Humppis Lauantai 20.9.
Kun oli äänikin mennyt perjantaina siellä Kisiksellä (näin kuntavaalien lähestyessä voi olla kohtalokasta), piti pysytellä lauantai kotikulmilla eli illaksi vain Pesikselle.
No, päivän mittaan alkoi ääni kuitenkin palailla, ja tuli pyynti Nurmijärven suuntaan, joten suunnitelmat menivät uusiksi.
Ruusulinnahan kuuluu minun luokituksissani kategoriaan ”vain kutsuttuna”, kuten Mäntsäläkin, mutta toisaalta tiettyjen seireenien kutsua en vastusta vaikka kohteeksi tarjottaisiin Malmin työväentaloa.
Hyvissä ajoin olin taas mielestäni lähdössä, mutta silti sain todeta, että tiukalle menee aikataulu (onneksi ei nyt ollut sentän hakua meren rannalta asti ensin, vaikka senkin lupasin tarvittaessa tehdä). Aikaahan minulla on vaikka mihin, mutta noin siinä tuppaa lähes aina nykyisin käymään.
Bensanhinnan nousun vuoksi hannailin tankin täyttämisen kanssa, sillä alkuviikosta lupailtiin alenevaa kehitystä olevan odotettavissa. Niinpä laskin aineen riittävän rauhallisella ajolla ihan hyvin odotettavissa oleviin matkaosuuksiin (tarkastin Enirolta kilometrit).
Vanhana sotilaana minun kuitenkin luulisi muistavan, että reserviä pitää aina olla. Aina ei kuitenkaan jaksa.
No, sinne Ruusulinnan pihaan ehdin peräti jo varttia vailla kahdeksalta, vaikkakin aika kauas ovelta, joten ensivalssien soinnahtaessa olin valmiina kävelemässä kohti asemapaikkaani Riikinkukkosalissa. Tuttuja ei ollut näkyvissä siinä vaiheessa kuin pariskunnittain. Niinpä varauduin istuskelemaan.
Niinhän ei sitten kuitenkaan käynyt, sillä muuan Taika Daika Duu-leiriltä kimmahtanut aloitteellinen savolaisnainen ei katsonut aiheelliseksi palella, vaan pyysi valsseille. Nepä mentiin ja poikkeuksellisesti nyt molemmat ihan valssin askelin. Hakija kertoi tuntevansa minut sekä nimeltä että nimimerkitä, mutta itse en häntä muistanut, vaikka kuulemma samalla Jam'n Rollin kurssillakin on tanssittu: kaikkihan apinan tuntee, mutta...
Noiden valssien aikana sitten oli ilmestynyt vakiopaikalleen eräs vakitanssitettavani, vasta taannoin Pressalla tavattu, Fiibbareiden illassa silloinkin. Niinpä kaappasin fuskailemaan ja jonkin ajan kuluttua vielä uudelleenkin, kun ensin olin istahtamaan ehtineen Oskarin siinä välissä tunteella tangouttanut.
Koska niitä haettavia ei vieläkään ollut tullut lisää, eikä samoja ole varaa ylettömästi rokottaa, siirryin tähystysasemiin nojailemaan kahviotasanteen kaiteen ulko-ovenpuoleiseen päähän.
Siitä pystyy hyvin seurailemaan tulijoita ja salissa tanssivia kokonaiskäsityksen muodostamiselle pohjaksi. Pareittain näkyivät edelleen tutut tulevan.
Maalaisvaarille helpotusta tuomaan kerron, että muitakin kuin muorinsa halasin noissa tulo- ja muissakin havaitsemistilanteissa. Ainakin Härkärotan ja Mymmelin sain tuolla tavoin (siippojensa paheksunnasta huolimatta) rutistelluiksi.
Se tuo kutsuja-eväs oli arvellut puolessa tunnissa ehtivänsä onnikalla perille, joten sen verran siinä kaiteen ääressä odottelin, mutta sitten jo katsoin tulleen ajan siirtyä juopottelun puolelle. Kävin noukkimassa lonkeron baarista ja asetuin odotelemaan eturivin paikkaa tiskin äärestä.
