Humppis                                               19.9.2008


Vaikka polttoaineen hinta taas oli ehtinyt nousta elokuisiin lukemiin, katsoin kannattavan matkailla Kangasalle katselemaan, josko tanssitettavia löytyisi kun sentää keväiseen tapaan yhtä aikaa lauteille kiipeilivät sekä Finlanders että Myrskytuuli. Tuolloin, 10.5. oli tosin paikkana Riutanaharju. Kalenteri tunsi silloin edelleen illan kakkosbändin Volarena, mutta Myrskytuulena tuo lauteille nousi ja siellä tuiversi.

Navakasti puhalteli Myrskytuuli nytkin ensivalsseita viimeisiin (encore-biisinsä kuulin vain jo ulko-ovelle asti ehtineenä).

Finkut taritsivat sen saman ohjelman kuin edelliskerrallakin -Mäntsälässä. Pitäisiköhän laskea, montako kertaa on viime syksystä eiliseen iltaan tullut noita heppuja katselluksi ja kuunnelluksi sekä tetysti musiikkiaan vaihtelevalla menestyksellä tanssiksi taivutelluksi? (No, mitäpä sitä turhaan roikottamaan -töihin vain. Tulos oli tällainen: ajalla 20.9.07-19.9.08 tuli Finlandersin illoissa oltua yhteensä 26 kertaa. Tuohon ajanjaksoon sisältyy yksi sellainen seitsenpäiväinen pätkä, johon noita tapaamisia mahtui neljä, kolmen kerran viikkoja oli kaksi.)

Jälleen syyskylmien tultua iskenyt köhä hiukan arvelutti, mutta tanssiessa en juuri asiaa tullut merkille panneeksi, vaikka muulloin ajoittain yskiskellä pitikin.

Varttia vailla kahdeksalta oli meitä jo autoissa lippuluukun aukeamista odottamasa kohtalainen joukko. Sitkeimmät olivat jo rakentamassa jonoa -liian vähissä vaatteissa moni, sillä seitsemää celsiusastetta (plussan puolella sentään) tarjoili autoni mittari silloin.

Yhtä jonossa palelevaa kiiruhdin halaamalla ja hiukan ravistelemallakin lämmittämään. Sitten jo päästiinkin liikeelle kohti sisätiloja.

Siellä oli siinä vaiheessa autiota ja koleaa, joten jätin ulkokäyttöön takoitetun tuulenpitävän fleece-pusakkani vielä päälle, kun kotikylän tyttöä lähdin rauhallisesti maleksien valssin tahtiin kuljettamaan. Hiukan jo rupesi iho kostumaan, mutta en malttanut puseroa riisua, etten olisi menettänyt tilaisuutta noukkia fuskuille sitä jonossa lämmittämääni. Niinpä noiden neljän tanssitun kappaleen jälkeen, kun lopulta kyseisestä vaatteesta luovuin ja sen putken päälle penkkien taakse kävin asettelemassa, jouduin totemaan hikoilun toden teolla alkaneen.

Eipä se siitä sitten illan kuluessa juuri mihinkään vähentynyt, vaikka urheilupaitani vetoketjunkin vetelin aivan ala-asentoon (rintakarvat olisivat komeasti näkyneet, jos minulla sellaiset olisi).

Tilannetta yritin korjata sillä, että vielä erästä paikkakuntalaista ja sitten onnenkantamoisena näköpiiriin ilmaantunnutta keskisuomalaista vielä tanssitettuani kiipesin Vaihtopenkille lonkeron ääreen (nyt ilman jäitä). Sieltä on erittäin edulliset olosuhteet tähyillä salin tapahtumia ja havainnoida potentiaalisia tanssitettavia. Havaintojeni perusteella tein jopa päätöksen toteuttaa mission: ”edes yhtä vierasta illassa”. Tuo tavoitteeksi asettamani olikin sitten varsin haasteellinen kiinni otettava, sillä huippumiesten kanssa vain tanssivana ja siis vallan suosittuna haettavana ei juuri tavoitettavissa ollut. Kerran jo vahingossa osuin eteensä kahviossa, mutta pakit tuli, sillä neito oli menossa ulos etsimään kaveriaan. No, loppuillasta tuli kuitenkin tehtävä täytetyksi, joten siltä osin tunsin taas olevani kelpo kansalainen.

Toinen tavoite oli päästä onnittelemaan erästä Tampereelle opiskelemaan muuttanutta suosikkiani 21-vuotissyntymäpäivänsä johdosta heti vuorokauden vaihduttua. Ensin näytti huonolta, sillä tämä kyllä haki minua naistentunnilla, mutta aikaa puoliyöhön oli vielä liikaa.

Onneksi kuitenkin Finlandersin onnittelulaulu pysäytti tilanteen, joten liityin sujuvasti onnitteluhalaajien jonoon.

Josakin vaiheessa iltaa tuntui tungos ja vyöhykejaoista välittämättömien ja niistä kai kokonaan tietämättömienkin törmäily sekä turhan laajaliikkeisten innokkaiden, vaan ei vielä taitavien väistely haittaavan liikaa, joten olin jo luovuttamassa. Kuitenkin sekä Vaihtopenkin orkesterikorokkeen puoleisen pään juuri yhdelle parille riittävä koroketila ja sen ääressä lattiatasolla oleva lokero auttoivat sen verran, että pääsin fiiliksen takaisin (varsinkin, kun sain juuri sopivat vietävät niihin sitä fiilistä palauttamaan).

Naistentunnin jälkeen alkoi tilaa olla viljalitkin, mutta aina joku onnistui silti ajamaan päälle melkein autiolla lattiallakin.

Näinköhän niitä silmät kiinni tanssivia miehiä on enemmänkin?

Jokseenkin kaikkeni antaneena poistuin viimeiset valssit myöhään tulleen pikku pystytukan kanssa tanssittuani. Kello oli tuolloin melkein puoli kaksi.

Vaikka välillä tuntui, ettei oikein kulje, syntyi ihan kohtuullinen saldo: 23/9.