Onkohan tämä blogikirjoittelu myös sellaista kulttuuria että siihen ollennaisena osana kuuluisi renttuilu? Pitäisikö mennä Salveen ja juoda kuin Jorma Ojaharju. Ottaa kunnolla kuppia ihan Arto Mellerin tyyliin.

Toikkaroida kännissä ja tapella kuin Paasilinna tai Jari Tervo. Muutaman värssyn kun kun osaisi vielä vääntää niin Aleksis Kiven ryyppyputkikin olisi ihan paikallaan. Raija Oranen kertoilee myös entsisitä juomisistaan, pientä oli jos vertaa vaikkapa Timo K Mukkaan tai Kejoseen -pohjosen poikiin.

Kerran näin Helsingin ravintolassa kännissä Mauri Kunnaksen, no mutta hänhän on myös piirtäjä. Päätalo ei resunnut kait kapakoissa mutta hän kirjoittikin Herkosta ja Herkon humeetin sassaroinnista.

Matti Mäkelä kirjoitti kirjan kahden naisen loukusta, on sieltä Kotkasta päin. Olin kerran seminaarissa kesäloma-aikaan, Matti tuli veneellä ja oli selvä. Edellisvuonna samassa seminaarissa Heikki Turunen juopotteli. Nyt alkaa TV:stä kolmiosainen Joensuun Elli. Saankohan sitä katsottua selvinpäin?

Kirjailijat ovat aina osanneet juoda niin runsaasti että keskimääräisestä alkoholinkulutuksesta voidaan panna heidään piikkiin valtaosa. Kustantajat eivät siitä niin välitä onko heidän tilaamansa tuotteet tehty alkoholin vaikutuksen alaisena. Ensimmäinen teos, jonka Kustannusyhtiö Otava julkaisi, oli nimeltään ”Wiinan kauhistus” ja siitä se sitten alkoi.
Aiheesta kirjoitti myös Lehtisen Jari.

Oikeasti jotain runoja voi saada päähänsä sopivassa nousuhumalassa mutta kunnon kännissä nimittäin ei voi kirjoittaa, kuten Henrik Tikkanen todisti muistilapullaan Märtalle: ”Minä rasksas, minä rkastatsna snua. Tämä on kirjoitettu kännissä”. Ehkä kirjailijuus onkin tässä kokonaan sivuseikka ja Brendan Behan osui asian ytimeen todetessaan ”Olen juoppo, jolla on kirjoitusongelma”.
Toisaalta eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa on todettu, että 30% kirjailijoista on alkoholisteja, mikä on paljon verrattuna muita ammatteja harjoittavien vertailuryhmään, jossa luku oli 7%.


Dylan Thomas urheili alkoholin sietokyvyllään ja ylpeili sillä että häntä ei oltu pystytty juomaan pöydän alle. Hän leveili maksakirroosillaan, jota hän kantoi kuin kunniamerkkiä, mutta ruumiinavaus todisti että se oli tyhjää kehua. Kun Thomas oli kännissä, hän oli joko häikäisevän nokkela tai kuolettavan tylsä. Eräänä kuuluisana iltana baarissa hän keskeytti äkkiä vuodatuksensa ja mutisi ”Jokin pitkästyttää minua. Luulen että se olen minä.” Viimeisellä kiertueellaan Yhdysvalloissa hän kunnostautui oksentamalla taukoamatta Maitometsän lausuntaharjoituksissa. Hän menehtyi samalla kiertueella hapuillessaan ulos newyorkilaisesta baarista. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat ”Seitsemäntoista skottilaista yhteen menoon. Luulen että se on ennätys.”

Mutta maailman juopoin kirjailija ei ole kukaan näistä, vaan irlantilainen Brendan Behan, IRA:n jäsen, poliittinen vanki, ja maansa huomattavin näytelmäkirjailija vaikka mukaan laskettaisiin maanpakolainen Samuel Beckettkin.