Muutaman minuutin ja kahden siirtymisen jälkeen olinkin sitten ovensuupaikalla. Siitä näkee sekä uko-oven suuntaan että tanssilattiallekin joten kuten. Oven suunnasta ei edellenkään niitä tuttuja tullut kuin pariskunniksi juuttuneina.
Tanssilattialla sitten lopulta havaistin odottelemani jo liitelevän erään atleettisen, tummapäisen ja vähän -hipiäisenkin tangomiehen käsissä -hidasta valssia tosin.
Mr M's law hit again! Evästys oli ehtinyt livahtaa sisälle ja jo päässyt tanssimaankin sinä aikana, kun jonottelin paikkaani tähystysasemiin.
Siispä otin tuoppini ja kävin -tanssilattian ääreen kaiteen luo istuksimaan korkealle jakkaralle. Siitä sitten katselin, kun mutta pistelivät cha cha-merkkistä tanssia. Siellä se jonkun ponnaripään kanssa meni kutsujanikin (rapiat kaksikymmentä vuotta minua nuorempi vain oli tuon ponnnarin omistaja). Niinpä asennoiduin istuskelemaan loppuillan (yhdeksästä kahteen siis).
Ei se nyt ihan niin mennyt, sillä kohta tuli noutaja ja halasi takaa päin yllättäen. Haki juomaa ja jäi seurakseni, vaikka ei istumaan suostunutkaan -oli bussissa saanut kuulemma istua vähintään tarpeeksi.
Tosin aika pian alkoi tulla rumbaa, jolle em. henkilö katsoi aiheelliseksi lähteä ja otti vielä minutkin mukaansa. Siinäpä sitten kotvan aikaa tanssahdeltiin, kunnes tultiin tarkistamaan, josko Luojan huomaan jättämämme juomanloput vielä olisivat tallessa (tosin, jos tuollainen olento olisi olemassa, tuskin siltä riittäisi aikaa tai motivaatiota ruveta vahtimaan joitakin hyvinkin jo puolittain vajaiksi lipitettyjä, jonkun Etelä-Suomen korvessa piileksivän tanssipaikan kaiteelle asetettuja laimeita drinkkejä). Siinä silti olivat vielä. Siirryttiin niiden kanssa itse baarin puolelle ja siellä sohvan kulmaukseen juttelemaan. Tosin evästystä siinä käytiin välillä kiihkeästi halaamassa, mutta ei sentään pois viety.
Tanssimaan oli kuitenkin tultu, joten sitä mentiin pian tekemään.
Kohta se alkoi jo sitten naistentuntikin. Seuralaiseni irtaantui hakuhommiin, ja minä katsoin kahvitauon ajan koittaneen. Ihan en ehtinyt Riikinkukkosalia kauemmaksi (siellä en muuten tullut nyt lainkaan tanssineeksi), kun matkani keskeytettiin tanssiinhaun perusteella. Parin biisin jälkeen jatkoin tavoitteeseeni. Tuon naistetunnin aikana minua eivät sitten edellämainittua, jo edellisiltana Kisiksessäkin hakenutta, lukuunottamatta muut hakeneetkaan. En tosin ollut haettavissakaan.
Kahvin ja melkein tulikuuman kampaviinerin ehdin siinä imaista, kun havaitsin kutsujattareni taas olevan matkalla lähteelle, joten noukin kahvin kanssa ostamani vesilasini (pahvia kylläkin) ja heittäydyin seuraansa -siihen samaan sohvannurkkaan kuin aiemminkin.
Vielä muutamat kappaleet tanssittiin sekä yhdessä että muutamien muiden kanssa, ja sitten kaipasi evästykseni ihan oikeata evästä, joten makkarasämpylän puoleen oli kääntyminen. Itse seurasin vain katseella ravintoaineiden siirtymistä ruoansulatusjärjestelmän alkupäähän.
