Mikko              Pe 16.1.09 Mäntymotelli: Sinitaivas

 

 

Olen tanssiharrastuksen myötä tutustunut ihka uusiin ihmisiin ja ajan kanssa osa heistä on tullut hyviksi ystäviksi. Se tanssiharrastuksen primääritarkoitus on yhä kuitenkin saavuttamatta.

Eräs tanssiystävä heitti eräänä päivä ehdotuksen pitkästä tanssiviikonlopusta Savon suunnalla. Heti ei idea ottanut omalta kohdalta tulta alleen. Epävarmuus tulevaisuudesta ja oman ajopelin puute pistivät miettimään lähtöä muutamaan otteseen. Ystävän ehdotus kimppakyydistä madalsi kynnystä, mutta yhä tuo reissun hinta pisti miehen mietteliääksi. Tanssiviikonlopun hinta olisi yhdeltä hengeltä 104€ kahden henden huoneessa ja jos saisin kämppään kaverin, niin hinta olisi reilusti halvempi 85€.

Halvempi hinta tietysti houkutteli, mutta mistä ihmeestä saisin huoneeseen toinen tanssijan? Kun Suomen maassa on näitä erinäisiä tanssiyhteisöjä netissä mm. Facebookissa, niin onnistuin lopulta saamaan vierussänkyyn täytettä. Mitään muuta en tiennyt kämppäkaverista, kun nimen. Onneksi kämppis oli daami, eikä mikään karvainen äijä. Eihän tietty miehessä ole mitään vikaa, mutta naiskauneutta vaan ei voita mikään.

Kun kyyti ja kämppis oli hallussa, niin viimeinen asia oli hoitaa työasiat siten, etteivät estäneet tanssireissua. Ilmoitin pomolle pokkana, jotta pistäisin perjantaina leikkurin jäähtymään klo 13 ja tekisin torstaina pari tuntia sisään.

Pe-iltapäiväksi olin varannut hyvää aikaa töiden jälkeen. Kyyti lähtisi n klo 15 Järvenpään rautatieasemalta ja olin tehnyt selväksi, ettei minua tarvitse odottaa. Minä odottaisin heitä.

Olin mielessä ja kokemuksesta laskennyt tunnin riittävän muutokseen ja murkinoimiseen. Tuo aika riittikin melko passelisti. Ehdin vielä poiketa aseman R-kioskilla, ennen klo 14.14 junaan hyppäämistä. Ilmeisesti normaali kipakampi pakkanen hyydytti lähtöä noin 10 minuutilla. Pieni huoli putkahti mieleen, olisinko varmasti perillä ennen kello 15. Kiire on aina reissussa huono asia, mitä tulee omiin kokemuksiin.

Noin 20 minuuttia vaille klo 15 juna saavutti tanssiviikonlopun A-pisteen. B-pisteelle kyytiä odotellessa vaihdettiin teksareita kyytidaamin välillä. Kun pakkanen oli pistävän pureva, niin aikaa tappaakseni lämmittelin Jäken rautatieaseman sisätiloissa.

Istahdin sisäoven vasemman puoleiselle puupenkille. Se jonotuslappukoneen ääni on muuten melko ärsyttävä. Vastapäisellä penkillä oleili herttaisen viehättävä nainen. Muutaman kerran jopa katseemme kohtasivat, mutta sujuvasti kauniimpi osapuoli osasi aina tehdä väistöliikkeen. Vaihdoimme vain katseita..emme hymyjä...saatika sanoja. Tyypillinen suomalainen mies, pussaa, muttei aina osaa puhua.

Aseman kioskilta ostin vielä pari rasiaa kurkkukarkkeja ja harmittelin hukkaamani kaulaliinaa. Edellisen yön unet olivat jäänneet harmittavan lyhyeen kurkkukivun takia ja kaulaliina oli turruttanut kurkun. Jos seuraava yönä kipu palaisi, niin saisin kietoa villapaidan kaulan ympärillä, sekä ottaa väkeviäkarkkeja ja toivoa parasta.

Pastilliostoksia maksaessani nokialainen ilmoitti viestistä ja sen äkkiä luinkin. Kyyti oli tulossa ja käpystelin suorinta tietä ulos asemalta. Ulkona silmäpeli-Kaunotar oli pistänyt tupakaksi, joten tietty illuusio romahti siihen paikkaan.

Kyyti tuli pakun muodossa ja siinä perheen pää käteltiin ja daami luonnollisesti halattiin. Matkalla juttu luisti, kun voideltu. Juteltavaa oli paljon ja siitä on lähes vuosi, kun tätä daamia olen viimeksi päässyt tanssittamaan.

