Aitomies
2008-09-08 14:38

Muutamat hyvät tangot ja rumbat kuistilla punertuvien vaahteroiden katveessa toivat mieleen haikeutta: onko tästä luovuttava kahdeksaksi kuukaudeksi!

Reiska oli todella saanut perjantaiksi - ainakin järjestäjien iloksi mahtavan saaliin ihmisiä.
En tanssinut kuin muutamaan kappaleen illan aluksi, koska siellä ihmismeressä oli erittäin hiostavaa liikkua, ja ne minun "perinteiset" syyt oli sitten lisänä.
Loppuillasta, kun tilaa sitten tuli, sain muutaman hyvän kappaleen menemään haluamallani tavalla, jotka pelastivat illan osaltani.

Sunnuntai-iltapäivä oli sitten aivan omaa luokkaansa: Markus Sextet esitti hyviä kappaleita sopivalla äänen voimakkuudella, ja - hyvin. Tanssin kannalta väkeä ei ollut liikaa, ja minulle mieluisia haettavia oli hyvin monta, siis sellaisia joiden kanssa olen aiemminkin tanssinut - tyylilläni, ja se SUJUI.
Oli todella mahtava tunne tanssia - kun kuolleet lehdet kuului upeasti, ja samalla sai katsella ulos tyynen kymijoen pinnalta heijastuvaa kimallusta ja rinteellä olevien upeiden, punertuvien vaahteroiden lehvistöä. Kokemus toi mieleen haikeutta ja jotakin aivan aiemmin tavoittamatonta tunnetta.

Se iltapäivä oli minulle koko kesän paras kokemus, sellainen jota mielellään muistelee vielä vuosien kuluttuakin. En ole aiemmin kyennyt nauttimaan niin antaumuksellisesti - niin monen tanssitettavan kanssa, kun kerrankin kaikki tuntui sujuvan aivan poikkeuksellisen hyvin. Sain myös "kokemuksen" erään naisen kanssa, jota en unohda koskaan.
Osansa onnistumiseen oli hyvällä yhtyeellä ja heidän ajankohtaan sopivalla musiikillaan.

Kiitos Kallioniemen "ylläpidolle" kaikesta hyvästä.
Kiitos TEILLE, jotka olette tehneet kokemukset mahdolliseksi.

Ne lehdet avautuvat taas ensikesäksi uudelleen, ja niin avautunee myös Kallioniemen lava puistoineen, kauniisti - kymijoen reunalla.

Kiitoksin -Aitomies