Olen yrittänyt selvittää itselleni, miksi käsi vilahtaa vaistomaisesti autoradion pikavalintanäppäimelle, kun musiikin jälkeen kuuluttaja alkaa heittää läppää. Ajaessani tänään vähän pitempää matkaa yritin  tosissani kuunnella myös puheosuuksia. Kanavalla kuin kanavalla 90 % jutut olivat sitä, että kaveri luetteli amerikkalaisten iskelmäsäveltäjien, bändien ja soittajien nimiä ja erikseen kehui että hyviä olivat alallaan. Suurimmalta osalta puheesta tuoksui vaihto-oppilasaika jenkkilässä eli kun ei muuta ulkomaan kieltä osaa ja kun muuta siellä ei opittu, niin sitä on pakosta väännettävä.

En pystynyt antamaan itselleni vakuuttavaa selitystä, miksi minun pitäisi olla vielä kiinnostunut joistain amerikkalaisista rentuista, kun en edes pidä heidän iskelmästään tai rolleistaan. Onko tosiaan niin, ettei kuuluttajien aivotoimintaan mahdu muuta kuin tällainen amerikkalainen iskelmätietokanta ja että se on heistä niin hieno asia, ettei muuta puhuttavaa ole.

Voi olla, että tämä kuulutusten aneemisuus on mainostajien vaatimus. Kun kuulutuksen osuus on niin surkeata kuin se on, niin kuuntelijat jaksavat paremmin keskittyä mainoksiin, joissa monissa on jopa jutuntynkää mukana.

Pitää jatkaa itsetutkistelua, mutta muuten olen edelleen vakuuttunut sitä, että on päästävä eroon radiokanavien soittolistoista ja ohjelmatoimistojen vuosisopimuksista