Sovittiin siinä sitten, että meille riitti tanssiminen siltä illalta (aamuyötähän jo mentiinkin), joten yhdeltä nuttuja niskaan ja kentän perukoilla odottelevaan autoon.
Kotimakaa varten oli ottanut Enirolta ojeen lyhimmän reitin käyttämistä varten, mutta päätin kuitenkin, ettei lähdetä mistään pikkuteitä Koivukylään ja Tikkurilaan päätyen oikaisemaan, vaan mennään ensin kohti Helsinkiä ja sitten kolmostietä itään. Vanhaa tietä ajelin Klaukkalan ohi ja sitten käännyin moottoritien liittymälle, mutta höpöttely vei juuri väärällä kohdin huomion, joten siitä etelään johtavalle rampille vievä risteys pääsi lipsahtamaan ohi. Tokihan nuo muutamat kymmenet metrit olisin voinut peruuttaakin, mutta minähän en pakita... Jouduttiin siis moottoritietä matkalle jälleen kohti Nurmijärveä.
Arvelin jostakin aika pian löytyvän risteyksen, josta päästään koukkaamaan takaisin etelään. No, ei löytynyt kuin vasta kahdentoista kilometrin päästä. Siispä niitä tarkan päälle laskettuja polttoainevaroja verotettiin parin litran verran. Toki olisi voinut sitä jo alkuun lähdettyä vanhaa Hämeenlinnantietä ajella myös sinne kehä kolmoselle asti, mutta ajoittain varsin sankka sumu hiukan arvelutti.
No, Suomenlahden rantaan lopulta saavuttiin ja luovutin matkustajan kyydistä kotiovellaan.
Vajaan sadan kilometrin matka sieltä kotiin piti sitten hissutella, vaikka jonkin aikaa vauhti taas kohosikin moottoritiellä. Pavin paikkeilla napsahti keltainen valo palamaan mittaritauluun, mutta tuosta en piitanniut, sillä satakunta kilometriä tuolloin jäljellä olevalla määrällä on ainakin ennen päässyt. Kuitenkin hiukan hermostutti, kun Mäntsälän pohjoispuolella katosi numeronäyttö ja pitkän, haikean piippauksen myötä ilmestyi näkyviin viesti: Warning! Low fuel. Mittarin neula lepäsi tukevasti pohjalla. Juuri tuota ennen oli toki tietokoneen näytössä matka-arviona ollut 71 km, joten ei sinänsä vielä huolta pitänyt olla, sillä matkaa oli jäljellä enää nelisenkymmentä kilometriä.
Taukotuulen ohi vielä posottelin lähes huolettomasti, mutta sitten aloin jo lasketella alamäkiä vapaalla ja muutenkin pitää melkoisen matalaa matkanopeutta. Yritin kyllä vielä motivoida itseäni testaamaan luontoani ja asetuin Renkomäen liikennevaloihin tullessa vasemmanpuoleiselle kaistalle kokeillakseni, kestääkö tuuri viimeiset viisi kilometriä kotiin asti. Kantti sensijaan ei kestänyt, vaan koukkasin sittenkin oikeanpuolimmaiselle kaistalle ja puikahdin nynnerömäisesti tankkaamaan ABC:lle. Raukkis!
Matkakertomuksen päätteeksi sitten itse asiaan eli illan musiikkiin.
FBI Beat soitteli ja lauleli jokseenkin vakio-ohjelmistonsa -ansiokkaasti, mutta sentään yhden ennen kuulemattoman olin havaitsevinani. Tosin läheskään koko aikaa en ollut kuulolla.
Kaisa-Mari Ruokolaisen taisin tavata nyt toisen kerran. Hyvin tyttö, tuo entinen tenavatähti 90-luvulta, hommansa hoiti. Pääosan ajasta myös Foxpop teki hyvää työtä, mutta yhden cha chan kyllä rumpali onnistui pilaamaan. Kummallisen tasajakoista paukutusta tuli niin, ettei siitä rytmiin päässyt kiinni, piti yrittää tavoitella melodiasta.
