Humppis Perjantai 8.8.2008
Sateisena valjennut aamu sellaisena myös jatkui ihan iltaan asti (yöhönkin), ellei ihan menomatkan lopuilla hetkeksi pilvien välistä himmertämään hiipinyttä aurinkoa lasketa poikkeukseksi. Minuutin taisi tuo vaihe kestää.
Olin saanut kyytipyynnön, joten paluumatka väsyneenäkin oli tiedossa turvallisena. Jälleen kehnosti nukuttu yö ei nimittäin mitään takeita yksin hereillä pysymisestä tarjonnut.
Puolen tunnin päiväunetkaan eivät juuri auttaneet. Jäipähän vain niiden aikana Pekingin olympialaisten avajaisista alku näkemättä. Upea spektaakkelihan tuo tuntikausien ponnistus oli.
Ulos ei ollut (autolla kaupassa käyntiä lukuunottamatta) asiaa koko päivänä.
Eipä tuolla perillä Tuuloksessakaan terasseille tehnyt mieli. Kahvion puolella siis menivät molemmat tauot (ynnä liian harvoiksi osoittautuneet käynnit vesipisteellä tietysti).
No, se aloitus kuitenkin ensin.
Käsittämättömän vähän oli autoja parkissa vielä varttia vailla kahdeksalta, vaikka Finlanders ja FBI Beat imaisevat tanssikansaa kaukaa. Muutama tuttu keskisuomalainen siinä näkyi yhdestä autosta purkautuvan, mutta muuten oli harvaa kansainvaelluksen alku. Ei tarvinnut jonottaa lippuluukulla.
Ensivalsseille varasin monivuotisen, paikallisten lavojen iltoina avausparinani usein ennenkin olleen.
Tuplat tuo pyysi siihen päälle.
Kyytiläinen oli sinä aikana päässyt valmiiksi, joten hänen kanssaan menivät samalla tavalla seuraavat -tuplapyynnön myötä nekin siis.
Sitten jo rupesi tulemaan enemmänkin tuttua väkeä, mutta ei ollenkaan ruuhkaksi asti vielä aikoihin.
Joudinkin siitä sitten baarin puolelle lonkeroimaan ensin tutussa miesseurassa ja kohta vielä tutummassa (osin Särkän kimppaankin osallistuneessa) seurassa.
Kun tuosta sitten taas salin puolelle ponnahdin, olikin siellä jo täysi meno päällänsä. Mukaani tempaisin juomapisteeltä erään kesäkauden päätyttyä taas pks:lle palanneen vakitanssitettavistani, ja sitten menoksi.
Kymmenen seutuvilla alkoi olla hankaluuksia liikkumisen suhteen, vaikka ei kokonaisväkimäärän perusteella olisi näyttänyt olevan aihetta sellaiseen. Kaiken aikaa joku jostakin suunnasta tuuppasi tai tarjosi kyynärpäätä. Ihmeen epätasaisesti jakautui tanssijoukko, sillä orkesterikorokkeen kohdalla ja taas sitten kahvion oven seutuvilla pysähtyi liike jokseenkin kokonaan, kun taas salin itäpää oli useimmiten jopa autiona. Fanittajien syyksi ei tuota jumittamista voinut sälyttää, sillä kolme tyttöä rinnan seisomassa eivä kaksista ruuhkaa saa syntymään. Jotenkin homma nyt ei vain ollut synkronissa.
Aika nopeasti oli siis (jenkkojen aikaan) paineltava muka kahville. Jono kuitenkin oli ehtinyt kasvaa toivottoman pitkäksi, joten pyydystin erän niistä heti alkuun havaitsemistani keskisuomalaisista mukaani ja palasin tanssitöihin -tönittäväksi.
Seuraava kahvipaussi osui jo sitten oikeaan kohtaan, sillä hitaiden aikana kansa pysytteli ”parketilla”, joten jonoa ei kummemmin ollut.
Sama seurue kuin ensitauollakin oli edelleen (hiukan kokoonpanoa muuttaeneena tosin) koolla samassa pöydässä, joten kahvini ja munkkini kiikutin siihen ainoan vapaan tuolin itselleni omien.
Tukaluus tanssilattialla ei hellittänyt oikeastaan ennen kuin jalat joskus puolen yön tietämissä, arvonnan jälkeen, olivat jo ihan finaalissa. Sama tauti kuin aina: lopulta on tilaa, mutta jaksinki on jo tiessään.
Kuitenkin siellä tuli jopa rajustikin twistaillen se loppuaikakin oltua, sillä vasta juuri ennen viimevalssien alkua ilmoitti kyytiläinen lähtöajan koittaneen. Valssien edellä tulleet cha chat katselin penkistä sillä aikaa, kun matkustaja vaihtoi naikkarissa kostyymiaan.
Siispä vasta 01.30 hiippailtiin autolle -sateessa.
Vaikka kaiken iltaa oli sellainen tunne, ettei juurikaan tullut tanssituksi, oli pakko kotona yöpalan ääressä asioita ynnätessä todeta, että jotenkin ihmeellä tuli tehdyksi oma henkilökohtainen ennätys hakujen suhteen: tasan 40!
Näin siis meni: 29/11.
