Lankisen Sepon syytä oikeastaan on että humeetini alkoi pohtia vanhoja kertausharjoitusreissuja.

Jos tuo kuva jossa kurttu venyy ja soi Sepon sylissä on Riksusta, niin sieltä minulle tulee mieleeni yksi reissu.

Riihimäen kasarmithan on rakennettu jo Venäjän vallan aikana eikä niissä ole hometta eikä lahovikoja vieläkään. Poikanikin palveli siellä ja käydessäni visiitillä oli kasarmialue jo aidattu, vain sotilaskoti oli enää aidan ulkopuolella. Silloin kun Sepon kurttu soi, ei tietenkään aitoja myöskään ollut, Riksu oli suomen avoimin sotilasalue.

Aseet oli siirretty käytävien telineistä kuitenkin henkilökohtaisiin varustekaappeihin, ettei kukaan rosvo voisi viedä kaikkia kerralla käytävän telineistä. Kerratessani kantapeikkona oli nuori vänskä Kaksonen, jolle kuulin käyneen kehnosti myöhemmin:

Humalainen varusmies oli tullut lomiltaan ja alkanut räyhtätä päivystävän au:n(aliupseeri) kanssa siihen pisteeseen että hän oli hälyttänyt PU:n (Päivystävän Upseerin). Silloin jo lutiksi ylennetty PU ei ollut päässyt käytävässä likellekään häirikköä, kun tuo typerys oli tempaissut päivystäjän kopissa olevan ladatun rynkyn ja lasauttanut lähestyvää upseeria reiteen.

Luoti tuli takaa ulos ja vei mennessään melkomoisen palan ahteria, vaurioitti reisivaltimoa mutta luti selviytyi hengissä kuitenkin. Senjälkeen kaikissa varuskunnissa päivystyspisteen aseetkin ovat nykyisin lukkojen takana.

Omasta kertaustapauksestani muistan erään sivviliammatiltaan olevan opettajan joka kertoili työhistoriastaan pienillä maaseutupaikkakunnilla, niiden sukurutsausepäilyistään ja siitä kuinka hän tämän iltavapaan aikana tilasi punaviiniä kun me muut rahvaanomaiset joimme vain kaljaa.

Kaiken huippu oli tapahtuma joka liittyi erääseen kertausharjoitukseen kutsuttuun. Hänet tuotiin poliisien toimesta hieman myöhässä ja näinollen vasten tahtoaan noihin kekkereihin. Vieno pysyvä puna poskillaan matkaansaattoi tietämyksen että kuppi on maistunut siviilissä kovastikin ja todennäköisesti useampia vuosia.

Heti muutaman päivän sisällä kasarmille järjestyikin jostain prosenttituotteita ja hän sekä hänen ryyppykaverinsa vietiin parin kertaustoverini vartioimana aseet olalla ja saattueessa putkaan. Samassa tilanteessa jossa me iltalomalla olimme Riksun ravintolassa, ja jossa  joimme olutta ilmestyi myös tämä mies.

Selvisi että putkan ikkuna oli avattava ja hän vain oli kiivennyt sieltä ulos. Suuri murhe illan aikana oli että miten hän pääsisi samaa reittiä takaisin kun ikkuna on kovin korkealla. Myös varusmiesten toimesta on kiertävä vartio alueella mutta sen aikataulu on helppo selvittää ja vaikutus kumota.

Muistikuviini ei nyt enää piirry tietoa miten paluu tähän Riksun Kuantananaamoon lopulta onnistui, mutta luultavasti hyvin koska ei mitään suurempaa hälinää muista seuraavaksi päiväksi tapahtuneen.

En tiedä onko enää nykyään enää tapana ketään tuoda väkipakolla kertausharjoituksiin jos ihminen on jo oman elämänsäkin puolustuskyvyttömään tilaan tällännyt.