Tangon historia tuntee loistavia säveltäjiä, sanoittajia, soittajia ja laulajia. Mutta tanssijat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Buenos airesilainen  Ovidio José Bianquet (s.14.2.1885 k. 7.2.1942) lienee tunnetuin tangon tanssija.

Varhaislapsuudesta hänelle juontuu lempinimi Buenito (kiltti kullanmuru). Nimi tuli sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli poliisille puolustellut poikaansa tällä ominaisuudella hänen heitettyään kiven lähikauppiaan näyteikkunan lävitse. El Cachafaz (hunsvotti, ym.) on hänen isänsä nimitys myöhäisteini-ikäisestä pojastaan, kun kuuli valituksia pojan tavasta kohdella nuoria neitoja vähemmän herrasmiesmäisesti.

Ulkonäöltään häntä pidettiin yleisesti ottaen rumana. Mahdollisesti veren intiaaniperintö korosti kirveellä veistettyä hevosnaamaisuutta, jota ainakaan siihen aikaan ei piireissä kovasti ihannoitu.

Vuosina 1911 – 13 hän oli USA:ssa ja sieltä palattuaan perusti Buenos Airesiin tanssikoulun. Jo vuodessa (1919) hän tympääntyi Pariisin ilmapiiriin.  Vuosina 1910 – 29 Emma Bóveda ja Elsa O´Conner olivat hänen tanssipartnereitaan ja rakastajattariaan. Vuodesta 1933 lähtien hän piti yhtä Carmen Calderonin kanssa ja he esiintyivät yhdessä mm. elokuvassa Tango.

El Cachan tanssissa oli eleganssia ja loistavaa ajoitusta. Sen lisäksi hänellä oli valtava määrä kuvioita ja hän osasi improvisoida koko ajan uusia tanssiaskeleita, jotka istuivat hienosti kulloiseenkin kuvioon ja soitettuun musiikkiin.

Kohtalotar leikkasi poikki 57-vuotiaan tanssitaiteilijan elämänlangan Mar de Platassa erään tanssiesityksen jälkeen. Voi täydellä syyllä sanoa, että El Cachafaz kuoli saappaat jalassa.

Hyvää Joulua!
Kaminiitto