Sateisena valjennut aamu sellaisena myös jatkui ihan iltaan asti (yöhönkin), ellei ihan menomatkan lopuilla hetkeksi pilvien välistä himmertämään hiipinyttä aurinkoa lasketa poikkeukseksi. Minuutin taisi tuo vaihe kestää.
Olin saanut kyytipyynnön, joten paluumatka väsyneenäkin oli tiedossa turvallisena. Jälleen kehnosti nukuttu yö ei nimittäin mitään takeita yksin hereillä pysymisestä tarjonnut.
Puolen tunnin päiväunetkaan eivät juuri auttaneet. Jäipähän vain niiden aikana Pekingin olympialaisten avajaisista alku näkemättä. Upea spektaakkelihan tuo tuntikausien ponnistus oli.
Ulos ei ollut (autolla kaupassa käyntiä lukuunottamatta) asiaa koko päivänä.
Eipä tuolla perillä Tuuloksessakaan terasseille tehnyt mieli. Kahvion puolella siis menivät molemmat tauot (ynnä liian harvoiksi osoittautuneet käynnit vesipisteellä tietysti).
No, se aloitus kuitenkin ensin.
Käsittämättömän vähän oli autoja parkissa vielä varttia vailla kahdeksalta, vaikka Finlanders ja FBI Beat imaisevat tanssikansaa kaukaa. Muutama tuttu keskisuomalainen siinä näkyi yhdestä autosta purkautuvan, mutta muuten oli harvaa kansainvaelluksen alku. Ei tarvinnut jonottaa lippuluukulla.
Ensivalsseille varasin monivuotisen, paikallisten lavojen iltoina avausparinani usein ennenkin olleen.
Tuplat tuo pyysi siihen päälle.
Kyytiläinen oli sinä aikana päässyt valmiiksi, joten hänen kanssaan menivät samalla tavalla seuraavat -tuplapyynnön myötä nekin siis.
Sitten jo rupesi tulemaan enemmänkin tuttua väkeä, mutta ei ollenkaan ruuhkaksi asti vielä aikoihin.
Joudinkin siitä sitten baarin puolelle lonkeroimaan ensin tutussa miesseurassa ja kohta vielä tutummassa (osin Särkän kimppaankin osallistuneessa) seurassa.
Kun tuosta sitten taas salin puolelle ponnahdin, olikin siellä jo täysi meno päällänsä. Mukaani tempaisin juomapisteeltä erään kesäkauden päätyttyä taas pks:lle palanneen vakitanssitettavistani, ja sitten menoksi.
Kymmenen seutuvilla alkoi olla hankaluuksia liikkumisen suhteen, vaikka ei kokonaisväkimäärän perusteella olisi näyttänyt olevan aihetta sellaiseen. Kaiken aikaa joku jostakin suunnasta tuuppasi tai tarjosi kyynärpäätä. Ihmeen epätasaisesti jakautui tanssijoukko, sillä orkesterikorokkeen kohdalla ja taas sitten kahvion oven seutuvilla pysähtyi liike jokseenkin kokonaan, kun taas salin itäpää oli useimmiten jopa autiona. Fanittajien syyksi ei tuota jumittamista voinut sälyttää, sillä kolme tyttöä rinnan seisomassa eivä kaksista ruuhkaa saa syntymään. Jotenkin homma nyt ei vain ollut synkronissa.
Aika nopeasti oli siis (jenkkojen aikaan) paineltava muka kahville. Jono kuitenkin oli ehtinyt kasvaa toivottoman pitkäksi, joten pyydystin erän niistä heti alkuun havaitsemistani keskisuomalaisista mukaani ja palasin tanssitöihin -tönittäväksi.
Seuraava kahvipaussi osui jo sitten oikeaan kohtaan, sillä hitaiden aikana kansa pysytteli ”parketilla”, joten jonoa ei kummemmin ollut.
Sama seurue kuin ensitauollakin oli edelleen (hiukan kokoonpanoa muuttaeneena tosin) koolla samassa pöydässä, joten kahvini ja munkkini kiikutin siihen ainoan vapaan tuolin itselleni omien.
Tukaluus tanssilattialla ei hellittänyt oikeastaan ennen kuin jalat joskus puolen yön tietämissä, arvonnan jälkeen, olivat jo ihan finaalissa. Sama tauti kuin aina: lopulta on tilaa, mutta jaksinki on jo tiessään.
Kuitenkin siellä tuli jopa rajustikin twistaillen se loppuaikakin oltua, sillä vasta juuri ennen viimevalssien alkua ilmoitti kyytiläinen lähtöajan koittaneen. Valssien edellä tulleet cha chat katselin penkistä sillä aikaa, kun matkustaja vaihtoi naikkarissa kostyymiaan.
Siispä vasta 01.30 hiippailtiin autolle -sateessa.
Vaikka kaiken iltaa oli sellainen tunne, ettei juurikaan tullut tanssituksi, oli pakko kotona yöpalan ääressä asioita ynnätessä todeta, että jotenkin ihmeellä tuli tehdyksi oma henkilökohtainen ennätys hakujen suhteen: tasan 40!
Näin siis meni: 29/11.
Kommentit