Nopeasti tuntui matka taittuvan. Kiitos hyvän ajokelin. Luntakaan ei onneksi tullut. Ennen perille pääsyä poikettiin ABC Kuortille. Olin unohtanut letinpesuaineen kotiin ja sitä oli ehdottomasti saatava. Samalla ostin verkkopussillisen klemtiinejä. Syötävää olisi pitänyt itseasiassa ostaa enemmänkin. Enkä nyt tarkoita sitä makeaa. Ennen autoon palaamista nappasin mukaan vielä Tanssiviihde-lehden.

Siitä puolen kuuden maissa verrattain suuri, valaistu Mäntymotelli-nimikyltti piirtyi silmiin. Siinä pienen odottelun jälkeen hoideltiin sisääntuloseremoniat respassa. Olivat saanneet sukunimeni korjattua tietokantaan. Kiitos siitä kämppiksen. Respasta suorinta tieta raput alas huonekerrokseen. Huoneen 246 ovi auki ja pidin näkemästäni. Kaksi erillis-sänkyä ja vielä sohva. Kaikki tarvittava löytyi.

Siinä kamoja purkaessa eräs tanssiystävä pirautti ja uteli, että missäs mies oleilee. Sanoin siellä, missä olin luvannutkin. Ystävä lupasi toimittaa lainaamansa kirjan Mäntymotellille. Puhelun jälkeen pistin parit sitrushedelmät tuulensuojaan, silmälasit pöydälle ja lepuuttelin simmuja sängyssä, keräten voimia iltaa varten.

Pitkään en unta laittanut palloon, kun ulko-ovelta kuului koputus. Huoneen kauniimpi puoli oli tullut kaukaa turvallisesti perille. Siinä sitten nopeasti unenpöpperössä hamusin riilit päähän, jotta hahmottaisin kunnolla kenen kanssa juttelin.

Siinä sitten halattiin pikaisesti ja tutustuttiin jutustelun merkeissä. Sain sporttidaamilta aivan mahtavaa flunssalääkettä. Pikkutilkka rommia ja kuumaa vettä. Avot, kun teki hyvää kurkulle. Daami oli avarakatseinen, kun oli ottanut mukaan vedenkeittimen. Itse en moista olisi tajunnut ottaa mukaan, jos sellaisen omistaisin.

Aika tunnetusti kuluu, kun siivellä hyvässä seurassa. Huoneessa 244 oli klo 20 lähtien pienimuotoinen kahvi ja leivonnaistarjoilu. Olimme sporttidaamin kanssa ensimmäiset, mikä kyllä hieman hämmästytti. No emme ainakaan olleet sitten myöhässä. Ajan myötä poppoota kertyi puolen tusinan verran. Kahvi oli hyvää ja syötävät samaa tasoa.

Pienenä yllätyksenä oli kahden Sinitaivaan kaverin tekemä pikavisiitti. Niin kiire ei kuitenkaan ollut kavereilla, jotta heitä ei olisi ehditty haastattelemaan. Orkesterin pääjehu kertoili miten kaverit oli aikoinaan armeijassa tutustuneet ja lopputuloksena syntyi Sinitaivas. Kahdesta jäsenestä sai kuvan, ettei suuri suosio mitä nauttivat tanssijoiden keskuudessa, ole onneksi noussut heillä päähän. Muusikon ammatissa se tietynlainen nöyryys on hyvästä. Varsinkin, jos soittaminen/laulaminen on pääleipätyö ja hommaa olisi tarkoitus tehdä vuosia.

Vielä ennen tanssitilaan siirtymistä otettiin pienet kermalikööri vai rommipaukut. No joka tapauksessa viinas oli petollisen hyvää. Onneksi pysyimme kohtuudessa ja itse en ainakaan tuntenut sen vaikutusta.

Ennen parketille siirtymistä käväisin näyttämässä tanssilippua ulko-oven läheisyydessä olevalle lipunmyyjälle. Heppu kuittasi, että homma ok, kun huomasi huoneen avaimen, mitä olin luovuttamassa respaan.

Alkuillasta oli vielä hyvin vähän daameja paikalla. Olin aika yllättynyt tanssialueen suuresta koosta. Samoin parketti oli, kun olisi vasta eilen asennettu. Ei tahroja tai muita läikkiä, jotka olisivat pistäneet silmään.

