Humppis Perjantai 12.9.2008
Viimeksi tuolla tuli olluksi keväällä, 23.4. Oikeastaan aika vieraaksi tunsin itseni sisään takaportista puikahtaessani ja lähes lippuluukulle pysäköidessäni.
Tuttuja hahmoja toki tallusteli siitä editseni jo jonkin verran, kun hyvissä ajoin saapuneena orientoitumistuokiota kärryssäni tähyillen vietin. Sisälle ehdittyäni pääsin halailemaankin heti eteisessä ja kahvion tasanteella jo taas.
Kohta jo havaitsinkin erään supersuosikeistani (viimeksi Riutalla toukokuun alussa tanssittamani) astelevan teekuppeineen pöytään, joten imeydyin perään. Siinäpä ensivalssienkin ajan juteltiin ja seuraaville jo lähdettiin tanssimaan, kunhan pusakat oli ensin paiskattu bassokajarin päälle häpeänurkan portaiden pieleen.
Niinhän siinä kävi, että tuplapyyntö tuli, ja kun sen mieluusti hyväksyin, tanssittiinkin sitten samantien kaikkiaan vielä neljä paria siihen päälle. Sitten jo lähti kauniimmalta osapuolelta valkea verkkovirityskin punaisen mekon päältä.
Akvaarion ovikin oli jo tuolloin avattu (se toinen vasta -toinen avattiin joskus yhdeksän paikkeilla), joten siellä saattoi virkistyä syksyisen illan viileydessä mukavasti.
Hakurivi oli sekin ehtinyt jo muodostua, ja tuttuja kasvojahan tuo oli tulvillaan.
Rivin päässä havaitsin mieluisan kohteen, jonka kanssa tanssiminen tämän syksyn ensimmäisellä Pressan keikallani jäi harmittavan vähiin, kun neito tuolloin (tekstarina tulleen ilmoituksensakin mukaisesti) irtautui autioksi kokemastaan kapakasta Paville heti alkuun. Vain hitaat valssit sain kanssaan silloin tanssituiksi.
Nyt päätin, ettei yhtä vähiin pääse jäämään, joten iskin kiinni yhtään tietämättä, mitä puikoissa tuolloin oleva Onnen kulkurit aikoi tarjota tanssittavaksi. Murphy myös aina iskee, kun vain tilaisuus tulee -niin nytkin. Tuli nimittäin polkka.
Edellisen kerran olen kyseistä lajia tanssinut toissakesänä ja silloinkin vain yhden kappaleen verran. En kuitenkaan tällä kerralla luovuttanut, kuten yleensä teen, vaan jonkinlaisena sekasotkuna mentiin tolpan juuressa se ensimmäinen (jokseenkin kaikkea mahdollista askellusta tuohon sisältyi). Toisen sensijaan jo päätin mennä oikeana polkkana, vaikka tiesinkin sen verottavan tottumatoman kuntoa aivan kohtuuttomasti.
Ehkä molempienkin onneksi kuitenkin partnerini sinänsä todella käyttökelpoiset, vaikkakaan ei lainkaan tanssimiseen alunperin tarkoitetut karamellinomaisen sievät muovipoposet päättivät ruveta irtaantumaan söpöläisen siroista jalkateristä kesken tanssin -molemmat jopa. Niinpä se polkka jäi yhden akvaarion ympäryksen mittaiseksi, kun loppuaika meni poposten uudelleen asetteluun alkuperäiseen asentoonsa.
Tuosta sain erittäin hyvän syyn pyytää korvausta seuranneiden hitaiden merkeissä. Korvaus myönnettiin. Pari kertaa tuon jälkeenkin vielä kehtasin suosikkiani hakea, varsinkin kun tuo vaivautui naistentunnilla kaivamaan minut esille häpeänurkan portailta.
