Mikko                                     Ma 10.11.08 Seurala:

Jälleen töiden jälkeen kiireellä kohti tansseja. Klo 16 jälkeen moniajo päälle, kun mikrossa kuumeni parit juustoburgerit, niin setä puunasi suihkussa täysillä itsensä puhtaaksi. Hampparit massuun paikallisen veden kera ja menoksi kohti Atomi-korttelia.

Rautatieaseman pysäkillä katselin aikarautaa kerta toisensa jälleen. Huoli linjurin tulemisesta ajallaan kasvoi, kun lumipallo. Tulihan se sieltä ja meinasi ajaa vielä pysäkin ohi, vaikka heilutin heijastinta vallan vimmatusti. Ei varmasti tarvitse mainita kyydin tulevan muutaman minuutin myöhässä. Täten sitä kelloa tuli jatkuvasti vilkuiltua matkalla. Kiire taasen tulisi...tuumasin siinä jo huomattavasti huolestuneena.

Kotona alkoi sitten aivan hillitön muutos tanssimieheksi. Onneksi olin jo aamulla vedellyt Venuksella miehuuskarvat naamasta poikki ja pinoon. Käytävän pöydällä lojuvaan nokialaiseen oli tullut tekstiviesti. Lähtö olisi klo 18.35. Jotenkin tulkitsin lähtöajan tuntia aikaisemmaksi ja täten aikaa olisi ollut osapuilleen 10 min. Sellainen härdelli siitä tuli, jotta suora puheyhteys oli tekstiä parempi metodi selvittää vallitseva tilanne.

Lähtöaika oli tosiaan se 18.35. Rumbakurssi jäisi tällä kertaa käymättä, mutta en nähnyt sitä suureksi haitaksi & murheeksi. Tässä olisi vielä paljon, paljon muutakin oppimista. Varsinkin ne vakiot ja nimenomaan valssit. Lattarit tulevat, jos tulevat ajan kanssa oppiin. No nyt olisi lähes tunti viimeistellä äijän olemusta tulevaa varten ennen menoa.

Hyvissä ajoin menin odottelemaan kyytiä läheiselle asemalle. Sää oli sateinen ja myrskyinen. Tuumasin siinä sateen piiskatessa aseman seutua, jotta olikohan tuon lyhythiaisen paidan pistäminen ihan vimpan päälle ajateltu asia. No jos vilustun, niin ei voi mitään. Joka tapaukessa olisi kiva hikoilla vähemmän, kun aikaisemmin täällä ja viime kertainen paitavalinta oli lähes totaalimoka tällä kokemuksella.

Sateen ja pimeyden keskeltä auto kurvasi odotuskatoksen eteen. Auto oli yhtä paikkaa lukuunottamatta täynnä. Kaksi tuttua daamia ja tuntematon pariskunta etuosassa. Siinä sitten pitemmättä puhetta lähdettiin kantatien kantta Jokiniemeen.

Matkaa ei oltu taitettu vielä kahtakaan kilometriä, kun auton alta kuului jokin epämääräinen kolahdus. Siinä ei pahemmin pysähdytty, vaan ajo jatkui, kun mitään ei oli tapahtunutkaan. Toinen takapenkin daameista huolestui kolaukesta ja soitti tyttärelleen varoitukseksi. Ilmeisesti jokin suurikokoinen puunoksa oli lennähtänyt tuulen voimasta tielle. Itse en nähnyt mitään, kun sade piiskasi tuulilasia.

Matka kunnan etelärajalle tuntui kestävän ikuisuuden. Pimeydessä tutut maamerkit olivat näkymättämissä ja märkä keli imi valoa. Pelkääjän penkiltä annettiin jatkuvasti ohjeita kuskille hyvin hennolla äänellä. Lähinnä kehotettiin vähentämään nopeutta. Ei varmasti mikään huono neuvo olosuhteet huomioon ottaen.