Kämppiksen kanssa tuli alkuun tanssittua hitaat valssit. Daamin tanssitaito oli mieletön. Kun parin taitotaso on omaa korkeampi, niin jotenkin joskus se tanssi vaan sujuu suhteellinen puhtaasti. Kuten nyt hitaassa valssissa. Yhdet tangoparit tuli mentyä viime talven järvenpääläisen kanssa. Kuulemma tangoa pitää pitkillä askeleilla ja meikähän otti/oppi vaarin vinkistä. Ainakin viejän puolelta tuntui hyvältä tanssia tangoa näinkin.

Parketti ei vain näyttänyt hyvältä...vaan se oli passeli myös pidoltaa/luistoltaan. Daameja kertyi illan mittaan miesnäkökulmasta varsin mukavasti. Jo pukeutumista näki, että tänä iltana on varsinaiset tanssijat paikalla. Muutama Tanssikkaan-asuja oli nähtävillä. Tuo ei ainakaan alentanut omaa hakukynnystä illan mittaan. Onneksi eräs daami haki rumballe, mitä en tietenkään osaa, mutta foksina sitten yritin rytmittää sen. Menihän se näinkin. Harmi, etten ehtinyt tekemään vastahakua. Toivottavasti seuraavalla kerralla.

Tanssiparketin takana ikkunapuolella istui pöydässä yksinään vaalea kauniimman puolen edustaja. Kävin siinä pikapikaa pyytämässä häntä kävelyhumpalle. Daami kieltäytyi suomea venäläisittäin murtaen. En tästä vielä luovuttanut. Seuraavaksi pyysin, josko kaunis nainen lähtee foksille. Lopputulos oli yhtenevä edellisen vastauksen kanssa. Kolmatta kertaa en häntä enään yrittänyt hakea, vaikka daami näkyi jonkin verran tanssivan illan aikana.

Siinä välillä tuntui ääni lähtevän ja pari kuppia teetä tuli hörpittyä illan aikana. Colalla tuntui olevan vallan mukavan virkistävä vaikutus. Se hyvä asia huonevaraukella oli, jotta sinne pääsi virkistäytymään. Täten mitään pyyhetta ei ollut tarvis raijata parketin viereen. Suihkua en sentään ottanut, vaikka siihen ehkä aikaa olisi ollutkin.

Ilta tarjosi jännitystä..ehkä jossakin määrin liikaa. Illan toisen tangon aikana taivutin daamia yli kriittisen pisteen. Taivutus meni niin lähelle lattiaa, daamin paino oli kokonaisuudessaan käsieni varassa. Selässä kyllä vihlasi, daamia pystyyn nostaessa. Opinhan tuosta, ettei taivutusta nyt passaa ihan pintaan saakka päästää.

Loppuillasta oli lähes kaikki daamit tanssitettu, mitkä oleilivat tanssialueen viereisissä pyöreissä pikkupöydissä. Siinä eräästä pöydästä pokkasin itseäni huomattavasti nuoremman daamin. Sinitaivas esitti hyvin hitaan tanssiparin. Otin sen tavallisen tanssiasennon. Yllätyin lievästi sanoen siitä, kun daami painoi posken poskea vasten. Siinä sitten tanssittiin hyvin hitaasti ja hiljaa. Hyvä, että tuossa uskalsi hengittää. Päätä ei voinnut kääntää. Oli tyydyttävä 90 asteen näkökenttään ja parhaansa mukaan tulkita musiikin rytmiä vientiin. Ilmeisen hyvin tuossa sitten onnistuin, kun riviin palautuksessa sain häneltä kevyen käden puristuksen. Toistakin nuorta daamia uskalsin tämän jälkeen hakea. Lindy-pari mentiin foksina.

Loppuun asti oltiin paikalla. Hieman harmiteltiin encorekappaleen jäädessä vain yhteen kipaleeseen. Sinitaivas oli taas oma itsensä. Ei mitään kikkailua, vaan reilua, rehellistä tanssimusiikkia. Hauska tempaus oli, kun valtaosa bändin jäsenistä veti Talvisodan malliset venäläispäähineet päähänsä. Parilla jäsenellä näytti olevan 40-luvun venäläis-suikkakin päähan laitettuna. Hatut sopivat mainiosti Raatteen tie nimiseen kappaleeseen, minkä kuulin nyt ensimmäistä kertaa.

Mukava oli klo yhden jälkeen käydä suihkussa ja pistää pää tyynyyn. Näin ladata voimia seuraavalle tanssi-iilalle.

Neljän tähden pe-tanssit Savon kulmilla.