Hakemiset ja tuplailut sekä muut toilailut ynnä pitkät tauot ja odottelut sekoittivat iltaa siinä määrin, että saldon rakentelua kolmen korvilla yöllä rustatessani en oikein vakuuttavaan tulokseen päässyt. Jotakin tällaista kuitenkin tarjoan: 16/5.
Kappalepareja kyllä tuli tanssituksi jonkin verran enemmän -kolmisenkymmentä varmaankin.
Ruusulinnaan en taida edelleenkään kutsumatta hakeutua.
Tämän raportin teko jäi näin rikollisen myöhään monestakin syystä. Ensinnäkin nukkuminen jäi todella vähiin, kun kolmen tunnin unen jälkeen heräsin puoli seitsemältä yskimään. Tanssiessa ei onneksi pahemmin yskittänyt.
Aamiaisen jälkeen yritin nukkua uudelleen ja alkuun ihan luonnonmenetelmällä. Ei onnistunut, joten yhdeksältä nappasin puolikaan nukahtamispilleristä ja urvahdin pariksi tunniksi. Sitten olinkin kohtalaisessa vireessä lähtemään kohti Vesijärven satamaa ja siellä kolmatta päivää jo meneillään olevia kalamarkkinoita -sataman kesäkauden päätöstilaisuutta siis.
Kuuden kilometrin kävelylenkki lähes intiaanikesämäisessä säässä (viitisentoista astetta lämmintä, mitä ei ole tapahtunut enää viikkoihin) nosti kummasti hien pintaan.
Myöhäisen lounaan jälkeen teki kuitenkin mieli lähteä vielä uudelleen lenkkeilemään, sillä säätiedotuksesta lainkaan piittaamatta (pilvistä piti olla) aurinko vain nakitti täysillä ihan pilvettömältä taivaalta. Niinpä vasta nelikilometriseltä palattuanai ja iltapäiväkahvit juotuani pääsin viiden paikkeilla raportin kimppuun.
Kun oli äänikin mennyt perjantaina siellä Kisiksellä (näin kuntavaalien lähestyessä voi olla kohtalokasta), piti pysytellä lauantai kotikulmilla eli illaksi vain Pesikselle.
No, päivän mittaan alkoi ääni kuitenkin palailla, ja tuli pyynti Nurmijärven suuntaan, joten suunnitelmat menivät uusiksi.
Ruusulinnahan kuuluu minun luokituksissani kategoriaan ”vain kutsuttuna”, kuten Mäntsäläkin, mutta toisaalta tiettyjen seireenien kutsua en vastusta vaikka kohteeksi tarjottaisiin Malmin työväentaloa.
Hyvissä ajoin olin taas mielestäni lähdössä, mutta silti sain todeta, että tiukalle menee aikataulu (onneksi ei nyt ollut sentän hakua meren rannalta asti ensin, vaikka senkin lupasin tarvittaessa tehdä). Aikaahan minulla on vaikka mihin, mutta noin siinä tuppaa lähes aina nykyisin käymään.
Bensanhinnan nousun vuoksi hannailin tankin täyttämisen kanssa, sillä alkuviikosta lupailtiin alenevaa kehitystä olevan odotettavissa. Niinpä laskin aineen riittävän rauhallisella ajolla ihan hyvin odotettavissa oleviin matkaosuuksiin (tarkastin Enirolta kilometrit).
Vanhana sotilaana minun kuitenkin luulisi muistavan, että reserviä pitää aina olla. Aina ei kuitenkaan jaksa.
No, sinne Ruusulinnan pihaan ehdin peräti jo varttia vailla kahdeksalta, vaikkakin aika kauas ovelta, joten ensivalssien soinnahtaessa olin valmiina kävelemässä kohti asemapaikkaani Riikinkukkosalissa. Tuttuja ei ollut näkyvissä siinä vaiheessa kuin pariskunnittain. Niinpä varauduin istuskelemaan.
