Jyrki Hämäläisen perinnön kanssa lienee jotain riidan poikasta, tai sitten lehdistö vain revittelee kuten Kirkan ja Spedenkin tapauksissa.
Mäntsälässä tai Pukkilassa joku omisti Nokian osakkeita ja testamenttasi ne kunnalle käytettäväksi ainoastaan vanhushoitotyöhön, sehän oli iso potti se.
Suomessa ei ole tapana testamentissa määrätä kovin eksoottia juttuja, tietäen että verottaja ei ymmärrä tai ihmisten huumorintaju ei kuitenkaan riitä. Lehtisen Jari tässä kirjoitti parista Amerikkalaisesta jälkisäädöksestä seuraavaa:
John Bowman määräsi testamentissaan 1891, että hänen kartanossaan tulee tarjota joka
ilta lämmin päivällinen siltä varalta, että talon isäntä edesmenneine
perheineen sattuisi palaamaan jälleen henkiin. Tarkoitusta varten ja
palveluskunnan ylläpitämiseksi hän perusti säätiön, joka maksoi
henkilökunnalle 50 000 dollaria vuodessa. Testamenttia noudatettiin
kunnes säätiöltä loppuivat varat vuonna 1950. Tässäpä ammatti:
valmistaa joka ilta ateria jota ei syödä, autiossa kartanossa, vuodesta
toiseen. -Varmaan kokkia harmitti.
Kun Harry Houdini kuoli 1926 yksinkertaisen
yliopistokorston käsittelyssä, hänen testamenttinsa avattiin ja siitä
löydettiin hämmästyttäviä määräyksiä. Houdini oli aikoinaan
kiinnostunut spiritismistä ja yritti lievittää äitinsä kuoleman
tuottamaa murhetta etsimällä yhteyttä spiritistisissä istunnoissa.
Houdini ei ilmeisesti ollut tyytyväinen tuloksiin, sillä hän alkoi
kutsua spiritismiä humpuukiksi, ja halusi todistaa sen testamentillaan.
Houdini jätti vaimolleen lapulla 10 satunnaista sanaa, jotka hän
ilmaisisi rajan takaa. Kymmenen vuoden ajan Houdinin vaimo järjesti
istunnon joka pyhäinpäivä. Houdinilla ei kuulunut olleen sanottavaa.
Risto Ryti vaimoineen oli myös spritismin kannattaja mutta Humppiksen ja Jerryjeen laita lienee aivan toisin.
Tanssinetin kautta kuuluisaksi tulleilla tanssihenkilöillä voisi kylläkin olla melko eksoottisia toiveita, jos he ennen kuolemaansa ihan hulluksi heittäytyisivät. Tuhkan ripotteleminen suosikkiparketille voisi olla yksi. Joku somerolainen voisi pyytää päästä vahakuvaksi fanittamaan Monosta ja Baddingia Esakallion vitriiniin.
Olisiko niin rohkeaa ja rikasta että teettäisi ruumisarkukseen ison kaksivärisen tanssikengän, joka sitten suosikkisävelten soidessa hautaan laskettaisiin?
Ennen haudattiin kirkkojen lattian alle, ei kai kukaan sentään toivoisi pääsevänsä viimeiseen lepoon balsamoituna Riutanharjun pömpelin alakertaan?
Huonointa on ettei itse pääse mitenkään valvomaan toteutetaanko viimeiset toiveet jos ne ihan ihmeellisiä olisivat.
Mitä faaraoiden balsamointiin tulee niin kauhealta kuin se kuullostaakin, aivot kaivettiin silmäkuoppien kautta ulos. Minun tapauksessani massa olisi niin vähäinen että se ei olisi temppu eikä mikään, mutta onko tuo tapa kuitenkaan niin kovin kunnioittavaa ruumista kohtaan?
Useissa hautajaisissa olen ollut ja on se kaunis tapa kun vainajaa muistellaan vain hyvistä asioista, mutta aina minulle tulee mieleen mitä minusta oikein löytyy aikanaan kerrottavaa?
torstai, 4. syyskuu 2008
Kommentit