Muita suosikkisarjalaisia noiden kahden ensimmäisen lisäksi onnistuin myös tanssittelemaan yhteensä seitsemää. Samaan sarjaan kuuluvista minut katsoi haun arvoiseksi myös seitsemän, vaikkakaan ihan kaikki eivät olleetkaan samoja (kaikkein nuorinta heistä en nimittäin kehdannut nyt ensin itse hakea enkä sitten loppuillasta enää tavoittanut).
Mäntsälässä missasin viime lauantaina erään bw-huippudaamin, kun jälleen kerran hänet pitkän uurastuksen jälkeen kiinni saatuani sainkin kuulla, että masurkkaa tarjottiin. Myöhemmin en enää tavoittanut. Hyvin lähellä oli nytkin, sillä boogieille onnistuin (ihan tsägällä) osuttamaan ensimmäisen hakuni. Nepä pisteltiin taiturin kanssa antaumuksella. Seuraavana jo sitten kulman takana odottelivat ne masurkat. Kerrankin kävi tuuri!
Tuon edellämainitun kupeella nojailleen Takkutukan sain myös onnistuneeksi napatuksi ja tämä jopa katsoi sitten naistentunnilla aiheelliseksi haun palkita. Niinpä jälleen tulin oman tasoni yläpuolella harrastaneeksi ryöstelyä -siis ihan oikeat proot olivat viennissäni yhteensä neljä kertaa.
Jonkin verran yritin synkistellä siellä häpeänurkassani, mutta julmat naiset eivät siihen antaneet tilaisuutta, vaan pommittivat sekä miesten että naisten hauilla.
Avauskokoonpanossa osuttiin sattumalta kahvioon taas yhteen, joten siinä pöytäkeskustelun ohessa tuli vastapuoli tehneeksi haunkin jo menossa olevalle humppaparin ensimmäisen loppuosalle esittäen tuon vajaaksi jäävän korvattavaksi seuraavan kappaleparin tanssimisella myös.
Jälleen suostuin mitä suurimmalla mielihyvällä.
Onnen kulkureiden solistina laulellut Rantsin Johanna, pavin pikku kummityttö, jo kahdeksanvuotiaasta siellä viihtynyt, oli näköjään päättänyt ruveta kasvattamaan uutta tanssijasukupolvea (viehättävä äitinsäkin on ollut varsin aktiivinen lajissa ja paikalla nytkin). Tytön kanssa vain virnistelyjä vaihdeltiin, kun jokseenkin jalkojensa juuressa istuskelin. Mielettömät piikkikorot muuten typykän kengissä taas. Tuollaistenhan luulisi jo normaalitilaisellekin olevan melkoinen riski ja ainakin rasittavan ankarasti lauteilla lauleskellessa.
Enpä yht'äkkiseltään muista, milloin ja missä olisin Kulkureihin viimeksi törmännyt -ehkä Hartolassa joskus kauan sitten. Ihan kelpo yhtye ja musiikki hyvin tanssittavaa.
Hiukan närkästytti niiden kahden klassikkotangon runtelu buggattaviksi beateiksi (Mustasukkaisuutta ja Hernandon salaisuus). Protestina meistä useimmat ne kuitenkin tanssi melodian mukaan tangoina. Kompin jätimme huomiotta.
Ykkösenä olleesta Varjokuvastahan ei mitään enää ole sanottavissa, kun noita on kymmeniä kertoja jo tullut raporteissa kuvailluksi.
Ihan loppuun asti en jaksanut olla, vaan hitaille valsseille viemäni (nyt ei kenkiä irroiteltu) kun palautin riviin, ilmoitin lähteväni kotia kohti. Kello oli tuolloin 23.45.
Illan lyhyyden vuoksi (ja seurustelutaukojen sekä niiden tuplien, triplojen ja multien tietysti myös) ei mitään ennätyssaldoa ollut mahdollisuutta saavuttaa. Kohtalainen kuitenkin tuli sentään: (noin)16/8.