Niinhän ei sitten kuitenkaan käynyt, sillä muuan Taika Daika Duu-leiriltä kimmahtanut aloitteellinen savolaisnainen ei katsonut aiheelliseksi palella, vaan pyysi valsseille. Nepä mentiin ja poikkeuksellisesti nyt molemmat ihan valssin askelin. Hakija kertoi tuntevansa minut sekä nimeltä että nimimerkitä, mutta itse en häntä muistanut, vaikka kuulemma samalla Jam'n Rollin kurssillakin on tanssittu: kaikkihan apinan tuntee, mutta...
Noiden valssien aikana sitten oli ilmestynyt vakiopaikalleen eräs vakitanssitettavani, vasta taannoin Pressalla tavattu, Fiibbareiden illassa silloinkin. Niinpä kaappasin fuskailemaan ja jonkin ajan kuluttua vielä uudelleenkin, kun ensin olin istahtamaan ehtineen Oskarin siinä välissä tunteella tangouttanut.
Koska niitä haettavia ei vieläkään ollut tullut lisää, eikä samoja ole varaa ylettömästi rokottaa, siirryin tähystysasemiin nojailemaan kahviotasanteen kaiteen ulko-ovenpuoleiseen päähän.
Siitä pystyy hyvin seurailemaan tulijoita ja salissa tanssivia kokonaiskäsityksen muodostamiselle pohjaksi. Pareittain näkyivät edelleen tutut tulevan.
Maalaisvaarille helpotusta tuomaan kerron, että muitakin kuin muorinsa halasin noissa tulo- ja muissakin havaitsemistilanteissa. Ainakin Härkärotan ja Mymmelin sain tuolla tavoin (siippojensa paheksunnasta huolimatta) rutistelluiksi.
Se tuo kutsuja-eväs oli arvellut puolessa tunnissa ehtivänsä onnikalla perille, joten sen verran siinä kaiteen ääressä odottelin, mutta sitten jo katsoin tulleen ajan siirtyä juopottelun puolelle. Kävin noukkimassa lonkeron baarista ja asetuin odotelemaan eturivin paikkaa tiskin äärestä.
Muutaman minuutin ja kahden siirtymisen jälkeen olinkin sitten ovensuupaikalla. Siitä näkee sekä uko-oven suuntaan että tanssilattiallekin joten kuten. Oven suunnasta ei edellenkään niitä tuttuja tullut kuin pariskunniksi juuttuneina.
Tanssilattialla sitten lopulta havaistin odottelemani jo liitelevän erään atleettisen, tummapäisen ja vähän -hipiäisenkin tangomiehen käsissä -hidasta valssia tosin.
Mr M's law hit again! Evästys oli ehtinyt livahtaa sisälle ja jo päässyt tanssimaankin sinä aikana, kun jonottelin paikkaani tähystysasemiin.
Siispä otin tuoppini ja kävin -tanssilattian ääreen kaiteen luo istuksimaan korkealle jakkaralle. Siitä sitten katselin, kun mutta pistelivät cha cha-merkkistä tanssia. Siellä se jonkun ponnaripään kanssa meni kutsujanikin (rapiat kaksikymmentä vuotta minua nuorempi vain oli tuon ponnnarin omistaja). Niinpä asennoiduin istuskelemaan loppuillan (yhdeksästä kahteen siis).
Ei se nyt ihan niin mennyt, sillä kohta tuli noutaja ja halasi takaa päin yllättäen. Haki juomaa ja jäi seurakseni, vaikka ei istumaan suostunutkaan -oli bussissa saanut kuulemma istua vähintään tarpeeksi.
