ja obligatorisen kanttarellikoukkauksen jälkeen sitten valmistauduin Vesivehmaalle lähtöön. Meni siinä puhelimessa sen verran aikaa, että pyrki jo kiirekin tulemaan.
Juuri ennen kahdeksaa kuitenkin ehdin perille, vaikka muutama matelijakin (autolla tosin) siinä menoa matkan varrella hidastikin.

Sisälle päästyä oli edessä heti kolmen tutun joukko, johon liityin mukaan. Samantien sitten ensivalsseille koko kvartetti.

Mitään kalenterin lupaamaa X-bandia ei taaskaan ollut havaittavissa, joten noinkohan tuo tarkoittaa samaa kuin Neulapojat muinoin? Muutama muukin oli jo aiemmin kyseistä haamuorkesteria kaipaillut.
Levyt olivatkin ihan tanssittavaa tavaraa, kuten tietysti Sykkeen musakin, vaikka sitä on koko lailla taajaan taas tullut kuulluksi.

Naistentanssit siis olivat kyseessä, kuten keskikesän torstaisin aina. Kohtalaista oli haku, vaikka yläkertaankin kuivakurkkuna jo puoli yhdeksältä kiipesin ja ihan niin ylös kuin vain pääsi. Tuttujen pöytään asettuminen siellä johti tietysti kolmeen hakuun. Portaiden kiipeily on ihan hyvää liikuntaa sekin.

Mitään kovin merkittävää tungosta ei näyttänyt syntyvän, vaikka Jean S:n olisi luullut imaisevan paljonkin ”ei niin tanssillista” väkeä paikalle.

Mukavasti se ilta etenikin aina siihen asti, että Syke rupesi roudaamaan encoreidensa jälkeen kamojaan lauteilta, minne piti saada toistakymmentä reippaasti liikkuva miekkosta mahtumaan soittimineen. Parisenkymmentä minuuttiahan siinä vierähti. Tuon ajan käytin kahvitteluun lähes kokonaan.

Polvihousupoikien musa räjäytti pään heti alkuun (Ei elämässä selviä hengissä/Juice). Meteli oli todella kova, kuten tiedossa olikin ja muistikuvieni mukainen meno muutenkin. Pääsalin puolelle en noiden efektien (ja kohtalaisen kokoiseksi kasvaneen fanittajajoukon) vuoksi mennyt lainkaan, vaan hyödynsin n-kulmaa sen muutaman kappaleen mittaisen tuokion, minkä jaksoin mättämistä kuunnella. Ihan tuhkimoksi asti en saanut olluksi, vaan 23.55 poistuin korvat soiden.

Tosin oikea polvikin rasittui kipeäksi ihan sen roudaustauon loppuminuuttien aikana, kun jouduin erään vakituisen riesan hakemaksi ja tätä suurin piirtein taistellen yritin viedä -jokseenkin tuloksetta: tekee kaiken aikaa ihan jotakin muuta kuin viennilläni tarkoitan. Onneksi siinä N:ssä oli tilaa riittävästi.

Kohtalaisen lyhyeksi jääneen illan saldo ei korkeaksi kohonnut: 16/8 (naiset ensin).