Viimeksi tuolla tuli olluksi keväällä, 23.4. Oikeastaan aika vieraaksi tunsin itseni sisään takaportista puikahtaessani ja lähes lippuluukulle pysäköidessäni.
Tuttuja hahmoja toki tallusteli siitä editseni jo jonkin verran, kun hyvissä ajoin saapuneena orientoitumistuokiota kärryssäni tähyillen vietin. Sisälle ehdittyäni pääsin halailemaankin heti eteisessä ja kahvion tasanteella jo taas.
Kohta jo havaitsinkin erään supersuosikeistani (viimeksi Riutalla toukokuun alussa tanssittamani) astelevan teekuppeineen pöytään, joten imeydyin perään. Siinäpä ensivalssienkin ajan juteltiin ja seuraaville jo lähdettiin tanssimaan, kunhan pusakat oli ensin paiskattu bassokajarin päälle häpeänurkan portaiden pieleen.
Niinhän siinä kävi, että tuplapyyntö tuli, ja kun sen mieluusti hyväksyin, tanssittiinkin sitten samantien kaikkiaan vielä neljä paria siihen päälle. Sitten jo lähti kauniimmalta osapuolelta valkea verkkovirityskin punaisen mekon päältä.
Akvaarion ovikin oli jo tuolloin avattu (se toinen vasta -toinen avattiin joskus yhdeksän paikkeilla), joten siellä saattoi virkistyä syksyisen illan viileydessä mukavasti.
Hakurivi oli sekin ehtinyt jo muodostua, ja tuttuja kasvojahan tuo oli tulvillaan.
Rivin päässä havaitsin mieluisan kohteen, jonka kanssa tanssiminen tämän syksyn ensimmäisellä Pressan keikallani jäi harmittavan vähiin, kun neito tuolloin (tekstarina tulleen ilmoituksensakin mukaisesti) irtautui autioksi kokemastaan kapakasta Paville heti alkuun. Vain hitaat valssit sain kanssaan silloin tanssituiksi.
Nyt päätin, ettei yhtä vähiin pääse jäämään, joten iskin kiinni yhtään tietämättä, mitä puikoissa tuolloin oleva Onnen kulkurit aikoi tarjota tanssittavaksi. Murphy myös aina iskee, kun vain tilaisuus tulee -niin nytkin. Tuli nimittäin polkka.
Edellisen kerran olen kyseistä lajia tanssinut toissakesänä ja silloinkin vain yhden kappaleen verran. En kuitenkaan tällä kerralla luovuttanut, kuten yleensä teen, vaan jonkinlaisena sekasotkuna mentiin tolpan juuressa se ensimmäinen (jokseenkin kaikkea mahdollista askellusta tuohon sisältyi). Toisen sensijaan jo päätin mennä oikeana polkkana, vaikka tiesinkin sen verottavan tottumatoman kuntoa aivan kohtuuttomasti.
Ehkä molempienkin onneksi kuitenkin partnerini sinänsä todella käyttökelpoiset, vaikkakaan ei lainkaan tanssimiseen alunperin tarkoitetut karamellinomaisen sievät muovipoposet päättivät ruveta irtaantumaan söpöläisen siroista jalkateristä kesken tanssin -molemmat jopa. Niinpä se polkka jäi yhden akvaarion ympäryksen mittaiseksi, kun loppuaika meni poposten uudelleen asetteluun alkuperäiseen asentoonsa.
Tuosta sain erittäin hyvän syyn pyytää korvausta seuranneiden hitaiden merkeissä. Korvaus myönnettiin. Pari kertaa tuon jälkeenkin vielä kehtasin suosikkiani hakea, varsinkin kun tuo vaivautui naistentunnilla kaivamaan minut esille häpeänurkan portailta.
