Tuntuu että yksi jos toinenkin on näin syksyisin allapäin. Luonto tiputtaa lehtiään ja villiviinien väriloisto maalaa rakennusten seinät. Ihmiset on allapäin kuitenkin. Lisäksi on tuo jatkuva toitotus finanssikriisistä.

Yksinäisyys vaivaa jokaista, parisuhteessakin. Jos on paljon pieniä lapsia ympärillä, silloin ehkä yksinäisyyttä ei ehdi potea kuin yön synkkinä hetkinä.

Lainaan paikallislehden kirjoittajan eli Laaksosen Amin juttua aiheesta:

Satu, 40, (nimi muutettu) on yksi niistä monista, jotka ovat elämänsä aikana kokeneet vakavaa yksinäisyyttä. Sadun kohdalla yksinäisyys oli seurausta kymmenen vuotta sitten diagnosoidusta keskivaikeasta masennuksesta.
Totaalista yksinäisyyttä Satu ei ole joutunut kokemaan, siitä ovat pitäneet huolta seudulla asuvat lähimmäiset.
- Kun masennusvaiheessa tulee vaikeampi jakso, seuraa eristäytyminen muista. Silloin yksinäisyys tulee omasta aloitteesta, Satu kertoo.
Sadun ympäriltä kaikkosi sairastumisen jälkeen Ystäviä ja "ystäviä". Osa jäi, osa lähti.
- Se on aika normaali ilmiö. Mietitään, miten tuolle voi puhua, miten se ajattelee, mikä sen kunto on, vai onko se ihan muissa maailmoissa. Kavereilla on varmaan ollut myötähäpeän tunnetta, mutta minä en ole tilaani hävennyt.
Kun vanhoja ystävyyssuhteita katkeaa, tilalle olisi hyvä löytää uusia. Mikäli näin ei käy, yksinäisyys ja eristäytyneisyys saattaa saada otteen ihmisestä, Satu tietää.

Läheisen kuolema laukaisi masennuksen

Yksinäisyyttä voi kokea monessa eri muodossa. Sadun kohdalla kyse on ollut mitä ilmeisimmin emotionaalisesta yksinäisyydestä, jota ilmenee usein läheisen ihmisen menettämisen jälkeen. Sadulle läheisen isoäidin kuolema toimi lopullisena laukaisijana kohti masennusta.
- Isoäidin saattohoito kesti pitkään, samoin hautajaisvalmistelut. Siinä vaiheessa en huomannut muutoksia, mutta ennen varsinaista romahdusta tuli sukuriitaa ja henkistä hyväksikäyttöä. En pystynyt tekemään surutyötä loppuun, vaan se murennettiin väkivaltaisesti.
Kun masennus iski, Satu kävi pohjalla. Pakkohoitoa kesti kolme kuukautta. Etenkin alkuvaiheessa Satu koki hoitohenkilökunnan, omaisten ja ystävien tuen tärkeäksi.
- Sairaala-apu oli minulle ainoa lääke. Kevyt kenttälounas kotona ei olisi riittänyt.
Satu hyväksyi myös tukilääkkeet. Ne eivät poista ongelmaa, mutta ovat kuin olkipilli hukkuvalle. Lääkkeiden avulla masentunut selviää yli ankeimpienkin olojen, minkä jälkeen sairauden purkaminen onnistuu paremmin.

Työelämään paluu vaikeaa

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet sadulle parempaa aikaa. Yksi iso tekijä Sadun mukaan oli se, kun käynnit palvelukodissa päättyivät.
Satu on työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta tuntee itsensä työkykyiseksi. Kouluttautuminen olisi Sadulle tärkeä osa kuntoutusta, mutta kouluttautuminen ja työnsaanti tuntuu olevan hänen asemassaan vaikeaa.
Hän haki puhdistuspalvelualan koulutukseen, muttei päässyt.
- Töitä ei kuulemma alalla ole, vaikka samaan aikaan väkeä otetaan Virosta ja muualta. Koin, että sairauteni oli este koulutukseen pääsyyn, mutten aio siitä masentua. Kansalaisopistolta löytyy kursseja.
Nyt Satu on mukana ajatusten arkeologia kirjoittamalla -kurssilla, joka kestää ensi kevääseen.
Satu ei myönnä tunteneensa yksinäisyyttä, vaikkei ole elänyt koskaan parisuhteessa. Sellaisen aloittaminen masennuksen jälkeisessä hoitovaiheessa ei olisi kummallekaan osapuolelle helppoa.
Ennen sairastumistaan hän ehti työskennellä muun muassa keittiöapulaisena ja maatalouslomittajana, vaikka lama toi myös Sadulle työttömyyden hetkiä.
Hän ihmettelee, miten pystyisi työkyvyttömyyseläkkeen puitteissa kouluttautumaan ammattiin. Työvoimatoimiston kautta se ei Sadun mukaan onnistu, sillä opiskelijalta katkaistaan eläke.

Rohkeasti avun hakuun

Satu rohkaisee kaikkia masennusta ja yksinäisyyttä tuntevia käyttämään rohkeasti kaikkea tarjolla olevaa apua. Parhaana apuna sairastuneelle hän pitää vertaistukea. Siinä kumpikin osapuoli tietää mistä toinen puhuu. Erityisen tärkeää vertaistuki on siinä vaiheessa, kun kuntoutuu ja irtautuu toisesta.
- Paras palkinto tulee lopussa, kun kaksi lähtee eri teille ja saa kannustusta toisiltaan.
Sadun mielestä apua on saatavilla, kunhan on vastaanottavainen, eikä heittäydy hankalaksi. Jos ei tunne omaa tilaansa huonoksi, poikkeavaksi tai vaaralliseksi, voi olla itselleen ja ympäristölle vaarallinen.
- En tunnistanut itse masennustani, vaan vaivuin psykoosin puolelle. Siinä tilanteessa ihmiselle voi tapahtua mitä vain. Jossain vaiheessa, kun solmu suurenee liikaa, älli tai joku muu katkeaa. Itselläni tällaista vaihetta ja tunnetta ei koskaan ole ollut.