Tosin aika pian alkoi tulla rumbaa, jolle em. henkilö katsoi aiheelliseksi lähteä ja otti vielä minutkin mukaansa. Siinäpä sitten kotvan aikaa tanssahdeltiin, kunnes tultiin tarkistamaan, josko Luojan huomaan jättämämme juomanloput vielä olisivat tallessa (tosin, jos tuollainen olento olisi olemassa, tuskin siltä riittäisi aikaa tai motivaatiota ruveta vahtimaan joitakin hyvinkin jo puolittain vajaiksi lipitettyjä, jonkun Etelä-Suomen korvessa piileksivän tanssipaikan kaiteelle asetettuja laimeita drinkkejä). Siinä silti olivat vielä. Siirryttiin niiden kanssa itse baarin puolelle ja siellä sohvan kulmaukseen juttelemaan. Tosin evästystä siinä käytiin välillä kiihkeästi halaamassa, mutta ei sentään pois viety.
Tanssimaan oli kuitenkin tultu, joten sitä mentiin pian tekemään.
Kohta se alkoi jo sitten naistentuntikin. Seuralaiseni irtaantui hakuhommiin, ja minä katsoin kahvitauon ajan koittaneen. Ihan en ehtinyt Riikinkukkosalia kauemmaksi (siellä en muuten tullut nyt lainkaan tanssineeksi), kun matkani keskeytettiin tanssiinhaun perusteella. Parin biisin jälkeen jatkoin tavoitteeseeni. Tuon naistetunnin aikana minua eivät sitten edellämainittua, jo edellisiltana Kisiksessäkin hakenutta, lukuunottamatta muut hakeneetkaan. En tosin ollut haettavissakaan.
Kahvin ja melkein tulikuuman kampaviinerin ehdin siinä imaista, kun havaitsin kutsujattareni taas olevan matkalla lähteelle, joten noukin kahvin kanssa ostamani vesilasini (pahvia kylläkin) ja heittäydyin seuraansa -siihen samaan sohvannurkkaan kuin aiemminkin.
Vielä muutamat kappaleet tanssittiin sekä yhdessä että muutamien muiden kanssa, ja sitten kaipasi evästykseni ihan oikeata evästä, joten makkarasämpylän puoleen oli kääntyminen. Itse seurasin vain katseella ravintoaineiden siirtymistä ruoansulatusjärjestelmän alkupäähän.
Sovittiin siinä sitten, että meille riitti tanssiminen siltä illalta (aamuyötähän jo mentiinkin), joten yhdeltä nuttuja niskaan ja kentän perukoilla odottelevaan autoon.
Kotimakaa varten oli ottanut Enirolta ojeen lyhimmän reitin käyttämistä varten, mutta päätin kuitenkin, ettei lähdetä mistään pikkuteitä Koivukylään ja Tikkurilaan päätyen oikaisemaan, vaan mennään ensin kohti Helsinkiä ja sitten kolmostietä itään. Vanhaa tietä ajelin Klaukkalan ohi ja sitten käännyin moottoritien liittymälle, mutta höpöttely vei juuri väärällä kohdin huomion, joten siitä etelään johtavalle rampille vievä risteys pääsi lipsahtamaan ohi. Tokihan nuo muutamat kymmenet metrit olisin voinut peruuttaakin, mutta minähän en pakita... Jouduttiin siis moottoritietä matkalle jälleen kohti Nurmijärveä.
Arvelin jostakin aika pian löytyvän risteyksen, josta päästään koukkaamaan takaisin etelään. No, ei löytynyt kuin vasta kahdentoista kilometrin päästä. Siispä niitä tarkan päälle laskettuja polttoainevaroja verotettiin parin litran verran. Toki olisi voinut sitä jo alkuun lähdettyä vanhaa Hämeenlinnantietä ajella myös sinne kehä kolmoselle asti, mutta ajoittain varsin sankka sumu hiukan arvelutti.
No, Suomenlahden rantaan lopulta saavuttiin ja luovutin matkustajan kyydistä kotiovellaan.