Muita suosikkisarjalaisia noiden kahden ensimmäisen lisäksi onnistuin myös tanssittelemaan yhteensä seitsemää. Samaan sarjaan kuuluvista minut katsoi haun arvoiseksi myös seitsemän, vaikkakaan ihan kaikki eivät olleetkaan samoja (kaikkein nuorinta heistä en nimittäin kehdannut nyt ensin itse hakea enkä sitten loppuillasta enää tavoittanut).
Mäntsälässä missasin viime lauantaina erään bw-huippudaamin, kun jälleen kerran hänet pitkän uurastuksen jälkeen kiinni saatuani sainkin kuulla, että masurkkaa tarjottiin. Myöhemmin en enää tavoittanut. Hyvin lähellä oli nytkin, sillä boogieille onnistuin (ihan tsägällä) osuttamaan ensimmäisen hakuni. Nepä pisteltiin taiturin kanssa antaumuksella. Seuraavana jo sitten kulman takana odottelivat ne masurkat. Kerrankin kävi tuuri!
Tuon edellämainitun kupeella nojailleen Takkutukan sain myös onnistuneeksi napatuksi ja tämä jopa katsoi sitten naistentunnilla aiheelliseksi haun palkita. Niinpä jälleen tulin oman tasoni yläpuolella harrastaneeksi ryöstelyä -siis ihan oikeat proot olivat viennissäni yhteensä neljä kertaa.
Jonkin verran yritin synkistellä siellä häpeänurkassani, mutta julmat naiset eivät siihen antaneet tilaisuutta, vaan pommittivat sekä miesten että naisten hauilla.
Avauskokoonpanossa osuttiin sattumalta kahvioon taas yhteen, joten siinä pöytäkeskustelun ohessa tuli vastapuoli tehneeksi haunkin jo menossa olevalle humppaparin ensimmäisen loppuosalle esittäen tuon vajaaksi jäävän korvattavaksi seuraavan kappaleparin tanssimisella myös.
Jälleen suostuin mitä suurimmalla mielihyvällä.
Onnen kulkureiden solistina laulellut Rantsin Johanna, pavin pikku kummityttö, jo kahdeksanvuotiaasta siellä viihtynyt, oli näköjään päättänyt ruveta kasvattamaan uutta tanssijasukupolvea (viehättävä äitinsäkin on ollut varsin aktiivinen lajissa ja paikalla nytkin). Tytön kanssa vain virnistelyjä vaihdeltiin, kun jokseenkin jalkojensa juuressa istuskelin. Mielettömät piikkikorot muuten typykän kengissä taas. Tuollaistenhan luulisi jo normaalitilaisellekin olevan melkoinen riski ja ainakin rasittavan ankarasti lauteilla lauleskellessa.
Enpä yht'äkkiseltään muista, milloin ja missä olisin Kulkureihin viimeksi törmännyt -ehkä Hartolassa joskus kauan sitten. Ihan kelpo yhtye ja musiikki hyvin tanssittavaa.
Hiukan närkästytti niiden kahden klassikkotangon runtelu buggattaviksi beateiksi (Mustasukkaisuutta ja Hernandon salaisuus). Protestina meistä useimmat ne kuitenkin tanssi melodian mukaan tangoina. Kompin jätimme huomiotta.
Ykkösenä olleesta Varjokuvastahan ei mitään enää ole sanottavissa, kun noita on kymmeniä kertoja jo tullut raporteissa kuvailluksi.
Ihan loppuun asti en jaksanut olla, vaan hitaille valsseille viemäni (nyt ei kenkiä irroiteltu) kun palautin riviin, ilmoitin lähteväni kotia kohti. Kello oli tuolloin 23.45.
Illan lyhyyden vuoksi (ja seurustelutaukojen sekä niiden tuplien, triplojen ja multien tietysti myös) ei mitään ennätyssaldoa ollut mahdollisuutta saavuttaa. Kohtalainen kuitenkin tuli sentään: (noin)16/8.
Kommentit