Seuralan tienhaarassa puppasi olemaan pientä ruuhkanpoikasta, kun etelästä tulevat autot kääntyivät lähes kaikki tanssipaikan pihaan. Vaikka tulimme hyvissä ajoin paikalla ennen seitsemään, niin siinä sai hetken miettiä mihin auton pistäisi parkkiin. Rumbakurssi oli ollut ilmeisen suosittu väkimäärästä päätellen. Kertoivat noin 30 rumbaajan ollaan paikan päällä. Jos liput myydään tulojärjestyksessä, niin meikä oli jo 48:s lipunlunastaja.

Hieman myöhäistyin valssin aloituksesta. Pitkään en arponut ketä hakisin. Pelasin aika varman päälle. Kun kemiat jne jne pelasivat entuudestaan, niin vielä lisäksi tällä daamilla oli nauru aika herkässä. Tanssi lähti aika mukavasti etenemään. Daami vinkkasi, jotta laske mies rytmiä kolmeen......yksi, kaksi, kolme.

Olimme tanssineet muutaman metrin, siihen orkesterikorokkeen eteen liki, kun tapahtuu se mikä on eräs tanssijärjestäjien top vitosen pelot tanssi-illan aikana. Tanssitila hukkuu syvään pimeyteen. Eikä vain Seurala, vaan koko kunnan eteläinen taajama on menettänyt keinotekoisen valaistuksen. Ainoastaan autojen valot valaisevat seutua ohimennen.

Koko sali on siis aivan pimeä. Vähän aikaa on ihan hiljaista. Sitten Satu Maarit urheasti jatkaa laulamista ilman mikrofonia ja haitaristi säestää. On yhä niin pimeää, ettei toisia pareja pystynyt näkemään. Daamini siinä sanoo, että treenataan valssin perusneliöö ihan paikallaan. Siinä vielä tovi askellettaan paikallaan. Sitten salin pimeys vaihtuu hämäryyteen. Anne, Sisko ja ehkä kolmaskin tuo paikalle muutaman taskulampun ja kynttilän.

Nyt näkee sen verran, jotta uskaltaa jatkaa etenemistä parketilla. Tälle maantaille ei siunaantunut sellasta tungosta, kun mihin on saannut tottua aikaisemmilla kerroilla. Enkä huono keli saannut muuttamaan suunitelmia. Osa tanssijoista ei halunnut tanssia pimeässä ja sekin harvensi rivistöä. Lähtien pois tai puffetin antimista nauttien.

2068068.jpg

Valssit saatiin valssattua ja humpat, tangot saatiin tanssittua. Tanssilajien tunnistaminen kävi illan mittaan jonkin verran hankalaksi. Eräänkin daamin kanssa vaihdettiin foksi kävelyhumppaan suunnilleen lennossa. Sadun ääni katkesi aina välillä ja tanssiminen rytmiin kävi paikka paikoin liki mahdottomaksi.

Hämärää oli loppuun asti sen verran, jotta välillä oli työläs erottaa daamit ja miehet,mikäli sattuvat majailemaan samalla hakualueella. Kun ei nähnyt, niin daamit haettiin osapuilleen käsikopelolla. Erään daamin kanssa tanssittiin meikä koko ajan selkä menosuuntaan ja daami perässä....foksia.

Solisti teki töitä illan mittaan hartia voimin. Välillä oli tunne, että nyt duo pistää pillit pussiin, mutta luultavasti Siskon diplomatia sai hänet jatkamaan. Kun ei ollut sähköä, niin taukolevyjä ei saatu soitettua. Siihen väliin Sisko kehitti äkkiä venyttelyohjelmaa. Sitä harvoin tulee venytelty. Onneksi paikat eivät kipeytyneet tuosta.

Numero 48 ei tuottanut tanssilippua, eikä sumppilipuketta, joten huomiselle toivon Onnetarta paikalle. Sulassa sovussa viimeiset valssit vaikenivat noin klo 21. Tulomatkalla katulamput alkoivat jälleen valaisemaan tietä ja palasimme 1800-luvulta sähkökaudelle.