Vajaan sadan kilometrin matka sieltä kotiin piti sitten hissutella, vaikka jonkin aikaa vauhti taas kohosikin moottoritiellä. Pavin paikkeilla napsahti keltainen valo palamaan mittaritauluun, mutta tuosta en piitanniut, sillä satakunta kilometriä tuolloin jäljellä olevalla määrällä on ainakin ennen päässyt. Kuitenkin hiukan hermostutti, kun Mäntsälän pohjoispuolella katosi numeronäyttö ja pitkän, haikean piippauksen myötä ilmestyi näkyviin viesti: Warning! Low fuel. Mittarin neula lepäsi tukevasti pohjalla. Juuri tuota ennen oli toki tietokoneen näytössä matka-arviona ollut 71 km, joten ei sinänsä vielä huolta pitänyt olla, sillä matkaa oli jäljellä enää nelisenkymmentä kilometriä.
Taukotuulen ohi vielä posottelin lähes huolettomasti, mutta sitten aloin jo lasketella alamäkiä vapaalla ja muutenkin pitää melkoisen matalaa matkanopeutta. Yritin kyllä vielä motivoida itseäni testaamaan luontoani ja asetuin Renkomäen liikennevaloihin tullessa vasemmanpuoleiselle kaistalle kokeillakseni, kestääkö tuuri viimeiset viisi kilometriä kotiin asti. Kantti sensijaan ei kestänyt, vaan koukkasin sittenkin oikeanpuolimmaiselle kaistalle ja puikahdin nynnerömäisesti tankkaamaan ABC:lle. Raukkis!
Matkakertomuksen päätteeksi sitten itse asiaan eli illan musiikkiin.
FBI Beat soitteli ja lauleli jokseenkin vakio-ohjelmistonsa -ansiokkaasti, mutta sentään yhden ennen kuulemattoman olin havaitsevinani. Tosin läheskään koko aikaa en ollut kuulolla.
Kaisa-Mari Ruokolaisen taisin tavata nyt toisen kerran. Hyvin tyttö, tuo entinen tenavatähti 90-luvulta, hommansa hoiti. Pääosan ajasta myös Foxpop teki hyvää työtä, mutta yhden cha chan kyllä rumpali onnistui pilaamaan. Kummallisen tasajakoista paukutusta tuli niin, ettei siitä rytmiin päässyt kiinni, piti yrittää tavoitella melodiasta.
Hakemiset ja tuplailut sekä muut toilailut ynnä pitkät tauot ja odottelut sekoittivat iltaa siinä määrin, että saldon rakentelua kolmen korvilla yöllä rustatessani en oikein vakuuttavaan tulokseen päässyt. Jotakin tällaista kuitenkin tarjoan: 16/5.
Kappalepareja kyllä tuli tanssituksi jonkin verran enemmän -kolmisenkymmentä varmaankin.
Ruusulinnaan en taida edelleenkään kutsumatta hakeutua.
Tämän raportin teko jäi näin rikollisen myöhään monestakin syystä. Ensinnäkin nukkuminen jäi todella vähiin, kun kolmen tunnin unen jälkeen heräsin puoli seitsemältä yskimään. Tanssiessa ei onneksi pahemmin yskittänyt.
Aamiaisen jälkeen yritin nukkua uudelleen ja alkuun ihan luonnonmenetelmällä. Ei onnistunut, joten yhdeksältä nappasin puolikaan nukahtamispilleristä ja urvahdin pariksi tunniksi. Sitten olinkin kohtalaisessa vireessä lähtemään kohti Vesijärven satamaa ja siellä kolmatta päivää jo meneillään olevia kalamarkkinoita -sataman kesäkauden päätöstilaisuutta siis.
Kuuden kilometrin kävelylenkki lähes intiaanikesämäisessä säässä (viitisentoista astetta lämmintä, mitä ei ole tapahtunut enää viikkoihin) nosti kummasti hien pintaan.
Myöhäisen lounaan jälkeen teki kuitenkin mieli lähteä vielä uudelleen lenkkeilemään, sillä säätiedotuksesta lainkaan piittaamatta (pilvistä piti olla) aurinko vain nakitti täysillä ihan pilvettömältä taivaalta. Niinpä vasta nelikilometriseltä palattuanai ja iltapäiväkahvit juotuani pääsin viiden paikkeilla raportin kimppuun.
Kommentit